Jorma Pihkala

P A A V A L I N    K I R J E    K O L O S S A L A I S I L L E

Kolossalaiskirjeen jäsennys

1. Johdanto (1:1-14)
 1.1. Tervehdys (1:1-2)
 1.2. Kiitos (1:3-8)
 1.3. Paavalin esirukous (1:9-14)
2. Kristuksen persoona ja työ (1:15-23)
 2.1. Pojan ylivertaisuus (1:15-20)
 2.2. Jumalan päämäärä kolossalaisia varten (1:21-23)
3. Paavalin osuus Jumalan suunnitelmassa (1:24-2:7)
 3.1. Hänen kärsimyksensä (1:24-25)
 3.2. Kristuksen salaisuus (1:26-28)
 3.3. Paavalin rukous lukijoidensa puolesta (1:29-2:5)
 3.4. Kutsu jatkuvaan kasvuun (2:6-7)
4. Varoitus vääristä opetuksista (2:8-23)
 4.1. Filosofia ja totuus (2:8-9)
 4.2. Uusi ihminen Kristuksessa (2:10-15)
 4.3. Kristityn vapaus (2:16-23)
5. Uusi elämäntapa (3:1-4:1)
 5.1. Uuden ihmisen uudet tavoitteet (3:1-4)
 5.2. Vanhan luonnon kuolettaminen (3:5-11)
 5.3. Uuden päälle pukeminen (3:12-17)
 5.4. Käytännöllisiä kehotuksia (3:18-4:1)
6. Loppuopetuksia (4:2-6)
 6.1. Rukoustehtävä (4:2-6)
 6.2. Todistustehtävä (4:5-6)
7. Henkilökohtaisia tervehdyksiä (4:7-18)

Historiallista taustaa

Kolossan kaupunki oli Frygiassa, Aasian maakunnan, keskiosassa Efesosta itään.  Laodikean ja Hierapoliin kaupungit olivat kumpikin vain toista kymmentä km siitä.  Kol. 4:13:n mukaan näissä kolmessa kaupungissa oli kussakin kristillinen seurakunta,  ja niillä oli läheisiä keskinäisiä yhteyksiä.  Ne olivat syntyneet Epafraan työn tuloksena  (Kol.1:7.). Filemon oIi Kolossan johtavia kristittyjä, ja hänen kotinsa oli seurakunnan  kokouspaikka (Filem. 2). Paavali puhuu Filem. 23 Epafraasta "vankitoverinaan", mikä  osoittaa, että hänkin oli silloin Roomassa vankina.  Hän huolehti seurakunnastaan  rukoilemalla paljon sen puolesta, että sen jäsenet pysyisivät "täysin vahvoina kaikessa, mikä on Jumalan tahto" (Kol.4:12).

Kirjeensä Efesolaisille, Kolossalaisille ja Filemonille Paavali laati Rooman‑vankeutensa keskivaiheilla n. v. 61, missä järjestyksessä, emme tiedä.  Luukas oli sinä aikana  hänen luonaan (Koi.4:14) ja todennäköisesti toimi hänen kirjurinaan näiden kirjeiden  laatimisessa.  Tämän (ja ia Filemonille lähetetyn) kirjeen vei perille Tykikus (4:7-9). 4:16 oleva ohje, että Laodikeasta tuleva kirje oli luettava myös Kolossan seurakunnassa, tarkoitti nähtävästi meidän "Efesolaiskirjeenä" tuntemaamme  Akiertokirjettä".  Kolossalaiskirje oli vuorostaan luettava Laodikeassa.  Ainakin osasyynä tämän kirjeen laatimiseen näyttää olleen se, että apostoli oli saanut tietoja Kolossan  seurakuntaa häiritsevistä harhaopettajista, joiden opilliset eksytykset hän tahtoi torjua  ja oikaista (2:8-23).  Päätarkoituksena oli hänen halunsa rohkaista ja vahvistaa Kolossan kristittyjä heidän uskossaan, rakkaudessaan ja toiminnassaan.

Opetuksen taustaa

Ymmärtääksemme Kolossalaiskirjettä paremmin meidän on syytä tuntea, jotain niistä vääristä opetuksista, joita vastaan kirje on osaksi kirjoitettu. Seurakunnan sisään oli tunkeutunut tietyn tyyppistä uskonnot sekoittavaa (synkretististä) ainesta. Kreikkalaisesta filosofiasta oli peräisin asenne, että aineen ja hengen välillä vallitsisi vastakkainasettelu, jonka vuoksi ihmisen tuli kukistaa ruumis, joka oli sielun vankila. Paavali hyökkääkin kirjeessä askeettista opetusta vastaan, jonka Kolossan kristityt olivat hyväksyneet. Askeettisessa yrityksessä saattaa pelastuksensa varmemmaksi seurakunnan kristityt pitäytyivät tiukkaan juutalaisten sapattisäädösten noudattamiseen ja pidättäytymiseen epäpuhtaista ruoista. (2:16) Paavalin puhe hengellisestä ympärileikkauksesta (2:11) viittaa siihen, että fyysistä ympärileikkausta pidettiin välttämättömänä pelastukseen.

Ruumiin ja hengen väliseen kaksinaisuuteen (dualismiin) liittyvät myös enkeliolennot, jotka välittävät Jumalan ja maailman välillä. Väärässä nöyryydessä katsottiin, että ihmisen oli mahdotonta päästä suoraan suhteeseen Jumalan kanssa. Siitä seurasi välttämättä asettuminen enkelivoimien alle ja niiden palvonta.

Mysteeriuskonnollisuus oli laajasti vallalla Paavalin aikana. Siinä opetettiin niin kuin nykyisessä Uuden Aikakauden uskonnollisuudessakin, että pelastus saavutetaan valaistumisella, korkeamman tietoisuuden tasolle pääsemisellä. Valaistuksesta ja korkeammasta tietoisuudesta ei voinut tulla osalliseksi muuten kuin erilaisin riitein (kulttimenoin) sisäpiirin salaisuuksiin vihkiytymällä ja saavuttamalla "guruilta" esoteerista tietoa. Niiden vaikutus tuntui Kolossassakin ja siksi Paavali korostaa kirjeessä evankeliumin kaikenkattavuutta (universaaliutta). Hän painottaa myös, että todellinen ymmärrys ja viisaus on vapaasti kaikkien saavutettavissa Kristuksen kautta, joka on kaiken viisauden ja tiedon lähde. (1:5-6,25-28; 2:2,3)

Kosossalaisten harha oli yritystä edetä apostolista kristinuskoa pitemmälle. Kristusta ei avoimesti hylätty, Hänellä oli edelleen paikkansa mutta vain yhtenä monien enkelivoimien joukossa. Kristuksen myönnettiin kyllä pelastavan omansa synnistä, mutta heidän tehtäväkseen jäi taistella kosmisia voimia vastaan. Täyden pelastuksen saavuttamiseen tarvittiin asketismia, enkelien palvontaa ja korkeammalle tietoisuuden tasolle pääsemistä. Tämän päivän hengellisyydessä näinä  askelina Kristuksen työn täydentämiseksi tarjoillaan erilaisissa paketeissa itsetunnon kohottamismenetelmiä tai "hengellistä sodankäyntiä" tai radikaalikarismaattisia kokemuksia tai puhdasta uususkonnollisuutta.

Paavalin päävastaus näihin harhaopetuksiin on Kristuksen persoona ja Hänen työnsä. Kolossalaiskirje tuo eteemme valtavan Kristuksen. Persoonansa puolesta Kristus on ainutkertainen ja ylittämätön. Hänessä asuu koko Jumalan täyteys ruumiillisesti, Hän on Jumalan rakas Poika ja näkymättömän Jumalan kuva. Hän on kaikkien enkelien yläpuolella.

Kristuksen ylivertaisuus näkyy myös Hänen teoissaan. Hänen kauttaan koko luomakunta sai syntynsä. Hän on sen Ylläpitäjä ja luomakunnan olemassaolon Päämäärä. Enkelit ovat samoin kuin ihmisetkin Hänen luomiaan. Hänen lunastustyönsä on myöskin täydellinen. Ihmiset tai enkelit eivät voi siihen mitään lisätä. Hän on täyttänyt sen lain vaatimukset, jonka ihmiset ovat rikkoneet. Hän saavutti myös täydellisen voiton kaikista pimeyden valloista. Ihmisten ei tarvitse yrittää pitää lakia tullakseen vanhurskaiksi, sillä Hän tyydytti lain vaatimukset. Ihmisten ei tarvitse myöskään taistella pimeyden valtoja vastaan, sillä Hän on ne jo kukistanut.

Kristus ei tehnyt näitä suuria tekojaan omiensa hyväksi heistä erillään. He ovat Hänen ruumiinsa, elimellisessä yhteydessä Hänen kanssaan. Herran omat kuolivat yhdessä Hänen kanssaan ja nousivat ylös Hänen kanssaan. Kaste perustuu tähän tosiasiaan. Herran omat eivät ole enää orjia vihamielisen maailman keskellä, josta heidän pitäisi vapautua omin ponnistuksin. He ovat jo yhteydessä Kristukseen vapaat ja heidän tehtävänsä on tehdä tästä asemastaan käsin elää vapaina ja kokea tätä vapautta. He eivät tarvitse mitään korkeampaa opetusta saavuttaakseen täydellisyyden, koska Kristuksessa he ovat täydellisiä.

