Jorma
ja Lea Pihkala
8-13-10 Makuyamadai |
27.5.2003 |
Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät! |
|
|
Herra sanoi Joosualle: "Minä annan sinun käsiisi Jerikon, sen kuninkaan ja sotilaat. Kaikki teidän sotakuntoiset miehenne kulkekoot kaupungin ympäri, kiertäkää se kerran. Tehkää niin kuutena päivänä. Seitsemän pappia kantakoon 7 sarvipasuunaa arkin edellä. Seitsemänä päivänä kulkekaa kaupungin ympäri 7 kertaa, ja papit puhaltakoot pasuunoihin. Kun pitkä sarvipasuunan puhallus kuuluu, kun kuulette pasuunan äänen, nostakoon koko kansa kovan sotahuudon. Silloin kaupungin muuri sortuu siihen paikkaansa, ja kansa voi rynnätä sinne ylös, kukin suoraan eteensä." (Joosua 6:2-5) Pari viikkoa sitten Itä-Fukuyaman seurakunnan pyhäkoulussa käsiteltiin varsin sotaisaa aihetta. Joosua sai tehtäväkseen valloittaa Jerikon, jota ympäröivät mahtavat muurit. Ennen hyökkäykseen lähtöä kansan oli kuitenkin vietettävä pääsiäisjuhlaa ja puhdistauduttava. Jerikon valloitus tapahtui sen jälkeen merkillisellä tavalla. Viikon kestäneen kaupungin kiertämisen jälkeen pasuunan ja sotahuudon kaikuessa muurit sortuivat ja kaupunki vallattiin ällistyttävällä vauhdilla. Kuunnellessani pyhäkoulunopettajan puhetta silmieni eteen nousi toinen mahtava muuri, joka ympäröi 400 000 asukkaan Fukuyaman kaupunkia. Se on epäjumalanpalveluksen, pimeyden, synnin ja hengellisen kuoleman muuri. Tämän muurin kaataminen ja sen takana olevien ihmisten voittaminen evankeliumin miekalla elävien, ikuisesti elävien pelastettujen valtakuntaan on pienten kristillisten kirkkojen tehtävä tässä kaupungissa. Inhimillisesti katsoen muuri on täysin voittamaton. Mutta opettajan puheen aikana minulle valkeni yksi seikka: Eiväthän Joosuan sotavoimat Jerikonkaan muuria kaataneet. Senhän teki Herra itse. Fukuyaman muuriakaan ei meidän kristittyjen tarvitse kaataa. Herra sen yksin kykenee tekemään, mutta Hän todellakin myös kykenee siihen. Ajatellessani asiaa hätäännyin hiukan. Entäs jos Herra todellakin tekeekin sen. Mihin me pienet seurakunnat pystymme jos ja kun suuret joukot ihmisiä alkavat etsiä pelastuksen tietä ja alkavat tulvia sisälle kirkkojen ovista. Olemmeko valmiit Pyhän Hengen väkevään herätykseen tässä maassa? Vai olemmeko ehkä tuudittautuneet ruususen uneen, jossa kaikessa hiljaisuudessa olemme hyväksyneet sen, ettei Herrakaan kykene tämän maan pimeyden muureja kaatamaan. Olenko itse asiassa tyytyväinen tähän nykytilaan, jossa pienet piirit ja niiden pyörittäminen työllistävät meidät ihan mukavasti ja saamme myös iloa siitä, että silloin tällöin joku uusi ilmestyy ovillemme ja kyselee Herran tietä ja saattaa lopulta keroa ääneen sen, mitä vuoden alussa jumalanpalveluksiin tulleen Vetolaakson rouva muutama päivä sitten: "Ennen tänne tuloani, minulla oli jos jonkinlaisia pelkoja, mutta täällä olen löytänyt rauhan sydämelleni." Mitä oikein teemme, kun Herra alkaakin vastata rukouksiimme? Syksystä aloimme rukoilla, että Herra lähettäisi lapsia pyhäkouluun, ja nyt olemme huomanneet, että lasten määrä on hyvää vauhtia lisääntymässä. Nyt