10.8.2006
|
|
|
|
|
Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät! "Näin
sanoo Herra Sebaot: Joka teihin koskee, koskee minun silmäterääni."
(Sak. 2:8) Jo runsaat neljä kuukautta kotimaan jaksoamme on vierähtänyt tätä kirjoittaessani. Seitsemän vuoden työkauden jälkeen voimien palautumiseen on kulunut enemmän aikaa kuin takavuosina - ikä alkaa näköjään painamaan. Olemme iloinneet siitä, että Suomen intiaanikesä on tarjonnut riittävän määrän lepoa. Samalla on ollut ilo saada tavata monia rakkaita omaisia ja ystäviä niin tulojuhlissa, Kansanlähetyspäivillä kuin muissakin yhteyksissä. Vahvasti olemme kokeneet, miten meitä on kannettu rukouksin. Vieraita
Japanista
Ensimmäinen japanilaisvierailu oli pastori Koorikin ja Fukuyaman Hanna Gospel kanssa. Sen aikana pääsimme kiertämään aika laajalti Suomea. Liitän alle Hanna Gospelin johtajan Mitsuko Okamuran todistuksen, jonka hän piti kiertueen aikana. Se kertoo niistä taisteluista, joiden keskellä japanilaiset uskovat elävät .Toinen ryhmä pääsi osallistumaan Alajärven Kansanlähetyspäiville ja kolmas on elokuussa matkassamme.
Moderni tekniikka on tuonut Japanissa asuvien ystäviemme sielunhoidon Ryttylän työhuoneeseen asti, sillä Skypen ilmaisien Internet-puhelujen kautta olemme voineet tunteja jutella erilaisissa sydämen asioissa japanilaisten ystäviemme kanssa. Japanin
uutisia Nishinomiyan uuden kirkkorakennuksen jumalanpalvelustilan remontti on pääsemässä käyntiin. Noin 60 hengen tilan ja siihen liittyvät sosiaaliset tilat on tarkoitus saada käyttöön vuoden loppuun mennessä. Siihen asti jumalanpalvelukset pidetään rakennuksen toisessa kerroksessa. Länsi-Japanin kirkossa on otettu pieni askel käytännön diakoniatyön saralla. Koben teologisesta seminaarista maaliskuussa valmistunut sosiaalityön kokemusta omaava Kawa -niminen evankelista aloitti huhtikuussa vammaisille tarkoitetun keskuksen Osakassa. Sen toiminta kohdistuu fyysisesti ja psyykkisesti vammautuneisiin, jotka asuvat ja työskentelevät yhdessä ja osallistuvat samalla Kanan ev.lut. seurakunnan toimintaan. Asia liittyy sikäli meihinkin, että kaksi ensimmäistä 25-30 ikäistä keskukseen siirtynyttä tuli Itä-Fukuyaman seurakunnasta, jossa saimme kulkea heidän kanssaan yhtä matkaa useita vuosia. Iloitsemme tästä pienestä alusta, sillä Japanissa sielunhoidollisen työn tarve eri tavoin vammaisten ihmisten parissa on huutava. Itä-Fukuyaman
seurakunnan työstä vastaavien Kirsti Standin ja pastori
Tokuo Ookuman haluan jättää edelleen esirukoustenne
kohteeksi. Mitsuko
Okamuran todistus (15.5.2006)
Joka aamu hölkkäsimme isäni kanssa eräälle shinto -temppelille. Nousimme ennen auringonnousua niin, että saavuimme temppelille juuri auringon ensi säteiden ilmaantuessa näkyviin ja kädet yhteen liittäen kumarsimme ja rukoilimme nousevaa aurinkoa: "Anna meille tänään hyvä päivä!" Sen jälkeen suuntasimme rukoukseen liitetyt kädet temppeliin päin ja rukoilimme. Paluumatkalla rukoilimme taas suureen puuhun päin ja matkan varrella seisovaa buddhalaista suojelujumaluuden patsaan suuntaan. Kotiin palattuamme asetimme WC:n, keittiön ja eri huoneiden kulmauksissa oleville hyllyille pienet uhrit niissä asuvia jumalia varten. Huolehdimme siitä, ettei mikään jumalista vihastuisi meihin laiminlyöntien vuoksi. Aamulenkin jälkeen toistimme ääneen yhdessä isäni kanssa hänen "Seichoo no ie" (Kasvun talo) uskontonsa "Totuuden valta" nimisiä kirjoituksia ja lopuksi lausuimme