1. Johdanto (1:1-14)

1.1. Tervehdys (1:1-2)

1. Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, ja veli Timoteus,  Paavali korostaa auktoriteettiaan nimittäessään itseään Jeesuksen Kristuksen apostoliksi. Sana apostoli on tyypillinen sana, joka on Uudessa testamentissamme jätetty kääntämättä. Kreikan kielen sana apostolos on sellaisenaan otettu suomenkieleen. Asialle on tietysti oma perusteensa siinä, että apostolaatti sanan ahtaimmassa merkityksessä sisälsi erityistehtävän. Apostolit olivat Jeesuksen ylösnousemuksen todistajia ja Jumalan ilmoituksen välittäjiä, Uuden testamentin kirjoitusten auktoriteetin tae.

Mutta sanaa käytetään Uudessa testamentissa myös laajemmassa merkityksessä. Jos sana käännetään suomeksi se tarkoittaa lähetettyä. Roomalais-katolinen kirkko teki aikanaan Vulgatasta eli Uuden testamentin latinankielisestä käännöksestä virallisen auktoriteettinsa. Siinä sana apostolos käännettiin latinan sanalla lähettiläs, josta tulee esimerkiksi englantiin sana missionary, lähetyssaarnaaja. Seurauksena oli se, että lähetysajatus on halki vuosisatojen paria viimeistä vuosisataa luukunottamatta ollut katolisella puolella huomattavasti voimakkaampi kuin protestanttisella puolella.

Suomalaisen sanan lähetystyö on sikäli harhaanjohtava, että se mielletään enemmän tarkoittamaan sitä, että joku lähtee joidenkuiden lähettämänä kieli- ja kulttuurirajat ylittävään evankeliumin julistus- ja palvelutyöhön (mieluiten oman maan rajojen ulkopuolelle). Oikeampi ilmaus lähetystyölle olisi sana "lähettilästyö", jossa ei ole ensi sijassa kysymys siitä, mihin mennään viestittämään sanomaa kuin siitä, kenen valtuuttamana ollaan liikkeellä.

Paavali kuvaa valtuutustaan korostamalla, että hän on Jeesuksen Kristuksen lähettiläs, apostoli. Samaa asiaa hän kuvaa 2. Kor. 5:19-20 seuraavasti: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa."

Ei vain Paavali, vaan jokainen uskova kristitty, joka julistaa samaa evankeliumia kuin Paavali puhuu Kristuksen käskystä ja Hänen valtuutuksellaan. Tietenkään meille ei tänä päivänä ole annettu mitään valtuutta välittää uutta Jumalan ilmoitusta niin kuin ensimmäisille 12 apostolille, mutta sikäli kuin välitämme eteenpäin juuri sitä evankeliumia, jonka heiltä saimme, valtuutuksemme ei ole vähäisempi. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä saamme julistaa syntejä anteeksi, siunata ihmisiä, rukoilla, parantaa sairaita ja ajaa ulos riivaajia.

Paavalin korkea kutsumus Jumalan ilmoitusta välittäneeseen apostolin virkaan ei perustunut hänen synnynnäisiin kykyihinsä - vaikka Jumala otti toki nekin käyttöönsä - eikä hänen älyllisiin saavutuksiinsa. Se perustui yksin omaan Jumalan armoon, joka oli valinnut hänet. Kysymys oli Jumalan tahdosta hänen elämässään. Samoin laajemminkin jokaisen uskoon tulleen kristityn kutsu Jumalan armon todistustehtävään, lähettiläiksi, ei perustu meidän ominaisuuksiimme, vaan Jumalan tahtoon meihin nähden.

2. Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Kirje on osoitettu Kolossassa asuville pyhille ja uskoville (uskollisille) veljille Kristuksessa. Sana Kolossassa on korostettu alkutekstissä ja se muodostaa vivaihteekkaan vastakohdan sen kanssa, millaisiksi lukijat kuvataan: pyhät. Kolossa oli pieni ja merkityksetön kaupunki rikkaiden naapuriensa Laodikean ja Hieropoliksen kyljessä. Kolossaa leimasi nurkkapatrioottisuus, pikkumaisuus ja laajempien näkemysten puute. Lisäksi Kolossa oli pakanalinen, epäjumalia palvova kaupunki, jossa kristityt muodostivat pienen vähemmistön. Sen kristityillä oli todellinen vaara tehdä uskossaan kompromisseja.

Kolossan seurakunnan jäseniä ei nimitetty pyhiksi niinkään siksi, että heidän elämänsä olisi ollut erityisen pyhittynyttä ja esimerkillistä, vaan siksi, että asemansa puolesta Kristuksessa Jeesuksessa he olivat pyhiä, he olivat Jumalalle erotettu kansa. He olivat muista ihmisistä erilleen merkittyjä, Jumalan omistukseen ja käyttöön pyhitettyjä. Juuri kristittyjen asema Jumalalle erotettuna ja Hänelle pyhitettynä on lähtökohta ja haaste käytännölliseen pyhityselämään. Paikalleen pysähtymisen ja kompromissien tekemisen muodostaessa todellisia kiusauksia kristityn tulee muistaa, että hän ei kuulu vain johonkin pieneen paikalliseen yhteisöön, vaan hänellä on korkea kutsumus, hän kuuluu Jumalalle pyhitettyyn kansaan.

Jumalalle erotettu asema rohkaisee myös uskoon ja uskollisuuteen korkealle kutsumukselle. Kolossan seurakunta ei rajoittunut vain paikalliseen veljien joukkoon, vaan se kuului osana kaikkien Kristuksessa olevien veljien ja sisarten maailmanlaajaan seurakuntaan.

Kristityn asemaa tässä maailmassa kuvaa se, että vaikka hän joutuu elämään elämänsä aina joissain paikallisissa olosuhteissa - kaikkine sille tyypillisine kiusauksineen ja taisteluineen - hän on samalla myöskin Kristuksessa Jeesuksessa. Kristuksen vanhurskaus on kristityn vanhurskauta, Kristuksen elämä on hänen elämäänsä. Suhde veljiin ja sisariin määräytyy tästä viimeisestä todellisuudesta käsin. Herran omat ovat yhtä, koska heidän elämänsä on samaa Kristuksen elämää heissä.

Apostolisen tervehdyksen, siunausrukouksen, sana armo, (kreikaksi kharis, Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme) juontaa juurensa heprean sanaan cheen, joka puhu siunauksesta, kun saa olla ylempiensä suosiossa. Kharis tarkoittaa siis Jumalan suosiota ja sellaista elämän siunausta, joka johtuu Herran suosioista. Armo saadaan Jumalan lahjana ilman mitään ansioita vastaanottajan puolelta.

Rauha, kr. eireenee, hepr. shaloom, kuvaa tervettä elämäntilaa, joka johtuu siitä, että ihminen saa kokea Jumalan armoa elämässään. Armo ja rauha virtaavat meihin Jumalalta. Suhdetta Jumalaan sana meidän Isämme. Jumala on Kristuksen tähden rakas Isä ja suhde Häneen perustuu vapaaseen armoon, jota uskova saa nauttia ja sen seurauksena saatavaan sisäiseen lepoon synnin tuoman sisäisen ristiriitaisuuden vastakohtana silloinkin, kun eletään maailmassa (Kolossassa) monenlaisten hengellisten taisteluiden keskellä.

1.2. Kiitos (1:3-8)

3. Rukoillessamme teidän puolestanne me aina kiitämme Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää.

Paavalin kirjeisiin sisältyvät kiitokset eivät ole mitä tahansa imartelua tai mielistelyä, sillä silloin kun hän ei löydä kiitoksen aihetta, hän ei myöskään kiitosta jaa (vrt. Galattalaiskirje ja 2. Korinttolaiskirje). Kolossan seurakunta osoitti todellakin uskonsa Kristukseen ja rakkautensa kaikkiin uskoviin. Heillä oli aitoa toivoa. Paavali kyllä tiesi, etteivät nämä ominaisuudet olleet kolossalaisten omaa ansioita ja siksi hän suuntaakin kiitollisuutensa Jumalalle onnitellessaan seurakunnan jäseniä. Hänen onnittelunsa oli siksi rukousta Jumalan puoleen, joka on viime kädessä vastuussa kaikista lastensa hengellisen elämän edistysaskeleista. "Jumala ei anna kunniaansa ihmisille." (Jes.42:8; 48:11)

Paavalin kiitosrukous ei ollut vain hetken innostuksen tuotetta, vaan joka kerta kun hän muisti rukouksissaan kolossalaisia, hän myös kiitti Jumalaa. Paavali ei myöskään koskaan lakannut ihmettelemästä ja ylistämästä Jumalan olemusta, Pyhän Kolminaisuuden salaisuutta rukouksissaan. Hänelle oli rukoilemisessa aina tärkeämpää se, ketä, millaista Jumalaa hän rukoili, kuin mitä hän rukouksiinsa sisällytti. Siksi Paavali lähes "mässäilee" Jumalan nimien käytöllä ja Kolminaisuuden suhteista puhumisella: "Jumala on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä."

