Jorma ja Lea Pihkalan ystäväkirje

                Rakkaat ystävät!                            Nishinomiya 5.8.1999
 
Jeesus kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: "Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän."
Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi."
Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa." (Luuk 7:44-48,50)
Kävellessämme ihmisten joukossa saatamme muutamassa silmänräpäyksessä muodostaa päässämme arvion vastaan tulevasta täysin vieraasta ihmisestä. Usein perustamme "tuomiomme" ulkoisiin seikkoihin kuten, miltä henkilö näyttää, miten hän on pukeutunut tai miten hän käyttäytyy. Toisaalta tämä herkkyytemme arvostella ihmisiä kääntyy helposti meitä itseämme vastaan, sillä pelkäämme, että toiset ihmiset arvioivat meitä yhtä "julmasti" kuin itse heitä. Saatamme lopulta jopa pelätä ihmisten kohtaamista tai vain heidän katseitaan. Siksi on tärkeää että selvitämme itsellemme, mihin oikein arviomme toisista perustuu, mikä on mittamme ihmisiä katsellessamme.
Yllä osittain lainatussa kuuluisassa kertomuksessa Jeesuksesta fariseus Simonin kodissa eräs juonne on juuri siinä, miten eri tavalla Jeesus ja Simon näkivät "kuokkavieraaksi" yllättäen ilmestyneen naisen.
Simon kuului fariseusten ryhmittymään, jota olemme tottuneet pitämään pelkästään ulkokultaisina. Mutta se, että Paavali vielä kristittynäkin vetosi taustaansa fariseuksena, kertoo, että kysymys oli merkittävästä uskonnollisesta ryhmittymästä, joka otti Raamatun kirjaimellisesti, uskoi ruumiin ylösnousemukseen ja pyrki myös soveltamaan sitä elämään - joskin usein heikon tuloksin. Uskonnollinen kuuluminen esim. "vanhauskoisiin" tai "Raamattu-uskoisiin" saattaa jopa altistaa meitä arvioimaan toisia ihmisiä väärin - koska ryhmäidentiteettimme saattaa estää meitä arvioimasta itseämme oikein Jumalan edessä.
Fariseukset olivat pääsääntöisesti asettuneet Jeesuksen vastustajien leiriin, mutta siitä huolimatta Simon kutsui Jeesuksen aterialle. Hänen asenteensa Jeesukseen oli ehkä hiukan avoimempi kuin muiden ryhmätoveriensa, mutta välttääkseen heidän kritiikkinsä hän tietoisesti laiminlöi normaalin kohteliaisuuden (jalkojen pesemisen, öljyllä voitelun ja suutelun, jotka vastaisivat suomalaista takin auttamista päältä, kättelyä ja kahvikupin tarjoamista). Simonin tavoitteena oli ehkä saada ensikäden tuntuma Jeesukseen, vaikka se tapahtuikin ilmeisellä tavalla vikoilevassa ja kriittisessä hengessä.
On oikeastaan hämmästyttävää, miten Jeesus kutsun saatuaan oli valmis menemään aterioimaan lähes kenen kanssa tahansa - milloin fariseusten milloin "syntiseksi" leimattujen kanssa. Silti se kylmyys, jolla Simon kohteli Häntä ei jäänyt Häneltä huomaamatta. Syy, miksi Jeesus meni Simonin luo oli yksinkertainen. Hän halusi Simonin pelastuvan. Jeesus rakastaa ja etsii myös niitä, jotka suhtautuvat Häneen vihamielisesti.
Kun nainen ilmestyi yhtäkkiä paikalle, Simon muodosti yhdellä silmäyksellä kirpeän arvionsa hänestä: "Syntinen!" - mikä tarkoitti prostituoitua silloisessa kielenkäytössä. Mutta mikä kauheinta, Jeesus otti kaikessa rauhassa tältä naiselta vastaan rakkauden osoituksia. Nainen pesi kyynelillään Jeesuksen jalat, voiteli ne hajuvoiteella ja lopulta peitti ne suudelmillaan! Sen seurauksena Simonin asenne Jeesusta kohtaan muuttui entistäkin kielteisemmäksi: "Jeesus ei ole ainakaan mikään profeetta, sillä sellaisena Hänen olisi pitänyt nähdä tuon naisen likainen elämäntapa eikä suostua ottamaan mitään vastaan tuollaiselta naiselta."