monta kertaa: "Virtaa, virtaa jumalan hyvä henki ruumiiseeni!" Tuon uskonnon opetuksen mukaan siten ihminen puhdistuu ja jumala asettuu asumaan häneen. Mutta mikä kauheinta, he väittävät, että näin ihmisestä tulee jumala. Pienenä ajattelin, että eipä ole häävin suuri tuollainen ihmisten kaltainen jumala. Tässä "Kasvun talo" uskonnossa on koottu aineksia monista uskonnoista sillä tavalla, että tuloksena on ihmistä miellyttävä uskonto. Sen mukaan Jumala on yksi ja kaikki uskonnot ilmaisevat samaa todellisuutta katsellen sitä vain eri suunnista. Siksi kaikki uskonnot ovat oikeassa. Mutta se opettaa edelleen, että kaikki ihmiset ovat hyviä eikä syntiä ole olemassa. Niinpä monet japanilaiset miehet katsovat, että syrjähypyt ovat miehisyyden todiste ja harjoittavat ilman tunnon vaivoja siveettömyyttä ja rikkovat avion. Minusta tuli kristitty 20 vuotta sitten. Päivittäin olen näiden vuosien ajan rukoillut isäni, äitini ja veljeni pelastumisen puolesta. Olen antanut heille lahjaksi Raamatut, raamattukalentereita ja muuta materiaalia, silloin tällöin olen saanut heitä tulemaan myös kirkkoon ja niin he ovat saaneet kuulla evankeliumin. Mutta vanhempani eivät kyenneet uskomaan Jeesukseen Kristukseen. Vuoden 2005 maaliskuussa isäni sairastui nopeasti leviävään maksasyöpään. Hän tuli samana syksynä evankelioimispäivillekin, mutta ei kyennyt uskomaan silloinkaan. Vuoden vaihteen jälkeen hänen tilansa kävi kriittiseksi. Ajoittain kunto hiukan koheni, mutta askel askeleelta hän heikkeni liikuntakyvyttömäksi. "Kasvun talo" uskonnossa kaikkein tärkeimpänä asiana pidetään sitä, että kaikista asioista tulee kiittää. Mutta kipujen ja tuskan keskellä isän suusta alkoi tulla valituksia ja moitteita eikä hän enää juuri kyennyt hymyilemäänkään. Isäni kasvoista näin, ettei hänellä ollut minkäänlaista rauhaa sydämessään. Lähetyssaarnaaja Pihkala kävi usein sairaalassa häntä katsomassa ja kertoi hänelle evankeliumia. Mutta hän ei kyennyt ottamaan sitä vastaan. Kirjoitin kirjeen "maailman parhaalle isälle". "Isä rakastan Sinua… Etkö Sinäkin voisi parannuksessa tunnustaa syntisi Jeesukselle ja ottaa vastaan Hänet Vapahtajanasi." Mutta isäni ei kyennyt siihen. Isäni kuoli huhtikuun 21. päivänä 2006. Kolme päivää aiemmin tämä hellä isäni sanoi minulle: "Olet hyvä tyttö!" Minä kysyin, tahtoisiko hän tulla kristityksi. Hän vastasi, että hän on jo ollut pitkään kristitty. Mutta se oli väärinkäsitys, sillä ei ole olemassa sellaista kristittyä, joka ei tunnusta syntisyyttään. Sinä aamuna, jona isäni kuoli, soitin pastorille ja hän tuli välittömästi sairaalaan yhdessä kahden kristityn sisaren kanssa, vaikka juuri sinä päivänä pidettiin yhteiskristillinen pääsiäisjuhlakokous ja hän oli kiireinen sen valmisteluissa. Vielä kerran hän julisti evankeliumin isälleni. Lopuksi hän sanoi: "Hyvä Watanabe, Jeesus on kanssasi nyt, kuoleman hetkellä ja sen jälkeenkin alati. Siksi ei tarvitse olla yksin." Sitten me neljä kristittyä lauloimme isäni vuoteen äärellä virren "Armollinen Jeesus kanssamme", rukoilimme ja pastori ja sisaret poistuivat. Vierellä ollut äitini tuhahti silloin: "Kaikkea sitä sanotaankin kuolevalle ihmiselle!" Sen jälkeen isäni jatkoi "Kasvun talon" julistuskasettien kuuntelua. Minä jatkoin vuoteen vierellä itkunsekaista huutoani Jumalan puoleen. Puoliksi tajuton isäni sanoi minulle 10 minuuttia ennen kuolemaansa: "Jeesus on…" Uskon, että isäni on nyt Jeesuksen luona.