4. Olemme näet kuulleet teidän uskostanne Kristukseen Jeesukseen (vanha käännös: Kristuksessa Jeesuksessa) ja rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan.

Ensimmäinen kiitoksen syy on usko Kristuksessa Jeesuksessa. Ilmaisu ei niinkään korosta Jeesusta uskon kohteena kuin Häntä kaiken elämän lähteenä, johon usko liittää pelastetut. Kristus on se elämän piiri, jossa uskova elää ja liikkuu. Kaikki, mikä uskovilla on ja mitä he toivovat, johtuu siitä saumattomasta sisäisestä suhteesta Häneen. Usko saa voimansa ja elämän yhteydestään Jeesukseen Kristukseen. Kaikkea Jumalaan suuntautuvaa elämänaluetta kuvaa sana usko ja se on Kristus-yhteyttä ja Kristuksen valtaa elämässä.

Uskon kautta vastaanotettu Jumalan rakkaus Kristuksessa ilmenee aitona rakkautena veljiin. Usko kulkee rakkauden edellä, koska usko ottaa vastaan rakkauden, mutta se ei tarkoita sitä, että usko veisi ihmisen keskittymään vain henkilökohtaiseen hurskauselämään. Jumalaan keskittyvä usko puhdistaa itsekeskeisyydestä ja antaa uutta perspektiiviä myös lähimmäissuhteisiin. Kristillinen rakkaus veljiin on vain heijastusta Jumalan rakkaudesta meihin. Veljellinen rakkaus ei ole valikoivaa, vaan kohdistuu kaikkiin pyhiin. Siksi kristillinen rakkaus ei rajoitu tiettyyn lähipiiriin tai oman klikin uskovaisiin vaan ulottuu kaikkiin Herran omiin asti.

5a. Me kiitämme Häntä sen toivon tähden, jonka toteutuminen odottaa teitä taivaissa.

Kristillinen usko, jolta puuttuu ajallisen elämän ylittävä toivo ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta kirkkaudesta, on säälittävää. (1. Kor. 15:12-20) Kristityn toivo on motivoiva voima hänen uskonsa ja rakkautensa taustalla. Kristityn toivo on varma. Siksi hän ei elä itseään varten, vaan iankaikkiseen päämäärään suuntautuen hän pyrkii kasvamaan uskossa ja osoittamaan rakkauttaan.

Sanalla toivo on sekä objektiivinen että subjektiivinen merkitys. Edellinen tarkoittaa sitä kohdetta, jonka toteutumista odotetaan. Jälkimmäinen on taas sydämen sisäistä vastausta lupaukseen tulevasta. Kristityn toivo perustuu Jumalan varmoihin lupauksiin Jeesuksen paluusta, ruumiin ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Toivo ei siis perustu uskovan mielialan vaihteluihin eikä muuttuviin olosuhteisiin vaan Jumalan muuttumattomaan olemukseen. Toivon sisältö on varmassa tallessa odottamassa meitä taivaassa siihen päivään asti, kun saamme myös kokemuksellisesti omistaa toivon sisällön.

Lisäys 1:  Usko, toivo ja rakkaus

5b. Te olette jo ennen kuulleet siitä sen evankeliumin totuuden sanassa,

Väline, jonka avulla objektiivinen taivaallinen toivo tulee meidän omaksi henkilökohtaiseksi kokemuksemme, on evankeliumin totuuden sana. "Usko tulee kuulemisesta, ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta." (Room. 10:17) Sana, logos, merkitsee järkeä ja sanaa, ja viittaa siis sekä ajatusprosessiin että sanaan, joka ilmaisee ajatuksen. Evankeliumin sana on Jumalan ulkoista ilmoitusta, jonka taustalla on Jumalan ilmoittava toiminta.

Evankeliumin sisällön Paavali tiivistää 1. Kor. 15:3-8 itse asiassa neljään perusasiaan:
1. Kristus kuoli meidän syntiemme tähden kirjoitusten mukaan.
2. Hänet haudattiin.
3. Kristus nousi kuolleista kirjoitusten mukaan.
4. Hän ilmestyi yli 500:lle todistajalle.

Evankeliumi on siis lauseilla ilmaistavissa oleva viesti, jonka kuka tahansa voi joko kuulla korvillaan tai lukea silmillään. Roomalaiskirjeessä Paavali sanoo tästä evankeliumista, että se on Jumalan voima (suunnattomasti suurempi ja ihmeellisempi voima kuin Jumalan luomistyössä toiminut Jumalan sanan voima). Eräässä mielessä voidaan tietysti sanoa, ettei ole mitään voimattomampaa kuin muutama lause, joille kuka tahansa voi sulkea silmänsä tai korvansa. Tätä evankeliumin näennäistä heikkoutta Jeesus kuvaa vertauksessaan kylväjästä, jossa Jumalan evankeliumin totuuden sana verrataan siemeneen. Siemenessä on kyllä merkillinen elämän voima, mutta se ei pääse vaikuttamaan kuin hyvässä maaperässä. Jos ja kun ihmissydän avautuu evankeliumin sanalle, evankeliumi vaikuttaa hänessä niin, että ihminen pelastuu.

Noihin neljään lauseeseen itseensä ei tietenkään sisälly mitään maagista voimaa sen enempää kuin mihinkään muihinkaan lauseisiin, vaan evankeliumin voima perustuu siihen, että Herra Jeesus Kristus itse on valinnut evankeliumin sanan siksi "ratsukseen", jolla Hän itse ratsastaa ihmissydämen portista sisälle. Kristus itse tulee evankeliumin sanassa, sen alla ja sisällä, ja jakaa ihmissydämeen kaiken sen, minkä Hän omilla pelastusteoillaan on hankkinut:

Jeesus "siirtää" evankeliumin kautta koko Golgatan työn siunauksen ihmisen sydämeen asti. Hän saa Jeesuksen uhrin tähden synnit anteeksi ja täydellisen lahjavanhurskauden. Jeesus siirtää evankeliumin sanassa myös hautaamisensa ja ylösnousemuksensa siunauksen sanan vastaanottajaan. Iankaikkinen elämä, jonka yli kuolemalla ei ole mitään valtaa, lahjoitetaan sydämeen, joka avautuu evankeliumille. Evankeliumin sanan välityksellä ihmissydän pääsee osalliseksi myös siitä, että Ylösnoussut Jeesus ilmestyy hänen sydämelleen, hän oppii tuntemaan Herran ihmeellisen läheisyyden ja suuruuden.

Pelastukseen tarvitaan siis evankeliumin kuuleminen ja sen vastaanottaminen. Äärimmäisen tärkeää on, että evankeliumi julistetaan kokonaisena, sillä jos siitä otetaan pois jotain (niin kuin usein tänä päivänä Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus korvataan epämääräisellä alkuseurakunnan "ylösnousemususkolla") niin tällainen typistetty evankeliumi on turhaa (1. Kor. 15:2,14,17) ja voimaton. Samoin sellainen evankeliumi, johon lisätään jotain, on voimaton eikä kykene pelastamaan ketään. Evankeliumin tulee olla koko evankeliumi ja vain evankeliumi, jotta Herra Jeesus voisi Pyhän Henkensä kautta tehdä pelastavaa työtään.

Uskovan elämä perustuu jatkuvaan evankeliumin sanasta elämiseen ja siinä pysymiseen. Evankeliumista kiinni pitävä pääsee perille iankaikkiseen elämään, taivaalliseen perintöönsä.

6. joka on tullut teille. Se kasvaa ja kantaa hedelmää kaikessa maailmassa, kuten se on tehnyt teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona sen kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa.

Evankeliumi oli tullut Kolossaan ja sen kautta Kolossan seurakunnan jäsenet olivat oppineet tuntemaan Jumalan armon. Armo välittyy siis totuuden sanassa eivätkä totuus ja armo ole millään tavalla ristiriidassa keskenään. Evankeliumin voima vaikuttaa kaikkialla maailmassa väkevästi. Se kantaa hedelmää: ihmiset tulevat parannukseen ja uskoon, seurakuntia syntyy ja uskovat kasvavat yhä syvemmälle Jumalan tuntemiseen. Kaiken sen vaikuttaa evankeliumi.

Kolossalaisten niinkuin kaikkien pieninä vähemmistöinä elävien kristittyjen, joiden suurena kiusauksena on joutua tappiomielialan valtaan, tulee nostaa silmänsä ja katsella, miten laajasti ja suuria tehden evankeliumi kaikkialla maailmassa vaikuttaa. (Tällä hetkellä arvioidaan, että vain 21% maailman väestöstä on sellaisia, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia. Vain kolmesta valtiosta puutuu raamatullinen evankelinen seurakunta: Vatikaani, San Marino ja Somalia.) Suuret ovat ne uskovien joukot, jotka evankeliumin voimassa ovat valmiit kärsimään vainoa, syrjintää ja jopa marttyyriutta.

