Lisäys 1: Usko, toivo ja rakkaus
Puhuessaan 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvun lopussa taivaasta, siitä päivästä, jona hän saa katsella Kristusta kasvoista kasvoihin, Paavali osoittaa, että usko, toivo ja rakkaus liittyvät läheisesti toisiinsa: "Niin pysyvät nämä kolme, usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."
Joskus olen ihmetellyt, miksi taivaan kirkkaudessakin tarvitaan edelleen uskoa, sillä nythän me vaellamme uskossa, silloin näkemisessä. Mutta tarkemmin asiaa ajatellen uskon syvin ominaisuus ei ole sen vastakohtaisuudessa näkemiseen nähden, vaan siinä, että se ottaa vastaan Jumalan armon. Kaikki hengellinen elämä tapahtuu pelkästään sellaisessa riippuvuussuhteessa Jeesuksen kautta Isään, että saamme ottaa vastaan Jumalan elämää. Ilman Jeesus-yhteyttä emme voi tässä ajassa tehdä mitään. Mutta kun sitten pääsemme taivaaseen maistamaan ja kokemaan ihmeellisen toivomme sisältöä, riippuvuutemme Jumalasta ei suinkaan pienen. Koko taivaallinen elämä on täydellistä riippuvuutta Jumalan elämästä. Pelastettujen katoamattomuus on kokonaan Jumalan katoamattomuuden varassa. Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta virtaa ihmeellinen elämän virta, Pyhän Hengen valon ja rakkauden virta. Taivas on sitä, että pelastettu pitää koko iankaikkisuuden sydämensä auki tuolle virralle, niin että se pääsee synnyttämään hänessä loputtoman ja aina uuden kiitoksen ja ylistyksen Isää ja Karitsaa kohtaan. Mutta juuri tuo auki oleva sydän on uskon olemusta. Siksi taivaassakin tulee ikuisesti pysymään usko.
Toinen ihmetykseni aihe on liittynyt siihen, miksi taivaassa vielä tarvitaan toivoa. Eikö nimen omaan taivas ole toivomme kohde ja sen täyttymys. Eihän taivas ole mikään taivas, jos on olemassa mitään suurempaa ja ihanampaa toivon kohdetta kuin se. Mutta sitten törmäsin ilmaisuus: "Katso, uudeksi minä teen kaiken!" Taivaassa ei ole mitään vanhaa. Ajassahan sekin mikä oli vielä hetki sitten aivan uutta on kohta jo niin ja niin vanhaa. Taivaassa kaikki on aina ja iankaikkisesti uutta. Kun Sana puhuu elämän veden virrasta, se kertoo taivaan dynamiikasta. Niin kuin virtaavan joen vesi on aina uutta vettä, niin taivaassakin virtaa aina uutta ja uutta Jumalan rakkauden, Pyhän Hengen elävää vettä. Siksi joka "silmänräpäys" pelastettu saa vastaanottaa aina uutta rakkautta. Aina on uusi toivo päästä yhä syvemmälle ja syvemmälle rakkauden salaisuuteen.
Rakkaus on sen iankaikkisen suhteen ydintä, mikä taivaassa vallitsee Isän ja Karitsan ja Pyhässä Hengessä ylistävän Karitsan Vaimon, pelastetun seurakunnan välillä. Mutta itse asiassa taivaallisen rakkauden sisältö on sitä täsmälleen samaa rakkautta, jota Jumala osoitti ihmisiä kohtaan lähettäessään oman Poikansa kärsimään ja kuolemaan ristin puulle, kärsimään Jumalan vihan ja hylkäystuomion, jottei yhdenkään ihmisen tarvitsisi hukkua. Golgatalla ilmestyneen rakkauden suuruus ja syvyys oli kuitenkin niin käsittämättömän valtava ja pohjaton, että pelastetuilta menee tuossa rakkauden elämän veden virrassa "koko iankaikkisuus" sen laajuuden ja mittaamattomuuden tutkimiseen ka maistamiseen ja kokemiseen. Siksi tuo Karitsan ja Jumalan valtaistuimesta virtaava elävän veden virta tulee synnyttämään iankaikkisen kiitoksen ja aina uuden ylistyksen nimen omaan Teurastetulle Karitsalle, joka vuodatti verensä meidän vuoksemme, ja Isälle, joka antoi oman Poikansa rakkaudesta meidän pelastukseksemme kadotuksen tuskiin. Tämä rakkaus on taivaan sisältö, tuo Golgatan rakkaus. Siksi rakkaus on kaikista suurin.