Jeesus näki ja näkee sydämiin ja siksi hän vastasi tuohon Simonin sanattomaan arvosteluun esittämällä terävän kysymyksen: "Näetkö tämän naisen?" Herra halusi osoittaa Simonille, että näkevistä silmistään huolimatta hän oli sokea. Simon ei nimittäin kyennyt näkemään mitään muuta kuin naisen menneisyyden. Avatakseen Simonin silmät Jeesus suoritti rakkaus-vertailun Simonin ja naisen välillä. (Älkää muuten uskoko puheita, joissa teitä kielletään vertaamasta itseänne toisiin ihmisiin - Jeesus suoritti vertailuja aivan vapaasti. Ratkaisevaa on, että vertailu perustuu tosiasioihin eikä harhakuviin!)
Vertailu ei tapahtunut teologisella tasolla rakkauskäsitteiden analyysin muodossa. Jeesus ei ruvennut vertaamaan myöskään Simonia ja naista moraalisen elämän tasolla. Hän tyytyi pelkästään arkipäiväisen kohteliaisuuden tasolle. Hän osoitti miten erilainen oli Simonin ja naisen käytös tervehtimisessä ja toisen huomioimisessa juuri siinä tilanteessa. Rakkaus ei ole puhetta tai teoriaa. Rakkaus on pienistä teoista kasautuva vuori. Mutta juuri tällaisen käytännöllisen rakkauden syntymisen ehtona on anteeksiantamus, jonka Jeesus ristin kuolemallaan ansaitsi ja lahjoittaa katuville.
Jos Jeesus olisi kysynyt Simonilta: "Oletko Sinä syntinen?" vastaus olisi varmaan ollut: "Kyllä". Mutta mielessään hän olisi varmaan jatkanut: "Mutta en nyt sentään yhtä syvällä synnissä kuin tuo naisraukka." Siksi Jeesus osoitti Simonille, että Jumalan silmissä suurinta syntiä on rakkaudettomuus. Jumala on rakkaus, siksi rakkaudettomuus on pahin synti.
Miksi sitten tuo nainen tuli kuokkavieraaksi Simonin kotiin? Siksi, että hän oli aiemmin samana päivänä joko yksityisesti tai muun kuulijajoukon keskellä kohdannut Jeesuksen. Matteuksen evankeliumista näemme, että juuri tätä tapahtumaa ennen Jeesus oli esittänyt suuren kutsunsa:
"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." (Matt. 11:28-30)
Nainen oli kuullut tämän kutsun ja mennyt Jeesuksen luo ja saanut omistaa kaikkien syntiensä anteeksiantamuksen. Ilmaistakseen sitä suunnatonta iloa, jonka Jeesus oli antamalla hänen syntinsä anteeksi oli hänelle tuottanut, hän oli mennyt kotiinsa, hakenut sieltä hajuvoiteen (nykyarvoltaan ehkä 200 000 mk), etsi tiensä Jeesuksen luo ja vuodatti kiitollisuutensa kyyneleet Jeesuksen jalkoihin. Jeesukselle oli suunnaton ilo saada vastaanottaa kiitoksen synnyttämät rakkaudenosoitukset. Naisen rakkaus oli Jeesuksen armon hänessä synnyttämää rakkautta. Sille ei tehnyt vähääkään kipeää antaa kalleimpaansa Jeesukselle. Herran armon synnyttämä rakkaus ei laskelmoinut, sillä naisen sydämen oli vallannut Jeesuksen rakkaus ja ihmeellisyys.
Jeesus näki naisessa pelastuneen, syntinsä anteeksi saaneen, uskovan ja uuteen Jumalan rauhaan kutsutun uuden ihmisen, jolla oli tulevaisuus ja toivo. Jeesus kutsui Simoninkin tekemään suuren valinnan: "Haluatko jäädä muiden fariseusten puolelle sokeuteen, vai tuletko tänne minun ja tämän naisen luo todellisuuteen, jossa armo luo uuden elämän, anteeksiantamus uuden rakkauden, Jumalan valtakuntaan." (Tämä raamatunselitys on käännös japanilaisesta kiertokirjeestäni 5.7.99)


