Ensimmäinen sivu Edellinen Jatka Viimeinen sivu Tiivistelmä Kuvat
HARJOITUS
3-hengen ryhmissä:
Valitkaa yksi tilanteista ja pitäkää konfliktinkäsittelykeskustelu.
2 näyttelevät konfliktin osapuolia ja yksi on sovittelija.
Keksikää yksityiskohdat itse.
Jos jää aikaa, vaihtakaa rooleja ja sovitelkaa toista konfliktia.
Lopussa kokoonnumme yhteen purkamaan, miltä keskustelu tuntui ja mitä opimme.
Pitkään seurakunnassa käynyt nainen ei enää tule, ja muut rouvat kertoivat, että hän on loukkaantunut toiseen seurakuntalaiseen.
Paikallinen itseäsi hiukan vanhempi pastori, jonka kanssa teet yhteistyötä, opettaa saarnoissaan asioita, joista olet teologisesti eri mieltä. Olet puhunut asiasta, mutta hän sanoo kohteliaasti, että tässä on varmaan kulttuuriero. Asia häiritsee siinä määrin, että et tuntuu vaikealta tavata häntä.
Huomaat, että työntekijä Antero/Anna usein vähättelee työntekijää Mikko/Maija. M ei sano mitään. A kertoi sinulle myös kahden kesken, kuinka hänen mielestään organisaatio teki virheen palkatessaan M:n. Puolustat M:ä sanoen, että M tekee hyvää työtä, ja A suuttuu sinulle, koska kokee, että sinä et olekaan hänen puolellaan.
Oma esimerkki. Muista, ettet saa paljastaa ihmisten henkilöllisyyttä: muuta nimet ja yksityiskohdat!
Muistiinpanot:
Etsikää ihminen, joka ei ole teidän ryhmästä, ja jota ette tunne kovin hyvin.
Ei rukoilla, ei mitään! Luennon lopussa saat rukoilla tämän ihmisen puolesta.