Jorma
ja Lea Pihkala
8-13-10 Makuyamadai |
20.7. 2004 |
Jumalan rauha, rakkaat ystävät! |
|
|
" Hänet (Nainin lesken kuolleen pojan) nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä itke!" Hän meni ja kosketti paareja, niin kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!" Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua. Jeesus antoi hänet takaisin äidilleen. (Luuk. 7:13-15) Suomalaisten suuri rakkaus yötöntä yötä kohtaan ja samalla jonkinlainen kivun tunto, kun päivä alkaa jälleen lyhentyä, saattaa osin johtua ihmisen syvästä kaipauksesta taivaalliseen olotilaan. Raamattu luonnehtii taivasta muun muassa yöttömyytenä, kun taivaan valona ei enää ole aurinko eikä kuu, vaan iäti Isän ja Pojan kasvoista loistava kirkkaus. Jumalan armahtava rakkaus näkyy nyt kuitenkin juuri siinä, että Jeesus tuli pimeyden ja kuoleman keskelle. Hän itse on Ylösnousemus. Se, jota Jeesus armossaan koskettaa, saa kokea, miten elämän voima musertaa kuoleman jalkoihinsa. Itse asiassa Jeesukselle Nainin lesken poika ei paareilla maatessaankaan ollut kuollut (Jumalalle kaikki elävät), sillä Hän puhutteli tätä kuin konsanaan elävää. Hän kutsui ajan rajan toiselta puolelta nuorukaisen takaisin tänne, missä päivää vielä seuraa yö. Nuorukainen noudatti Herran kutsuvaa sanaa ja palasi palvelemaan äitiään, kotinsa tavanomaisiin kuvioihin, vaikka hän oli kyllä maistanut, jo kuinka ihmeellinen on todellinen yöttömyys. Tehtävä äidin tulena vaati vielä hetkeksi jäämistä tälle puolelle. Jotenkin oli liikuttavaa kuunnella todistusta siitä, miten Setsuko Taniguchi, Koben luterilaisen raamattukoulun eläkkeellä olevan johtajan vaimo, valmistautui siirtymään Herran luo yöttömään päivään. Sen lisäksi, että hän suunnitteli oman hautajaisohjelmansa hän pyysi erästä ystäväänsä hankkimaan hänelle kauniin valkoisen kimonon kuolinpuvuksi ja siihen sopivat valkoiset tossut, sillä hän tiesi hyvin pian pääsevänsä katselemaan Herraa kasvoista kasvoihin. Meidän
matkaa yhä jatkavien kohdalla ikuinen päivä on vielä
edessäpäin, mutta kun teemme matkaa Herran kanssa, Hän
vakuuttaa, että meillä ei ole syytä lohduttomuuteen silloinkaan,
kun ikävä iskee päälle. Jotenkin oli hieno hautajaisissa
puristaa tohtori Taniguchin kättä, kun hän hymyillen kertoi,
että hänen vaimonsa pääsi taivaaseen! Se oli iloa
kyynelten keskellä, koska itse Ylösnoussut oli noissa hautajaisissa
läsnä sanassaan.
Valoisa juhannus
Työmiehiä elopellolle
Lasten leiri
Tulevaa Kiitos Herran siunaamaa kesän jatkoa ja syksyn alkua!
Lea, Jorma ja Sinikka Pihkala |
Tuen yhteystiedot:Taloudellisen tuen työllemme voi kanavoida Akaan, Pyynikin, Langinkosken, Anjalankosken, Hirvensalmen ja Hausjärven seurakuntien kautta tai Hämeen, Helsingin, Etelä-Saimaan, Pohjois-Savon tai Kymenlaakson Kansanlähetyspiirien kautta. Jos et asu millään näistä alueista, käytä Kymenlaakson Ev.lut. Kansanlähetyksen tiliä. Vierellä piirien yhteys ja tilitiedot. |
|
|