Vaikka ne paikalliset kuviot, jossa pieni uskovien seurakunta elää, saattavat näyttää hyvinkin ahtailta, evankeliumin voima heidän keskellään ei ole yhtään vähäisempi kuin muualla maailmassakaan. Siksi evankeliumille tulee avata sydän entistä enemmän ja sen kautta saa omistaa yhä lisääntyvän ja kasvavan Jumalan armon osakseen. Evankeliumi ei saa kuitenkaan jäädä pelkälle mekaanisen kuulemisen tasolle, vaan kysymys on Pyhän Hengen vaikuttamasta evankeliumin armon tuntemisesta, asettumisesta evankeliumin sanan kautta suhteeseen itse armolliseen Jumalaan. Kysymys on siis sellaisesta evankeliumin vastaanottamisesta, että sen kautta tullut Jumalan armon sana muuttuu myös kokemukseksi. Silloin evankeliumin voima pääsee vaikuttamaan ja kantamaan runsaan hedelmän.

7. Epafras, jolta olette sen kuulleet, on rakas työtoverimme, uskollinen Kristuksen palvelija teidän hyväksenne.

Evankeliumi ei leviä ilman niitä ihmisiä, jotka Kristus on saanut evankeliumilla voittaa omiksi palvelijoikseen. Kolossaan evankeliumin oli julistanut Epafras, Paavalin työtoveri Efeson evankelioimisen ajalta. Paavalin tapaan kuului antaa lämmin tunnustus ja arvonanto työtovereilleen. Perussuomalainen pelko siitä, että uskovat ylpistyvät, jos heille annetaan vilpitön tunnustus heidän palveluksistaan ja heissä näkyvistä Pyhän Hengen pyhittävästä työstä ja Jumalan lahjoista, ei onneksi vaivannut Paavalia. Suomalainen pelko saattaakin pikemminkin johtua kateuden synnistä kuin toisen nöyryydestä huolehtimisesta. Aito arvonanto ja Jumalan työn tunnustaminen toisen uskovien elämässä on rakkautta ja koituu Jumalan kunniaksi. Imartelu on taas eräs itsekkyyden muoto, jolla ihminen pyrkii saavuttamaan itselleen etuja kehumalla toista sellaisestakin, joka ei edes ole totta.

8. Hän on kertonut meillekin teidän rakkaudestanne Hengessä.

Epafras ei vain ollut julistanut evankeliumia Kolossassa, vaan oli myös kertonut Paavalille, mitä evankeliumi oli kolossalaisten elämässä vaikuttanut. Se oli synnyttänyt agape-rakkautta, joka ei ole kotoisin ihmisestä vaan Pyhästä Hengestä. Jumalan rakkauden evankeliumin perille meno ja vaikutus ihmisissä tulee ennemmin tai myöhemmin näkyviin rakkautena ja rakkauden tekoina.

1.3. Paavalin esirukous (1:9-14)

9. Siitä päivästä alkaen, jona siitä kuulimme, emme ole lakanneet rukoilemasta ja anomasta teidän puolestanne, että te tulisitte täyteen Hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä.

Vaikka Paavalilla oli kaikki syy kiittää Jumalaa evankeliumin hyvistä vaikutuksista kolossalaisten elämässä, heidän uskostaan, toivostaan ja rakkaudestaan - evankeliumin hedelmistä, se ei tarkoittanut sitä, että kolossalaisten kristillisyys olisi ollut täydellistä ja että kasvun varaa ei olisi enää ollut. Paavali näki monia kysymyksiä ja ongelma-alueita, joissa Kolossan uskovat tarvitsivat syvenevää kasvua. Siksi hän kertoo kirjeessään pariin eri otteeseen, millaisia asioita hän rukoili heidän edistymisekseen uskossa. (1:9-14 ja 1:29-2:5)

Vaikka Paavali kirjeessä kertoo nämä asiat myös kolosalaisille itselleen, hän tiesi, että vain Herra Jeesus Kristus kykenee vaikuttamaan kolossalaisten uskon kasvun. Siksi esirukous ja opetus kulkivat käsi kädessä Paavalin toimintatavassa.

Jakeissa 9-14 hän kertoo erityisesti neljästä asiasta, jotka hän näki kolossalaisten tarpeina ja joiden tähden hän jatkuvasti rukoili heidän puolestaan. Ne olivat heidän hengellisen ymmärryksensä kasvu,  heidän vaelluksensa uskovina, voimassa vahvistuminen ja heidän tarpeensa oppia kiittämään Jumalaa.

Ensimmäinen on Jumalan tahdon tunteminen sillä tavalla, että se suorastaan täyttää sydämen ja mielen. Uskovan kilvoituksen avainkysymys onkin, millä hän täyttää sydämensä - Jumalan sanasta nousevalla viisaudella ja ymmärryksellä vai tämän maailman menolla, jota maailma kyllä nimittää tiedoksi, kulttuuriksi ja sivistykseksi. Jumalan tahdon kirkastaa Pyhä Henki sanan kautta. Se täyttyminen, josta tässä puhutaan perustuu Pyhän Hengen antamaan viisauteen ja ymmärrykseen, asioiden tarkkaan punnitsemiseen ja harkintaan Sanan valossa. Juuri tämä on osoitusta oikeasta Pyhän Hengen täyteydestä, joka ei totisesti tarkoita sitä, että heitetään ajattelulle ja erittelevälle ymmärrykselle hyvästit ja heittäydytään vain voimakkaiden tunnekokemusten vietäväksi, niin kuin liian usein kristillisissäkin piireissä annetaan ymmärtää.

10. Vaeltakaa vain hänen edessään arvollisesti, kaikessa hänen tahtonsa mukaan, ja kantakaa hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaen Jumalan tuntemisessa.

Mutta hengellinen kasvu ei voi eikä saa rajoittua pelkästään Jumalan tahdon tuntemiseen ja ymmärtämiseen, pelkkään oikeaoppisuuteen - mikä sinänsä on tavattoman tärkeää, sillä väärä oppi synnyttää aina ennemmin tai myöhemmin myös väärää elämää. Kasvu edellyttää aina myös elämistä, vaeltamista Herran tahdon mukaan. Mutta tämä vaeltaminen ei ole koskaan vain ikään kuin käsikirjan ohjeiden mukaan toimimista ikään kuin Jumala itse olisi jossakin poissa ja vain Hänen tahtonsa olisi tiedossa.

Kristillistä elämää kuvaa parhaiten juuri ilmaisu: vaeltaminen Herran kasvojen edessä. Kristitty on siis ihminen, joka elää jatkuvasti suhteessa toiseen Persoonaan, Hänen katseensa alla, Hänen läsnäolostaan iloiten, pienimmätkin asiat Häntä varten tehden ja iloiten siitä, että saa tuottaa Jumalalle iloa palvelemalla Häntä ja elämällä tavalla joka korottaa läsnä olevan Herran kunniaa.

Heran edessä arvollinen vaellus viittaa siihen, että Jumalan lapsen tulee jatkuvasti pitää mielessään, kuka ja millainen hän on suhteessaan Jumalaan. Hän ei ole enää tästä maailmasta vaan kuuluu Jumalan valtakunnan puolelle. Hän on Jumalan lapsi, Jeesuksen verellä puhdistettu ja vanhurskauden vaatteella puettu iankaikkisen elämän perillinen. Hän ei ole enää synnin orja vaan Kristuksessa vapaa, Kuninkaan lapsi ja osallinen Jumalan elämästä Pyhässä Hengessä. Siksi hänen tulee muistaa kuinka korkea hänen kutsumuksensa on ja hänen saamansa armon suuruus. Hänen arvonsa on mitattu Golgatan uhrilla, Jumala antoi mieluummin oman Poikansa kärsimään ihmisen syntien rangaistuksen.

Olet Jumalan lapsena siis Isälle niin arvokas, että Hän oli valmis uhraamaan Poikansa Sinun hyväksesi. Näin ollen on johdonmukaista, että sinä vaellat Hänen edessään muistaen sen suunnattoman suuren arvon, jonka Jumala Golgatalla Sinun kiinnitti. Siksi Jumalan lapsi haluaakin elää oman arvonsa mukaista elämää eli tavoitella Jumalan tahdon toteutumista elämässään ja etsien sitä pyhyyttä ja puhtautta, joka loistaa Kristuksen kasvoissa.

Kristillinen vaellus lähtee siis liikkeelle siitä, että ymmärrämme keitä olemme kristittyinä. Moni uskova ihminen elää ikään kuin hän olisi vielä synnin ja Sielunvihollisen orja, vaikka Kristus onkin jo vapauttanut hänet.

Amerikassa käytiin 150 vuotta sitten sisällissota etelävaltioiden ja pohjoisvaltioiden välillä. Eräs keskeinen riitakysymys oli neekeriorjien vapautus, jota etelävaltiot vastustuvat. Pohjoisvaltiot saavuttivat voiton ja Aabraham Lincoln saattoi ajaa senaatissa läpi lain orjien vapauttamisesta. Kerta heitolla kaikki sadat tuhannet neekeriorjat olivat vapaita täysin kansalaisoikeuksin. Mutta jotain outoa kuitenkin jäi "ilmaan" sillä vielä 2-30 vuotta vapautumisensa jälkeenkin mustat käyttäytyivät aivan samalla tavalla kuin ennen orjina ollessaan. Itse asiassa kesti lähes 100 vuotta, ennen kuin mustat todella oppivat elämään vapaina.