Nyt haluan jakaa sen, miten minä 20 vuotta sitten pääsin pelastuksesta osalliseksi. Vanhempani olivat aina korostaneet, että täytyy yrittää parhaansa voidakseen olla kunnon ihminen. Siksi ajattelin, että ihmisen arvo määräytyy siitä, kuinka paljon hän ponnistelee. Mutta mitä enemmän ponnistelin sitä syvemmin koin voimattomuuteni ja ajattelin siksi, että olen huono ja arvoton ihminen. Kun olin 17 -vuotias, eräs arvostettu opettajani sanoi minulle: "Sinulla lauluäänesi edustaa poikkeuksellista lahjakkuutta. Sinusta voi hyvin tulla oopperalaulaja." Ensi kertaa elämässäni koin löytäneeni oman arvoni. Aloin opiskella ja harjoitella suunnattomalla innolla. Tein sen niin kokonaisvaltaisesti, etten olisi halunnut hukata yhtä minuuttia tai sekuntiakaan. Mutta jostain syystä pikku hiljaa aloin kokea syvää yksinäisyyttä ja alkoi tuntua siltä, kuin sydämessäni olisi suuri reikä, jonka läpi puhalsi kylmä viima. Kerran huomasin peiliin kuvastuneet kasvoni ja hämmästyin. Ilmeeni näytti säälittäviltä ja kuvastivat syvästi ahdistuneen ihmisen olemusta. Sellaisessa elämän tilanteessa menin kristilliseen kirkkoon, koska pidin länsimaisesta musiikista, uruista ja lasimaalauksista. Koin jumalanpalveluksessa sellaista sielun lepoa, jollaista en koskaan aiemmin ollut maistanut. Mutta nukahdin aina pastorin saarnan aikana. Mutta kristityt ottivat minut sellaisenani vastaan lämmöllä. Ajattelin että kristityistä pulppuaa rakkautta. Jonkin ajan kuluttua tajusin, että kristitty on sellainen olento, jota Jumala rakastaa ansiottomalla armollaan. Minusta tuntui, että vaikka kristitty ei tekisi yhtään mitään, olisi vain paikallaan, silti hän olisi päälaelta varpaisiin asti Jumalan rakkauden ympäröimä. Oli pastori, joka joutui usein niistämään nenänsä paperinenäliinalla, jonka hän pani sitten taskuunsa. Minusta jopa tuo likainen paperinenäliina tuntui Jumalan rakkauden täyttämältä. Minäkin halusin päästä osalliseksi sellaisesta Jumalan rakkaudesta. Rukoilin ensi kertaa Jeesusta. Rukoilin omien asioitteni ja ystävieni asioita ja kaikenlaista. Yksi toisensa jälkeen rukouksiin alkoi tulla vastauksia. Tajusin, että Jumala on olemassa. Hän on sellainen Jumala, joka kuulee rukoukseni ja haluaa olla suoraan minun kanssani tekemisissä. Sain tietää, että Hän oli rakastanut minua jo ennen kuin olin edes syntynyt ja että Hän oli kaiken aikaa odottanut minua luokseen. Jeesuksen rakkaus täytti sydämeni. Sain tuntea sen suuren rakkauden, jolla Jeesus kuoli minun tähteni ristillä. Aloin kyetä rakastamaan itseäni ja toisia ihmisiä. Näin opin tuntemaan Herran ristin ja ylösnousseen Jeesuksen ja pääsin osalliseksi pelastuksesta. Mutta kaksi kuukautta sitä ennen jouduin kohtaamaan kaksi haastetta. Vilkkaalla kadulla vastasin kyselykaavakkeeseen. Kyselyn tehnyt nainen pyysi minua hiukan vaikea ilme kasvoillaan tulemaan kanssaan kuuntelemaan esitystä. Myötätunnosta häntä kohtaan menin hänen mukaansa erääseen kokoussaliin ja siellä puhuttiin siitä, miten maailmassa on paljon puutteessa eläviä ihmisiä ja voisimme yhdessä tehdä vapaaehtoistyötä heidän hyväkseen. Pidin asiaa hyvänä, maksoin liittymismaksuna 10000 jeniä (noin 70 euroa) ja palasin opiskelija-asuntolaani. Siellä kerroin kristitylle ystävälleni asiasta. Hän kertoi, että kysymys oli Moon Sun Myung nimisen miehen perustamasta uususkonnosta (muunilaisuudesta). Päätin katkaista suhteeni siihen, mutta halusi saada myös takaisin luovuttamani 10000 jeniä. Kaikki sanoivat, että turha yrittää, he eivät missään tapauksessa palauta rahaa. Jeesusta rukoillen nousin junaan ja menin asianomaiseen kokoussaliin. 