Lämmin maa

Saapumisestani Japaniin tulee kohta kuluneeksi pari kuukautta ja täytyy sanoa, että vastaanotto on ollut lämmin - viime päivinä 37-38 astetta varjossa - öisinkin noin 30 astetta. Tosin ensimmäisen kuukauden aikana vertaillessani Suomen ja Japanin lämpötiloja, saatoin havaita olevani viileässä maassa, mutta heinäkuun puolenvälin jälkeen osat vaihtuivat rajusti. Tätä kuumuutta jatkuu vielä syyskuun puoleen väliin. Viimeisen viikon aikana olen huomannut, että ruumis kyllä tottuu tähänkin ja alkaa pikku hilaa kokea olonsa oikeaksi. Tosin iän karttuessa fysiikan sopeutumiskyky joutuu melko kovalle koetukselle. Normaalisti lähetit lähtevät kuumimmaksi ajaksi kesälomalle jonnekin viileään, mutta se ei nyt minulta onnistu, joten yritän samaistua japanilaisiin, joilla ei juuri ole mahdollisuuksia paeta kuumuutta.
Monien vanhojen ystävien tapaaminen on ollut erityisen sydäntä lämmittävä kokemus. Asakon piipahdettua täällä tekemässä tutkimusta japanilaisten tavasta käyttää kännyköitä ja Internetin palveluja kävimme Shikokun puolella toteamassa, että seurakunnat ovat kasvaneet. Kaikissa kolmessa seurakunnassa kokoontui ällistyttävä määrä ystäviä toivottamaan meitä tervetulleiksi.
Ensimmäiset kolme viikkoa asuin Aotanissa Koben luterilaisen raamattukoulun vierashuoneessa odotellessani Raili Hiironniemen paluuta Suomeen. Muutin sitten 5.7. tänne Nishinomiyan kaupunkiin, Koben ja Osakan välille - molempiin noin 16 km yhtämittaista suurkaupunkia. Lasku oli pehmeä sikälikin, että Länsi-Japanin Ev.lut. Kirkon päämaja sijaitsee Aotanissa ja saatoin käydä monia työn kannalta hyödyllisiä keskusteluja kirkon johdon kanssa. Lisäksi osallistuin parina päivänä seminaariin, jossa käsiteltiin Japanin kirkon identiteettiä. Se oli erittäin valaiseva ja avasi itselleni joitakin aivan uusia näköaloja Japanin kirkon kasvun ongelmiin. Niistä varsinkin pari asiaa on mietityttänyt aika lailla:

Japanilaiskristitystä kristityksi japanilaiseksi

Koko 120 protestanttisen lähetyshistorian ajan japanilaisia kristittyjä on vaivannut perus asennoitumisen ongelma, jonka kuuluisa pastori Uchimura Kanzoo ilmaisi näin: "Minulla on kaksi suurta rakkautta, Japani ja Jeesus." Kuolinvuoteellaan hän joutui kuitenkin toteamaan - kun Japani oli sylkenyt tämän patrioottinsa ulos - että hän ei voi sietää enää tätä maata. Hänen ongelmansa oli samoin kuin yhä edelleen lukemattomien muiden japanilaisten kristittyjen ongelma on, että hän asetti Japanin ja japanilaisen kulttuurin ja ajattelutavan ensi sijalle ja yritti sitten viestittää Jeesuksen ja kristinuskon viestiä niin, että japanilaisten olisi mahdollisimman helppo ymmärtää ja ottaa se vastaan. Tällä ajattelulla on tietysti tietty raamatullinen tukensa - Paavalikin oli juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen. Mutta sen suuri ongelma oli ja on siinä, että siinä asetetaan lähtökohdaksi Japani. Mielenkiintoista on ollut havaita, että ne kirkot ja seurakunnat, jotka ovat valinneet mahdollisimman japanilaisen toimintamallin ja sopeuttaneet muotonsa mahdollisimman pitkälle täkäläiseen kulttuuriin eivät pitkällä tähtäyksellä ole kasvaneet ollenkaan niin nopeasti kun muut kirkot - joita voidaan syystäkin syyttää ulkomaalaistyyppisistä jumalanpalvelusmuodoista jne.
Kristillinen kirkko ja lähetystyö ei voi kuitenkaan missään ottaa vallitsevaa yhteiskuntaa ja kulttuuria lähtökohdakseen (niin paljon kuin Suomessakin tätä ilmiötä tänä päivänä esiintyykin). Kristitty ei ole ensisijaisesti maansa kansalainen tai kulttuurinsa edustaja, vaan hän on taivasten valtakunnan kansalainen. Silloinkin kun hän elää jossain maassa ja kulttuurissa, hän on sinne Jumalan valtuuksilla lähetetty edustamaan sitä Herraa, joka on kutsunut hänet pelastuksessa ulos (eklesia - seurakunta - ulos kutsuttu) maailmasta, sen synnistä ja sen valtarakenteista sisälle Jumalan hallintavaltaan. Kristitty edustaa Herraansa, hänellä on Herran uskoma evankeliumin viesti, hänen käytöksensä ja elämänsä mitta ei ole vallitseva kulttuuri vaan Jumalan Sana ja Jumalan tahto.
Japaniin lähetetty kansallinenkin kristitty, niin pieneen vähemmistöön kuin hän maassaan kuuluukin, edustaa aina koko Kristuksen maailmanlaajaa ja aina taivaaseen asti ulottuvaa ruumista. Hän on maailmassa mutta ei maailmasta. Niin kauan kuin kristillinen seurakunta yrittää sopeutua maailmaan, sen sanomaa ei kuulla eikä sillä ole leviämisen voimaa. Mutta kun se nousee ja tiedostaa oman tehtävänsä edustaa Jumalaa ja Hänen hallintavaltaansa, maailmankin on pakko kuulla sitä, vaikka se joutuukin ristiriitaan ympäristönsä kanssa. Ei ole olemassa nimittäin sellaista kulttuuria, joka ei olisi synnin vääristämä.

Uususkontojen Kristus

Eräs kristitty professori ja pastori kuvasi sodanjälkeisen Japanin kirkon historiaa näin: "Sodan jälkeinen kristinuskobuumi herätti voimakkaat toiveet Japanin nopeasta evankelioinnista. Nämä toiveet ovat kuluneiden 55 vuoden aikana vaihtuneet toivottomuuden ilmapiiriin, jossa seurakunnan kasvu on lähes pysähdyksissä." Täsmälleen saman ajanjakson aikana naapurimassa Koreassa on koettu mullistavat herätykset. Japanissa kristinusko ajautui törmäyskurssilla japanilaisen nationalismin kanssa, mutta korealaiset kristityt ovat erittäin voimakkaan patrioottisia, koska he näkivät, miten Jumalan valtakunta voi muuttaa myös vallitsevaa kulttuuria.
Mutta myös Japanissakin on saman jakson aikana koettu voimakas uususkontojen nousu. Nämä uususkonnot ovat toisin kuin kristinusko nationalistisia luonteeltaan, mutta niillä on eräs mielenkiintoinen ominaisuus. Lähes kaikissa uususkonnoissa Kristuksella on merkittävä roolinsa. Japanilaiset uususkonnot ikään kuin nielaisivat omaan uskonnonsekoitukseensa Kristuksen. Mutta juuri vääristetty synkretistinen (uskonnot sekoittava) Kristus on ollut merkittävän vahva rokote elävää evankeliumia vastaan.
Kun siis teemme työtä ja rukoilemme Japanin puolesta, meidän on syytä rukoilla, että tämän maan kristityt heräisivät tajuamaan, mihin he ensisijaisesti kuuluvat, Jumalan valtakuntaan vai ympäröivään yhteisöönsä. Rukoillaan, että kristityt uskaltaisivat myös rohkeasti ottaa kantaa synkretismiin, suvaitsevaisuus ajatteluun, joka riivaa myös suomalaisia.