Samalla tavalla luvattoman moni uskova elää ikään kuin olisi edelleen orja, vaikka onkin jo Kristuksessa päässyt vapaaksi synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Ratkaisevan suuri osa pyhityksestä on juuri siinä, että uskova oppii ymmärtämään oman arvonsa Jumalan vapauttamana, vanhurskaaksi luettuna ja iankaikkisen elämän perillisenä. Hänen saamansa armo on suunnattoman suuri ja hänen arvonsa sen mukainen.

Kristillinen hedelmänkantaminen on hyvin käytännöllistä puuhaa. Se on kaikenlaisen hyvän tekemistä, mutta ei jonkinmoisina erillisinä tekoina vaan aina suhteessa Jumalaan. Jokaisen hyvän teon tekemisessä on nimittäin aina mahdollisuus oppia jotain uutta myös Jumalan omasta persoonasta.

Kristillinen vaellus Jumalan edessä ei viime kädessä ole voimakysymys. Moni kyllä valittaa sitä, ettei hänellä ole voimaa tehdä sitä hyvää, mitä Herra haluaa hänen tekevän. Mutta jos ja kun näin sanotaan ollaan enemmän tai vähemmän lain alla ja ponnistellaan ja pinnistellään itsestä käsin "käsikirjakristillisyyteen". Hedelmän kantaminen ei ole puulle pinnistelyn ja ponnistelun asia, kysymys on vain elämän nesteen virtaamisesta rungosta oksaan ja edelleen hedelmään. Jumalan persoonallinen tunteminen on tämä "elämän neste". Persoonasuhteessa Isään Pyhän Hengen kautta Jumala itse tekee mahdolliseksi kaiken sen hyvän tekemisen, jonka ymmärrämme Hänen tahdokseen.

Kysymys ei siis ole voimasta vaan oikean suhteen säilyttämisestä Isään, kuuliaisuudesta Hänen sanalleen, evankeliumille, jossa asuu tarvittava voima. Herra ei anna ensin voimaa ja sitten voiman tunnossa, "hengelliset muskelit vahvoina" voisimme tehdä hyvää. Päin vastoin Hän antaa meidän ensin katsella Sanan peilistä omia rakastavia kasvojaan, sitten Hän antaa meille sanassa kehotuksen tehdä jotain hyvää. Kun sitten olemme kuuliaisia Hänen äänelleen, jona tulee ymmärryksemme kautta, saamme huomata, että Herra itse olikin valmistanut nämä hyvät teot, niin että ne oli mahdollista tehdä. Hänen oma voimansa vaikuttaa ei meidän voimamme.

11. Hänen kirkkautensa väkevyys vahvistakoon teitä kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja kärsivällisiä.

Voimakysymyskin tulee toki meitä vastaan, mutta ei niinkään hyvän tekemisessä kuin hyvän tekemisen jatkamisessa silloinkin kun se ei näytä tuottavan mitään positiivista palautetta. Voimaa siis todella tarvitaan sinnikkäässä hyvän tekemisessä ja pahan kärsimisessä. Jälleen tämä voima, joka on niin ylenpalttista, että se riittää kaikenlaisiin ja kaikenkokoisiin vaikeuksiin ja taisteluihin (= kaikki voima), ei ole meidän omaa voimaamme vaan Herran kirkkauden väkevyydestä meille annettavaa kaikenkattavaa voimaa. Se on siis suhteeseen perustuvaa voimaa, voimaa, jota emme välttämättä myöskään koe omana voimanamme. Pikemminkin saamme ihmetellä sitä, miten meidän kokemamme heikkouden keskellä Jumalan ihmeellinen voima vaikuttaa. "Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa" (2. Kor.12:9-10)

Kysymys on Jumalan kirkkauden väkevyydestä. Kiirastorstaina Jeesus sanoi: "Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan....Isä kirkasta nimesi!" (Joh. 12:23-28; 13:31-32) Jumalan kirkkaus ilmestyi maan päällä suurimpana ja häikäisevimpänä Jeesuksen kärsimisessä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Näin ollen kristityn voima vaikeuksiin ja kärsivällisyyteen tulee evankeliumista, sanomasta tuosta Jumalan kirkkauden ilmestymisestä ristin puulla.

Että Paavalikin tarkoittaa tässä yhteydessä juuri Golgatalla ilmestynyttä Jumalan kirkkautta selviää heti jatkon jakeista 13-14, joissa hän viittaa juuri ristin uhrilla hankittuun lunastukseen ja syntien anteeksiantamiseen.

Tämän ajan paras ja raamatullisinkin hengellinen elämä näyttää saaneen jo niin paljon vaikutteita menestyksen teologiasta, että Jumalan kirkkaus ymmärretään joksikin toiseksi ja häikäisevämmäksi kirkkaudeksi kuin tuon vanhan evankeliumin kirkkaus, Jumalan voima ymmärretään enemmän voimavaikutuksiksi ja ihmeiksi ja merkeiksi kuin ristillä kärsineen ja ylösnousseen Vapahtajan läsnäoloksi arkisissa kiusauksissa ja kärsivällisyyttä vaativissa hiertävissä vaikeuksissa. Jumalan rakkauskin ymmärretään tänä päivänä voimakkaan tunnevaltaisena kokemuksena eikä Jeesuksen hirvittäviksi tuskiksi Golgatan ristin puulla meidän pelastukseksemme.

12. Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi olemaan osallisia siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valossa.

Evankeliumin Jeesuksen kirkkauden vaikutus näkyy myös iloisena kiitollisuutena Isää kohtaan. Aito ilo kulkee aina yhtä matkaa kiitollisuuden kanssa. Kristityn ilo ei ole vain kepeää mielenlaatua vaan sillä on selkeä sisältönsä. Hänen ilonsa ja kiitollisuutensa sisältö on siinä evankeliumissa, joka kertoo Jumalan pelastusteot Hänen rakkaan Poikansa pelastusteoissa. Jeesus lunasti meidät, hankki meille syntien anteeksiantamuksen. Isä siirsi meidät näillä Jeesuksen teoilla pimeydestä valkeuteen, oman rakkaan Poikansa valtapiiriin.

Kristityn ilo ei kuitenkaan rajoitu vain yleisiin Jumalan pelastustekoihin, vaan ennen kaikkea siihen, että hän tietää juuri niiden tekojen perusteella itse saaneensa taivaallisen perinnön, hän tietää päässeensä Jeesuksen rakkauden ja valon valtapiiriin. Uskova kristitty saa siis tehdä loppuun asti johtopäätökset Herran teoista omaan elämäänsä asti. Se on Isän varassa, että kelpaamme taivaaseen. Se on Isän työtä, että olemme pyhiä ja pääsemme lopulliseen valoon.

Kristityn kiitollisuus ei rajoitu siis vain Jeesuksen yleisiin pelastustekoihin vaan sellaisiin pelastustekoihin, jotka on annettu juuri hänelle ja joiden varassa hän saa olla pelastettu ja taivaskelpoinen. Kaikki se on Isän työtä meidän hyväsemme rakkaan Pojan kautta.

13. Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.

Jumalan uutta valtakuntaa, johon uskova kristitty kuuluu, kuvaa ilmaisu "rakkaan Poikansa valtakuntaan". Taivaallisen valtakunnan olemusta kuvaa Pyhän Kolminaisuuden kolmen persoonan välinen rakkauden dynamiikka. Niin kuin edellä viittasin Jeesus aloitti kiirastorstain iltana jäähyväispuheensa: "Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä."

Uskovina olemme erittäin kiinnostuneita siitä, kuinka paljon Jumala meitä itseämme rakastaa. Tiedämme, että Hänen rakkautensa meitä kohtaan oli niin suunnaton, että Hän oli valmis antamaan Oman ainoan Poikansa meidän siastamme kärsimään syntiemme tuomion. Emme kuitenkaan voi ymmärtää Jumalan meihin kohdistaman rakkauden suuruutta, ellemme käsitä, kuinka suunnattoman rakas ja kallis Jeesus itse on Isälle. Isän ja Jeesuksen kesken vallitsee suunnaton rakkaus. Jeesus tee mitään muuta kuin sen, mitä Isä käskee Hänen tehdä. Hän on kaikessa kuuliainen Isälle, koska Hän rakastaa täydellisellä rakkaudella Isää ja Isä Häntä.  Jeesus ja Isä ovat yhtä, Jeesus ei tee mitään erillään Isästä. Jeesus ilmoitti Isän kirkkauden itsessään ja omilleen. Vasta Isän rakkauden suuruus Jeesukseen paljastaa meille myös kuinka suunnaton uhri Isältä oli antaa Jeesus ristin tuskiin.