40 minuuttia jouduin kyllä odottamaan, mutta lopulta samainen naishenkilö palautti minulle rahat. Minulle, joka en vielä siinä vaiheessa tuntenut Jeesusta hyvin, tämä oli selkeä ja helposti ymmärrettävä rukousvastaus. Seuraavan haasteen muodostivat Jehovan todistajat. Yliopistoni pianon opettaja oli Jehovan todistaja. Vaikka yksityistuntini pituus oli vain 20 minuuttia, hän puhui minulle kolme tuntia. Puoliksi hänen opetuksensa uskoen palasin asuntolaan ja kerroin taas asian kristitylle ystävälleni. Silloin hän kertoi, että kysymys oli harhaopista. Kun hän ja muutamat muut kristityt selittivät, ymmärsin, että Jehovan todistajien oppi on väärä. Näin onnistuin välttämään kahden uskonnon paulat ja minusta tuli kristitty. Sen jälkeen pianotunneilla minä aloin puolestani keromaan opettajalle evankeliumia. Ojensin hänelle aina paperille kirjoittamiani Raamatun lauseita ja hän otti ne iloiten vastaan. Mutta siihen mennessä, kun valmistuin yliopistosta, opettaja ei kyennyt ottamaan Jeesusta sydämeensä, vaikka hän sanoikin alkaneensa hiukan ymmärtämään myös Jumalan rakkautta. Kolme vuotta myöhemmin sain kirjeen eräältä naisopiskelijalta, jolle sama opettaja antoi pianotunteja. Hänkin oli kristitty ja oli kertonut evankeliumin sanaa ja jatkanut siitä, mihin minä jäin. Näin siinä Jumalan johdatuksen. Kolme vuotta sitten tutustuin lähetyssaarnaaja Pihkalan perheeseen. Sain heidän kauttaan sellaisia virikkeitä, joita en ollut japanilaisissa seurakunnissa aiemmin kokenut. Kysymys on siitä, että elämä halutaan kokonaan omistaa Herralle ja rukoillaan paljon. Hämmästyin myös, miten monet suomalaiset rukoilevat ja uhraavat meidän puolestamme. Ajattelin, että Suomen täytyy olla maa, joka on lähellä taivasta. Halusin mennä katsomaan Suomeen sellaista uskon lujuutta, jota Japanista ei löydy. Mutta tultuani Suomeen näin, ettei täällä ole mitään sellaista erityistä, mitä en olisi ennenkin tavannut. Kysymys onkin siitä, että päivittäin palataan toistuvasti syntien anteeksiantamukseen ja siihen, että saa olla vanhurskaaksi luettu ja kiitetään siitä. Jeesuksen punainen veri pesee ihmisen mustat synnit lumivalkeiksi. Halleluja! "Näin
sanoo Herra Sebaot: Joka teihin koskee, koskee minun silmäterääni."
(Sak. 2:8) Herran
siunaamaa syyskautta Sinulle! Jorma, Lea ja Sinikka Pihkala |
Aiemmat ystävä-
|
|
|
|
Nimeni
on Okamura Mitsuko. Mitsuko kirjoitetaan merkeillä, jotka tarkoittavat
valon lasta. Jumala antoi minulle tämän nimen käyttäen
isääni, joka ei tuntenut Jeesusta. Kasvoin neljän hengen
kodissa, johon kuului minun ja vanhempien lisäksi pikkuveljeni. Kukaan
meistä ei tuntenut Jeesusta Kristusta. Pienestä pitäen
isäni opetti, että on olemassa jumala, joka on luonut kaiken.
Tuo jumala katseli ihmisiä taivaasta ja palkitsi heidän hyvät
tekonsa ja rankaisi pahoista teoista.