tarvittaisiin kipeästi lisää pyhäkoulun opettajia! Uusia kyselijöitä ja aivan ensikertalaisia on viimeisten kuukausien aikana käynyt kirkollamme yllättävän paljon. Hengellinen sota on Herran! Herra kykenee todellakin kaatamaan pahimmatkin pimeyden muurit. Mutta se ei tarkoita, etteikö meidän tulisi myös hyökätä suoraan eteenpäin Jumalan evankeliumin miekka kädessämme, kun Herra ensin kaataa muurin. Entä jo tuo rytinä olisikin lähempänä kuin uskallamme uneksiakaan. Herra nimittäin rakastaa jokaista tämän kaupungin asukasta. Hän rakastaa niin paljon, että antoi ainoa Poikansa ristin kuolemaan, ettei yksikään Fukuyaman asukkaasta hukkuisi, vaan saisi turvaamalla Jeesukseen iankaikkisen elämän. Mutta Herra edellyttää, että valmistaudumme tähän suureen hengelliseen taisteluun Hänen tahtomallaan tavalla. Herra edellytti, että ennen Jerikon valloitusta kansa puhdistautui ja vietti pääsiäisjuhlaa. Tänään se merkitsee, että meidän tehtävämme on käydä Jeesuksen Golgatan ristin veren luo tunnustamaan syntimme ja saastamme ja saamaan uuden ja tuoreen anteeksiantamuksen kaikista synneistämme. Se merkitsee myös sitä, että liiton arkki, tuo Jumalan lain ja armoistuimen paikka, joksi Hän on uuden liiton kansalle määrännyt ristiinnaulitun ja ylösnousseen Herran Jeesuksen Kristuksen saa käydä keskellämme. Lain paljastavan sanan ja evankeliumin armahtavan sanan tulee kulkea hengelliseen taisteluun kulkevan Herran armeijan keskellä. Herran armeijan marssi, pasuunain ääni ja sotahuuto ovat rukouksin ja huudoin tapahtuvaa Herran valmistusta taisteluun. Pyhittäytyminen ja marssi eteenpäin Herran Sanan ilmoittamalla tavalla on meidän tehtävämme. Ja kun sitten Herra kaataa muurin, saamme koota suuren saaliin Jumalan taivaallisiin saleihin. Tie Pyhän Hengen vuodatukseen kulki Jeesuksella ristin ja ylösnousemuksen kautta. Meille tie on sama. Pyhän Hengen virta alkaa pulputa siellä, missä kuljetaan Golgatan puhdistuslähteelle ja suostutaan kulkemaan Herran sanan mukaan eteenpäin kohti suurta taistelua. Matkalla huudamme koko sydämestämme Herraa!
Evankeliumin
kevät Huhtikuu alkoi kotikokouksella, joka pidettiin kirkon naapurissa, jossa asuu seurakuntaneuvostomme puheenjohtaja ja pyhäkoulumme päävastaava. Kotiin saapui toista kymmentä henkeä, joista viisi oli ei-kristittyä. Heistä kaksi ensikertalaista on sittemmin uskaltautunut kirkkoonkin asti. Japanissa ei suinkaan ole tyhmä idea pitää kotikokousta kirkon vieressä, sillä kynnys kirkkoon on monille hämmästyttävän korkea. Sitten kirsikan kukkien vielä kaunistaessa kirkkomme vieressä sijaitsevaa puistoa pidimme ensimmäisen miesteniltamme Lean valmistaman sukiyaki-ruoan merkeissä. Osanottajia siunaantui kokonaiset 20, joista joko aivan ensikertalaisia ei-kristittyjä tai etsijöitä oli yli puolet! Tie miehen sydämeen näyttää yhä kulkevan vatsan kautta! Rohkaistuneina aiomme syyspuolella pitää seuraavan miesten illan. Ritva ja Tapio Kangasniemen sielunhoitoluentojen vuoro oli sitten piinaviikolla. Osanottajia oli seurakunnassamme kaikkiaan 23 ja kysyntää sielunhoitoon