Kun uhriveistä pitävä Aabrahamin käsi oli kohotettu, kuului Herran ääni: "Seis!" Mutta kun samalla vuorella 2000 vuotta myöhemmin Isä antoi oman pyhän vihansa uhriveitsen kulkea oman Poikansa sydämen lävitse, mitään seis -komentoa ei tullut. Kun Jeesus kärsi, Isä kärsi Hänen kanssaan. Golgatan tuska oli koko Pyhän Kolminaisuuden tuskaa.

Syvintä kristillisyyttä on Jumala ja Kristus -keskeinen kristillisyys. Siinä huomio kääntyy pois siitä, mitä minä itse saan Pelastajaltani ja Armahtajaltani, niin itsessään suuria asioita kuin syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä ja Kristuksen kaltaisuus ovatkin! Huomion keskipisteeksi tulee Isä ja Kristus itse! Kysymykseksi nousee, mitä Jeesus saa kärsimyksestään ja tuskastaan palkaksi. Isä antaa Hänelle pelastettujen morsiusseurakunnan! Sinua ei ole pelastettu itseäsi varten, vaan Jeesusta ja Jumalaa varten, Hänen armonsa kirkkauden kiitokseksi. Isä kirkastaa oman Poikansa taivaaseen pelastettujen onnessa ja autuudessa! Jumala antaa kunnian Pojalleen, Pyhä Henki ylistää yhdessä seurakunnan kanssa Isää ja Poikaa ja Poika antaa kirkkauden Isälle!

Rakkauteen kuuluu siis rakkautensa kohteen korottaminen. Kun Jeesus osoitti opetuslapsilleen rakkautta "loppuun asti" (Joh.13:1), Hän teki sen asettumalla opetuslasten jalkojen juureen ja pesemällä heidän jalkansa. Hän asettui orjan asemaan tehdäkseen opetuslapsistaan vapaita. Samalla tavalla Jeesus rakkaudessaan Isään taipui kaikessa Isän tahdon alle täydelliseen kuuliaisuuteen ja Isän kirkkauden korottamiseen. Vastaavasti Isä rakkaudessaan Poikaan korotti Jeesuksen kaikkien Herraksi, niin että lopulta jokainen kieli on tunnustava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Pyhä Henki taas kirkastaa Jeesusta ja Jeesus puolestaan Pyhää Henkeä viitatessaan siihen, että meille on parempi, että Jeesus menee pois ja Pyhä Henki tulee sydämiimme.

Isän rakkaan Pojan valtakunnassa pelastettuina saamme ikuisesti korottaa Teurastettua Karistaa ja Isää. Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta.

14. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksiantamus.

Jeesuksessa meillä on vapaus. Lunastushan tarkoittaa orjan vapaaksi ostamista. Niin kuin Jumala vapautti Israelin kansan Egyptin orjuudesta, Jeesus verellään osti meidät vapaaksi synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Jeesus ei toiminut vain tämän vapauden hankkijana jättäen meidät sitten vapaina puuhastelemaan mitä milloinkin haluamme, vaan tämä vapaus toteutuu vain ja ainoastaan yhteydessä Häneen itseä. Jeesuksen hankkima vapaus on kalliilla lunastushinnalla hankittua ja siksi se on tarkoitettu elettäväksi Kristuksen kanssa ja Häntä varten. Kristuksessa hankittu lunastus on kertakaikkista luonteeltaan. Hinta suoritettiin kertasuorituksena Golgatan tuskissa. Vapaus on sen nojalla pysyvää. Siitä päästään osalliseksi syntien anteeksiantamuksen kautta. Kaikki se, mikä oli Jumalan tahdon vastaista ja jonka vuoksi syntivelkamme oli toivottoman suuri, pyyhittiin pois.

Jeesuksen lunastuksessa on myös täysin riittävä maksu uskovien lihan jatkuvasti esiin nostattamaan syntisyyteen. Siksi uskova saa elää turvallisesti vaikka hänessä asuukin edelleen syntinen luonto. Kaikkiin tuleviinkin rikkomuksiin ulottuva maksu on Golgatalla suoritettu. Hän saa uudestaan ja uudestaan omistaa syntien anteeksiantamuksen turvallisesti luottaen Jeesuksen täytettyyn tekoon. Hän saa myös juuri siksi myös Pyhän Hengen voimassa kuolettaa lihan tekoja ja omistautua elämään Jeesukselle.

2. Kristuksen persoona ja työ (1:15-23)

2.1. Pojan ylivertaisuus (1:15-20)

15. Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.

Paavalin rukous kolossalaisten puolesta muuttuu ylistykseksi. Hänelle rukouksessa oli aina ensisijaisesti kysymys siitä, kenelle hän puhuu, ketä hän rukoilee, kuin siitä, mitä asioita hänellä kulloinkin oli sydämellään. Siksi Paavalin rukous usein ikään kuin huomaamatta, kuin itsestään vaihtuu pyynnöistä Jumalan ylistykseksi, Herran ihmeellisyyden katseluun ja sen kertomiseen Herralle itselleen ja sitten myös muille.

Ylistys nousee Jumalan suuruuden ihmettelystä ja sen hämmästelystä, kuinka suunnattoman suuri on Hänen armonsa ja pyhyytensä. Paavali jää aluksi ihmettelemään Kristusta näkymättömän Jumalan ilmoituksena, kuvana. Kristuksessa ei näkymättömän Jumalan kirkkaudesta jää mitään salatuksi. Kristus on "esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa". Kristus ei siis kuulu luotuihin, vaan Hän on syntynyt Isästä iankaikkisuudessa, niin kuin uskontunnustuksemme sanoo. Kristus itse toimi kaiken luomisen toimeenpanijana, Jumala loi kaiken Sanallaan eli Kristuksen kautta.

16. Hänessä luotiin kaikki, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät, olkootpa ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttaan ja häneen.

Jumala ei Kristuksen kautta vain luonut uutta maata ja uutta taivasta, nykyistä maata ja nykyistä universumia, enkeleitä ja henkivaltoja (myös Saatana ja muut langenneet enkelit mukaan luettuina) vaan Hän loi kaiken Kristusta vasten, korottamaan Kristuksen kunniaa. (Miksi maapallo luotiin, mikä on sen tehtävä Jumalan suunnitelmassa? Eikö Golgatan kummun vuoksi taivas sai sisällökseen lunastavan ja pelastavan rakkauden. Taivaassa tullaan ylistämään nimen omaan Teurastettua Karitsaa. Golgatan rakkaus on taivaan rakkautta. Maa tarvittiin Golgatan alustaksi ja taivaallisen kirkkauden ilmestymispaikaksi.)

17. Hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

Poika on iankaikkinen, Hän oli ja on ennen kaikkea luotua ja riippumattomana kaikesta luomastaan, mutta mikään luotu ei voi olla olemassa eikä elää muuten kuin jatkuvassa riippuvuudessa Häneen. Maailmankaikkeutta eivät hallitse luonnonlait, vaan niiden asettaja ja ylläpitäjä Jeesus Kristus. Sillä hetkellä, kun Jeesus vetää ylläpitävän kätensä luodun alta, edessä on vai tuhoa. Luomakunnan moninaisuuden yhdeksi liittävä todellisuus on Jeesus Kristus. Luomakunnan moninaisuus ja saman aikainen ykseys puhuvat omaa kieltään Jumalan suunnattomasta rikkaudesta, joka alkaa jo Hänen persoonansa salaisuudesta Kolminaisuudesta, ja samalla siitä ykseydestä, joka tekee Kolminaisuudesta Yhden ainoan Jumalan. Luomakunta on ilmoitusta Luojastaan.

Lausuessaan: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä" Jeesus muistutti omiaan iankaikkisesta ja muuttumattomasta tosiasiasta, jonka varaan he saattoivat rakentaa kaiken elämänsä ja lähetystyön. Ei ole mitään valtapiiriä, johon Jeesuksen hallintavalta ei ulottuisi. Perkelekin voi toimia vain Jeesuksen sallimissa rajoissa. 

18. Hän on [seurakunta]ruumiin Pää, hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.

Jeesuksen Kristuksen suuruus ei kuitenkaan tule kirkkaimmin näkyviin luomisen suunnattomissa teoissa, vaan siinä, että Jeesus on pelastettujen seurakunnan Pää. Luomisen ihmettä suunnattomasti suurempi ihme on synnissään Jumalan vihan alle joutuneen ihmiskunnan Isän yhteyteen palauttanut rakkauden ihme. Luomiseen nähden Jeesus oli ennen kaikkea muuta, ei luotu vaan itse Luoja. Mutta seurakunnan, oman ruumiinsa suhteen Hän on alku, esikoinen kuolleista nousseiden joukossa.

Ylösnousemuksen suhteen Hän siis samaistuu niihin, jotka Hänen ylösnousemuksensa voimasta tulevat nousemaan ylös iankaikkiseen elämään. Jumala tuli Kristuksessa ihmiseksi, kärsi ja kuoli ihmisen synnin ja syyllisyyden tähden ja voitti synnin, kuoleman ja Saatanan vallan. Jeesuksesta alkoi kokonaan uusi pelastettujen suku, ei enää Aadamin lailla vain luomisen nojalla - mikä syntiinlankeemuksen kautta vei kuolemaan, vaan nyt lunastuksen nojalla, uudestisyntymisen nojalla alkoi kokonaan uusi pelastettujen suku, esikoisena, ensimmäisenä Kristus, sitten kaikki Hänen pelastamansa osallisena samaan ylösnousemukseen ja osallisina samaan ruumiiseen, jonka Pää Hän itse on.