Järistyksen jäljiltä

Edellisestä käynnistäni Japanissa on kulunut neljä vuotta. Kirjoitin silloin murroksen vuodesta 1995. Kun nyt katselen ympärilleni en voi muuta kuin ihmetellä, miten oikea oli silloinen arvioni tästä maasta. Muutos tuon suurmaanjäristyksen ja uususkonnollisten kaasuiskujen jälkeen on ollut häkellyttävän suuri.
Vaikka Japani on syvässä lamassa, niin se on yhä edelleen taloudellinen suurvalta. Se näkyy erityisesti siinä käsittämättömän rajussa uudelleenrakentamisessa, joka täällä maanjäristysalueella näkyy. Kobe, Ashiya, Nishinomiya ovat nyt verrattomasti komeammin rakennettuja kuin ennen järistystä. Valtavia pilvenpiirtäjiä ja kerrostalokomplekseja on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Väliaikaisasuntoja puretaan kovaa vauhtia pois lähetettäväksi mm Indonesiaan ja Kosovoon.
Mutta järistyksen vaikutus tuntuu yhä. Jälkijäristyksiä havaitsee lähes päivittäin - ne ovat pehmeän keinuvia pikku heilumisia. Kun kaksi järistyksen järkytyksen kokenutta ihmistä tapaa toisensa ja jos juttua jatkuu vähänkään pitempään, puhe palaa järistyksen järkyttäviin kokemuksiin. Pelko uudesta suuresta järistyksestä asuu kaikkien edellisen kokeneiden sydämissä. Vakuutukset siitä, että ei toista voi enää tulla, kun oli jo niin iso, eivät kehenkään uppoa, sillä mitään varmuutta asiasta ei ole.

Japanin nuoriso

Järistystä suurempi ja vakavampi muutos on ainakin yhtä silmiinpistävä. Muutos koskee nuorisoa, joka on valinnut selvästi tietynlaisen vallankumouksen tien. Kysymys on yksilöllisyyden vallankumouksesta, joka surkeaa kylläkin leviää pikemminkin muoti-ilmiön tavoin kaikkea muuta kuin yksilöllisesti. Nuori kapinoiva sukupolvi pukeutuu, käyttäytyy ja toimii tavalla, joka on herättänyt laajan kansalaiskeskustelun ja syvän huolen kaikilla ikätasoilla. Sanalla sanoen nuori vuoden 1980 jälkeen syntynyt sukupolvi on yhä laajenevalla rintamalla sanoutunut irti Japanin perinteisestä konfutselaisesta ryhmää, ikää ja harmoniaa korostavasta arvojärjestelmästä.
Tätä sukupolvea kuvaa eräässä merkityksessä kerran vuosikymmenessä 15 -vuotiaille esitetty kysymys: "Millaisia tavaroita haluaisit?" Vastaus kuului 50-luvulla: "pesukone", 60-luvulla: "televisio", 70-luvulla: "väritelevisio ja stereot", 80-luvulla: "moottoripyörä, pelikone", 1990: Ei enää mitään vastausta, sillä kaikki mitä ikinä nuoret saattoivat toivoa oli jo heillä.
Nuorison tupakointi, alkoholinkäyttö, nuorten tyttöjen hakeutuminen "enjo-koosaihin" eli myymään ruumistaan keski-ikäisille miehille, rikollisuuden kasvu, hyppääminen pois koulu- ja kilpailukierteestä, kaikenlainen epäsosiaalinen käytös ovat räjähtäneet japanilaisen yhteiskunnan silmille viimeisen neljän vuoden aikana. (Täkäläinen nuoriso alkaa muistuttaa uhkaavasti suomalaista - jopa tukan väriä myöden!) Kouluissa ei saada usein edes ala-asteilla pysymään sellaista kuria, että opettamisesta tulisi mitään. Kasvava määrä lapsista ja nuorista ei uskalla käydä koulua kiusaamisen vuoksi. Median roolista, koulujärjestelmän sietämättömästä kilpailusta, kotien hajoamisesta keskustellaan, mutta kenelläkään ei näytä olevan viisasten kiveä. Muutos on yllättänyt lähes kaikki.
Vastapainoksi hallitus ei näytä keksivän mitään muuta kuin vanhan nationalismin nostattamisen, joka ilmenee tällä hetkellä parlamenttikeskusteluna kansallislaulun ja lipun sisällyttämiseksi lainsäädäntöön - asia, joka on Japanin toisen maailmansodan aikaisten hirmutöiden tähden monille erittäin kipeä ongelma.