ja sielunhoitokoulutukseen tuntuu riittävän. Silläkin puolella tarvitaan jatkopanostusta. Kokonaisuutena Kangasniemien kahden viikon kierros oli todella hieno. Lähetystyössä voi palvella koulutuksellaan ja armolahjoillaan merkittävällä tavalla lyhemmilläkin matkoilla, kun kentän tarve ja armolahjat pääsevät kohtaamaan hedelmällisellä tavalla. Pitkänperjantain iltajumalanpalvelus ja Fukuyaman alueen seurakuntien yhteinen pääsiäisfestivaali veivät aivan evankeliumin ytimeen. Jälkimmäisessä esiintyi alkuperäistä afro-amerikkalaista gospelia laulanut ryhmä ja sen johtajan kouluttama suuri kuoro. Kirkkaan evankeliumin sanoman toi pastori Nakashima, entinen järjestäytyneen rikollisuuden kangsteri, jonka uskoon tuloa mallina pidetty täyden illan elokuva on palvellut monien pelastumiseksi. Kokouksessa oli 450 osallistujaa, joista yli puolet olivat ei-kristittyjä. Huhtikuu päättyi sitten myyjäisiin, joihin saapui noin 145 henkeä. Pulla, kakut ja yakisoba (lihan kanssa paistettu nuudeli) maistuivat ja kaikenlaiset esineet vaihtoivat omistajaansa. Ilma oli loistava ja ihmisillä hyvä mieli. Tulijat saivat myös annoksen evankeliumia kirjallisessa muodossa. Myyjäisten satona pari kolme ihmistä on ilmaantunut jumalanpalveluksiin ja muihin ryhmiin. Toukokuun alun kultaisella viikolla teimme retken vuorelle 10 lapsen ja 12 aikuisen voimalla. Jälleen mukana oli useita etsijöitä. Huhtikuun alun häät saivat jatkoa äitienpäivänä. Nuorten
evankelioimispäivät Pepi Sihvosen vetämä tiimi valmisti kokouksia levittämällä hengellistä luettavaa ja kutsuja kirkkomme ympäristön yli 2000 talouteen. Lisäksi he kävivät esittämässä pantomiimeja ja laulamassa suuressa ostoskeskuksessa ja Fukuyaman vilkkaan keskusaseman edustalla. Suurenmoisen hyvin harjoitellut pantomiimit menivät suoraan japanilaisten sydämiin. Ne antoivat kokousten pääpuhujalle nuorelle pastorille Katsuhiro Igille mainion kaikupohjan. Koimme, että sanoma meni perille ja että nuorten sydämissä on paljon avointa maaperää. Mukana oli aivan ensikertalaisia nuoria, joille ei jäänyt epäselväksi, mitä Jeesus voi nuoren elämässä vaikuttaa. Jälleen kerran saimme havaita, että hyvin valmisteltu nuorten aktio voi lyhyenäkin palvella merkittävästi pysyvää lähetystyötä, jos ja kun nuorilla on kirkas näky ihmisten voittamisesta sisälle Jumalan valtakuntaan. Japani on siirtymässä sadeaikaan ja samalla alamme valmistella 20.-22.7. pidettävää lasten ja keskikoululaisten leiriä yhdessä naapuriseurakuntamme Tamashiman kanssa. Haluamme sen jättää erityisellä tavalla erirukoustenne alle. Iloisia
viestejä Kiitämme esirukouksistanne, jotka ovat kantaneet meitä! Siunattua
kesää! Jorma, Lea ja Sinikka Pihkala
|
Tuen yhteystiedot:Taloudellisen tuen työllemme voi kanavoida Akaan, Pyynikin, Langinkosken, Anjalankosken ja Hausjärven seurakuntien kautta tai Hämeen, Helsingin, Etelä-Saimaan, Pohjois-Savon tai Kymenlaakson Kansanlähetyspiirien kautta. Jos et asu millään näistä alueista, käytä Kymenlaakson Ev.lut. Kansanlähetyksen tiliä. Vierellä piirien yhteys ja tilitiedot. |
|
|