Jeesuksen Kristuksen valata ulottuu kaikkialle luomakuntaan ja Hän on myös seurakunnan Herra. Siksi Hänen tulee olla myös omiensa elämän sellainen Herra, joka ei siedä minkäänlaisia kilpailijoita.

19. Jumala on nähnyt hyväksi, että kaikki täyteys asuisi hänessä.

"Tämä on minun rakas Poikani, johon olen mieltynyt", oli Isän todistus Jeesuksesta kastehetkellä ja kirkastusvuorella. Kysymys on Jumalan iankaikkisesta suunnitelmasta ja päämäärästä. Kaikki täyteys, Jumalan oma koko täyteys asuu Kristuksessa. Mitään Kristuksen yli tai ohi ei saa enää asettaa, niin kuin harhaopettajat Kolossassa tekivät.

20. Tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, Jumala sovitti hänen kauttaan itsensä kanssa kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

Jumalan hyvä tahto ihmisiä kohtaan näkyy siinä rauhassa, jonka Hän Poikansa veren kautta teki. Koska Kristuksessa asuu Jumalan koko täyteys Hän saattoi toimia Jumalan sovituksen aikaansaajana. Sovitus oli kertakaikkinen tapahtuma, jossa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa, Jumalan ja ihmisen välillä ollut sotatila, vihollisuus, vaihtui rauhaan. Sen sai aikaan Jeesuksen ristin veri, joka puhuu Jeesuksen kärsimyksestä ja väkivaltaisesta kuolemasta, sovittavasta uhriverestä ja kirouksen puuhun lyödyn Sijaisen tulemisesta lain kiroamaksi, jotta me saisimme siunauksen. Vain Jeesuksen uhriveressä ihmisellä on pääsy Jumalan yhteyteen, sellaiseen asemaan, että hän voi olla täysin turvallinen ja vapaa pelosta.

Sovitus ei rajoitu ainoastaan ihmisiin. Myös ihmisen synnin tähden katoavaisuuden alle tuomittu luomakunta tulee pääsemään Jeesuksen sovitustyön tähden turmeluksen orjuudesta vapauteen. (Room. 8:20-23) Jumalan päämäärä luomakunnankin suhteen pääsee Kristuksessa lopullisesti toteutumaan.

2.2. Jumalan päämäärä kolossalaisia varten (1:21-23)

21. Tekin olitte ennen [Jumalasta] vieraantuneita ja mieleltänne hänen vihollisiaan pahoissa teoissanne.

22. Mutta nyt hän on sovittanut teidät Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina eteensä.

Paavali ei kirjeissään tyydy esittämään vain suuria totuuksia Jumalan pelastussuunnitelmasta maailman sovitukseksi, vaan soveltaa ne aina suoraan lukijoihinsa. Hän jakaa kolossalaisten elämän kahteen jaksoon: ennen ja nyt. Ennen kuin Jumala armo kohtasi heidät, he olivat eläneet Jumalasta vieraantuneina. Tämä vieraantuneisuus ei ollut vain ulkoista vaan kosketti heidän syvintä sisintään niin, että he synnillisessä itsekeskeisyydessään vihasivat Jumalaa, elivät kapinassa Jumalaa vastaan. Tämä kapina taas ilmeni kaikenlaisissa pahoissa teoissa, jotka Efesolaiskirjeen 2. luvun alussa Paavali jakaa lihan ja ajatusten mieliteoiksi. Edelliset ovat lihan himojen mukaan elämistä, jälkimmäiset taas omien ajatusten, parhaiden tieteen ja taiteen ja uskonnollisuuden saavutusten nostamista epäjumaliksi.

Mutta nyt kolossalaiset olivat päässeet yhteyteen Jumalan kanssa. Jumala oli armostaan sovittanut heidät ihmiseksi tulleen Kristuksen heidän Sijaisenaan suorittaman kuoleman kautta. Jeesuksen kuolema lihassa palautti Kolossan kristityt yhteyteen Jumalaan. Mutta sovituksen viimeinen päämäärä on asettaa uskovat pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. Sovituksesta, jossa uskova puetaan lahjavanhurskauteen, alkaa pyhitys, jonka lopputuloksena tulee olemaan täydellinen kirkastettu seurakunta Herran tullessa takaisin. Jo nyt pyhitys merkitsee synnin hylkäämistä, mutta silloin täyttä vapautta synnistä. Se täydellisyys ja moitteettomuus, joka on Herran omilla vanhurskauttamisen perusteella on sinä päivänä toteutuva myös kokemuksena.

Lisäys 2: Kuolema sanan merkitys

23. Pysykää vain uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, minkä olette kuulleet, ja jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla. Sen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

Mutta siihen asti kun matka täällä ajassa vielä jatkuu, Herran omien tulee pysyä uskossa. Uskovien suurenmoisen päämäärän ei siis tule tuudittaa heitä hengelliseen Ruususen uneen. Jumala, joka on asettanut meille pelastuksen päämäärän, on asettanut myös ne välineet, joilla uskon vaellus on mahdollista suorittaa loppuun asti. Kysymys on rakentumisesta "elävänä kivenä" evankeliumin sanassa lasketun Kristus-kallion varaan. Tukeva yhteys itse evankeliumiin takaa sen, että vastustuksesta ja vaikeuksista ja harhaoppien hyökyaalloista huolimatta Herran seurakunta voi saavuttaa päämääränsä. Erityisen tärkeätä on pitää kasvojensa edessä jatkuvasti sen toivon sisältö, jonka evankeliumi antaa.

Pienenä vähemmistönä kristittyjen vaarana on käpertyä omiin ympyröihinsä. Paavali muistuttaa heitä kuitenkin evankeliumin universaalisuudesta. Herra tulee huolehtimaan siitä, että se tulee saavuttamaan koko maailman. Kolossan uskovienkin tuli nähdä itsensä osana maailmanlaajaa evankeliumin voittokulkua. Heille evankeliumi oli tullut Epafrakasen palveluksen välityksellä.

Lisäys 3:  Mistä uskossa pysymisestä on kysymys?

Lisäys 4:  Mistä voi tietää olevansa uskossa?

3. Paavalin osuus Jumalan suunnitelmassa (1:24-2:7)

3.1. Hänen kärsimyksensä (1:24-25)

24. Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän hyväksenne. Mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, sitä minä täytän itsessäni hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta.

Evankeliumi ei leviä ilman evankeliumin julistajia, jotka eivät ole evankeliumin mestareita vaan sen palvelijoita. He julistavat sitä asettuen itse sen alapuolelle. Evankeliumin julistus ei ole mekaanista toimintaa, jossa pidetään tietyn kaavan ja tiettyjen fraasien edellyttämiä puheita ikään kuin levyn toistona. Evankeliumi on ihmiset persoonallisesti pelastava ja Jumalan yhteyteen saattava armon, Jumalan rakkauden sanoma, näin ollen myös sen julistus voi tapahtua vain persoonallisessa yhteydessä Kristukseen ja Hänen rakkauteensa.

Kristuksen rakkaus ilmeni sovittavana ja täydellisenä kärsimyksenä ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Rakkauden evankeliumin palvelijaksi asettuneelle Paavalille rakkaus hukkuviin ihmisiin merkitsi suostumista rakkauden tähden kärsimään vaivaa ja evankeliumin vuoksi tulevaa vainio, jotta ihmiset saisivat kuulla pelastuksen evankeliumin.

Lisäys 5:  Ilo kärsimyksistä

25. Sen palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, mikä minulle on annettu teitä varten. Tehtäväni on täydellisesti julistaa Jumalan sanaa,

Paavalin tehtävä ja asema Kolossan seurakuntaan nähden määräytyi siitä, että Jumala oli itse valinnut ja asettanut hänet apostolin virkaan. Hän ei siis toiminut omissa nimissään itse itsensä johonkin asemaan korottaneena niin kuin Kolossaan luikerrelleet harhaopettajat. Paavalin evankeliumi on Jumalan evankeliumi, hänelle Jumalan armon päätöksellä ja armon levittämiseksi uskottu.

Paavalilla oli täydellinen, lopullinen ja riittävä evankeliumi julistettavanaan. Hänen evankeliumiinsa ei saa eikä tarvitse lisätä mitään eikä siitä saa vähentää mitään. Se on täydellinen evankeliumi. Vaikka Paavali itsessään oli syntinen ja armahdettu ihminen niin kuin kuka tahansa meistä, hänen julistamansa evankeliumissa ei ollut eikä tule olemaan mitään epätäydellistä tai vajaata. Siihen pitäytyen ja sitä julistaen seurakunta tulee leviämään ja kulkemaan tiensä voittoon asti.