Evankeliumin työ

Evankeliumin julistukselle pitäisi nyt jos koska olla Japanissa "sosiaalinen tilaus". Mutta saman aikaisesti työ varsinkin lasten ja nuorten parissa on vaikeutunut entisestään. Kun koulut pelkäävät lasten juoksevan ties minne, heille järjestetään entistäkin tiiviimpää ohjelmaa. Pyhäkouluihin on erittäin vaikea saada lapsia, koska lapset on lähes 100% ohjelmoitu. Pelkään, että kiristämällä lasten ohjelmaa, ajan mittaa ongelmaa yhä vain pahennetaan.

Työ Nishinomiyassa

Raili Hiironniemi ajoi minut varsin perusteellisesti sisälle Nishinomiyan seurakunnan kuvioihin. Vajaan parin kuukauden kokemus on jo paljastanut, miten erilaista työ suurkaupungissa voi olla maaseututyöhön verrattuna. Jumalanpalveluksiin ihmiset tulla pöllähtävät, niin ettei koskaan tiedä keitä minäkin sunnuntaina tulee, vaikka kävijöiden määrä sinänsä ei ole vielä suuri. Jumalanpalveluksissa on ollut keskimäärin 10-12 henkeä. Maaseudulla keskinäinen yhteenkuuluvuuden tunne on selvästi syvempi kuin suurkaupungissa, vaikka tämä ympäristö luokin monenlaisia mahdollisuuksia. Ihmisistä ei ole puutetta, mutta pysyvien ihmissuhteiden luonti ei ole välttämättä sen helpompaa kuin maaseudullakaan.
Näin kesän kuumimpana aikana toiminta on rajoittunut jumalanpalveluksiin, raamattupiireihin ja leiritoimintaan. Awajin saarella olin mukana 5 seurakunnan yhteisellä lastenleirillä ja ensi viikolla olisi vuorossa nuorten suurkokous Hiruzenin leirikeskuksessa.
Elokuun viimeisenä sunnuntaina saamme vieraaksemme radiopastori Arikin, joka vieraili tämän kesän Kansanlähetyspäivillä Joensuussa. Kun Lea tulee syyskuuksi tänne Nishinomiyaan, häntä odottaa 4 päivän ruokapiirisarja, jota mainostamme myös mahdollisuutena henkilökohtaiseen keskusteluun perheeseen, lapsiin ym liittyvissä kysymyksissä.
Pyyntöjä käydä saarnaamassa muissa seurakunnissa on tullut aika paljon. Aotanin seurakunnasta saamme kuukausittain saarna-apua, joten noihin kutsuihin on mahdollista vastata. Syyskuussa on tiedossa myös parin illan luennot Aotanin Raamattukoululla.
Näihin asioihin tarvitsemme esirukoustanne samoin kuin koko työn suunnitteluun ja hahmottamiseen. Perhekysymyksemmekin ovat rukouslistalla tämän syksyn aikana, kun pitäisi tehdä päätöksiä jatkotyöstämme täällä Japanissa.
Haluan kiittää Sinua esirukouksistasi ja tuestasi Japanin työlle. Herra Sinua ja rakkaitasi runsaasti siunatkoon!
Jorma Pihkala                                 Lea Pihkala
11-11-302 Ishizai-cho                  Punkankuja 6 as 4
Nishinomiya-shi                          12310 Ryttylä
662-0928 Japan
jorma.pihkala@sekl.fi                lea.pihkala@sekl.fi
994-81-798-33-8551                   (019) 757 112
PS. Taloudellisen tuen työllemme voi kanavoida Pyynikin, Langinkosken, Anjalankosken seurakuntien kautta tai Hämeen, Helsingin, Etelä-Saimaan tai Kymenlaakson Kansanlähetyspiirien kautta. Jos et asu millään näistä alueista, käytä Kymenlaakson Ev.lut. Kansanlähetyksen tiliä. Alla piirien yhteys ja tilitiedot:

Edellinen kiretokirje  25.5.1999