Kun meille on uskottu Uudessa Testamentissa täydellinen Jumalan sana, meiltä kysytään nöyryyttä, uskollisuutta ja valvovaa mieltä, että julistamme sitä niin kuin Paavali teki ja korostamme Jumalan sanan eri totuuksia myös samassa suhteessa kuin Paavali sen teki. Jos ja kun niin teemme, Herra voi käyttää meitäkin armotaloudessaan.

3.2. Kristuksen salaisuus (1:26-28)

26. sitä salaisuutta, mikä muinaisista ajoista ja polvesta polveen on ollut kätkettynä, mutta on nyt ilmoitettu hänen pyhilleen.

Evankeliumi on Jumalan ilmoitettu salaisuus. Jumala teki iankaikkisuudessa ennen maailman luomista jo evankeliumin armopäätöksen, mutta vasta Kristuksessa se tuli kaikille julkiseksi. Vanhan Liiton ilmoituksessa on kyllä lupaus evankeliumista, mutta vasta Kristuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus paljastivat tämän Jumalan armon salaisuuden.

Evankeliumi ei kuulu vain joillekin salaseuran jäsenille tai asiaan erityisesti vihkiytyneille niin kuin Kolossan harhaopettajien ja tämän päivän uususkonnollisuuden salaisuudet. Ja huolimatta siitä, että evankeliumia julistetaan täysin avoimesti, se on kuitenkin tänäkin päivänä salaisuus siinä mielessä, että sitä ei voi ymmärtää kukaan oikein muuten kuin Jumalan Pyhän Hengen ilmoittavan työn vaikutuksesta. Pyhä Henki tulee itse evankeliumin sanan mukana ja ilmoittaa evankeliumin salaisuuden avoimeen ihmissydämeen.

Omilla järkeilyillä, tunnekokemuksilla tai tahdonratkaisuilla ei voi päästä sisälle evankeliumin salaisuuteen. Pyhä Henki paljastaa evankeliumin sanassa ensin ihmisen synnin, joka sekin on syvimmiltään ihmiselle salattua ennenkuin Pyhä Henki sen paljastaa. Sen jälkeen samaa evankeliumin sanaa käyttäen Pyhä Henki taivuttaa omantunnon tunnustamaan synnin, pyytämään sitä anteeksi ja huutamaan apua evankeliumin sanassa lähestyvältä Jeesukselta. Kun näin tapahtuu, Jeesus tulee sanassa ihmissydämeen, lukee ihmisen vanhurskaaksi, antaa synnit anteeksi ja synnyttää sydämessä uuden elämän. Näin evankeliumin salaisuus paljastuu ihmissydämelle. Näin ihmisestä tulee samalla jumalan omaan käyttöönsä erottama eli pyhä.

27. Heille Jumala tahtoi tehdä tunnetuksi, kuinka suuri on kansojen keskuudessa tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.

Pyhille, pelastetuille, niille, jotka ottivat evankeliumin vastaan ja pääsivät osallisiksi sen salaisuudesta, Jumala haluaa edelleen tehdä entistäkin kirkkaammin selväksi kuinka suunnattoman suuresta armon ihmeestä on kysymys. Evankeliumin vaikutusalue ei ensiksi rajoitu vain juutalaisiin, vaan se ulottuu kaikkien ei-juutalaisten (pakanoiden) piiriin asti. Näitä Kolossan kristityt edustavat. Kristuksen pelastettujen seurakunta on universaali ja sen olemus on siinä, että Kristus itse asuu siinä, sen jäsenten sydämissä ja sen keskellä suurena Ylimmäisenä Paimenena. Uskova on siis ihminen, jonka sydämessä asuu Kristus. Seurakunta on taas Kristuksen ruumis, jonka elimellisenä päänä, hallitsijana on Kristus itse.

Seurakunta ja kristitty ovat kyllä tälle maailmalle nähtävissä, mutta niiden olemus Kristuksen asuntona on tälle maailmalle edelleen salaisuus. Mutta tulee se päivä, joka Kristus tulee suuressa kirkkaudessa morsiamensa kanssa ja silloin seurakunnan salaisuuden kirkkaus on tuleva kaikille ilmeiseksi. Ylimaallinen seurakunta on siksi uskontunnustuksemme mukaisesti uskon kohde, koska sen olemus on maailmalle vielä salaisuus.

28. Häntä me julistamme, neuvoen ja opettaen kutakin ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme kunkin heistä esiin [hengellisesti] täydellisenä Kristuksessa.

Jumalan suunnitelman keskus on Kristus pelastetun seurakunnan keskellä. Siksi kristillisen julistuksen sisällön tulee olla myös Kristus. Julistus ei saa jäädä vain opetukseen Kristuksesta ja Hänen teoistaan eikä vain opetukseen hengellisestä elämästä, vaikka ne sinänsä ovat hyödyllisiä ja tarpeellisia asioita. Evankeliumissa on kysymys enemmästä. Julistuksen tulee aina ennen kaikkea korottaa Kristuksen persoonaa. Ihmiset tulee johtaa evankeliumin sanalla kohtaamaan itse Ylösnoussut Persoona, taipumaan Hänen hallittavikseen ja kasvamaan Hänen tuntemisessaan. Opetuksen ja varoituksen tehtävä tulee olla siis aina siinä, että kuulijat pääsisivät oikeaan ja syvempään suhteeseen itse Kristuksen kanssa. Evankeliumin tarkoituksena on myös johtaa kuulijat omistamaan Kristuksessa oleva täydellisyys, Kristus itse heidän omana lahjavanhurskautenaan. Evankeliumin kautta Kristus kasvattaa pelastamiaan pyhityksessä kohti lopullista täydellistä Kristuksen kaltaisuutta uudessa ylösnousemusruumiissa.

3.3. Paavalin rukous lukijoidensa puolesta (1:29-2:5)

29. Sitä vartenhan minä näen vaivaa, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan sillä voimalla, joka minussa vaikuttaa.

Evankeliumin julistus ei ole kevyttä työtä. Se on vaivaa ja taistelua, johon julistajan on koko sielullaan ja jokaisella solullaan antauduttava. Siinä on kysymys hengellisestä taistelusta, jossa ei omin voimin saada mitään aikaan. Jumalan Henki ja Jeesuksen ylösnousemus voima vaikutti Paavalin julistuksessa. Jumalan armo sai aikaan sen, että Paavalin julistustyö ei ollut turhaa, vaan kantoi runsaan hedelmän.

2 LUKU: 1. Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa [rukous]taistelua minä käyn teidän, laodikealaisten, ja kaikkien niiden tähden, jotka eivät ole nähneet minua kasvoista kasvoihin.

Evankeliumin julistajan taisteluihin ei kuulu vain se, että hän saisi oikean sanoman ja osaisi sitä oikein jakaa. Siihen kuuluu myös rukoustaistelu evankeliumin kuulleiden puolesta. Paavalin paimensydämen syvyyttä ja laajuutta kuvaa se, että hän ei rukoillut vain niiden seurakuntien puolesta, jotka hän oli itse saanut aloittaa, vaan myös Kolossan ja Laodikean kaltaisten seurakuntien puolesta, joissa hän ei ollut koskaan henkilökohtaisesti käynyt. Esirukous heidän puolestaan merkitsi myös suostumista sisäisiin taisteluihin, joissa hän otti rukoustaakakseen seurakuntien ja niiden jäsenten taakat, vaikeudet ja taistelut.

Muistan, miten moneen kertaan japanilaiset uskovat ihmettelivät ääneen sitä, että suomalaiset kristityt, jotka eivät koskaan olleet käyneet Japanissa eivätkä tunteneet yhtään japanilaista kristittyä saattoivat silti vuosia uskollisesti rukoilla japanilaisten puolesta ja uhrata myös säännöllisesti japanilaisten seurakuntien hyväksi. Jumalan Henki voi kuitenkin sellaista vaikuttaa omiensa sydämissä.

2. [Rukoukseni on], että heidän sydämensä, yhteenliitettyinä rakkaudessa, saisivat kehotusta omistamaan täyden ymmärryksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,

Paavali rukoili erityisesti kolmea asiaa Kolossan kristittyjen elämään. Ensimmäinen oli se, että heidän keskinäinen rakkautensa saisi syventyä ja että he niin voisivat muodostaa tiukan rakkauden muurin ulkoapäin tulevia harhaopettajia vastaan, jotka pyrkivät nimen omaan hajottamaan seurakunnan yhteyttä.

Toiseksi hän rukoili, että seurakunta seurakuntana ja tietenkin sen jokainen jäsen yksityisenä kristittynä saisi omistaa täyden ymmärryksen koko rikkauden. Kysymys on sellaisesta evankeliumin ymmärtämisestä Pyhässä Hengessä ja soveltamisesta omaan elämään, että he saisivat täyden varmuuden Jumalan totuudesta ja sitä kautta pääsisivät myös kokemaan sitä syvemmin. Varmuus Kristuksen armon riittävyydestä ja varmuus Jumalan sanan ehdottomasta luotettavuudesta kuuluvat tähän. Niistä kumpuaa sitten pelastusvarmuus, jossa uskova ja seurakunta uskaltaa rohkeasti soveltaa Jumalan pettämättömiä lupauksia myös omaan elämäänsä eli oppii tekemään johtopäätökset Jumalan armon riittävyydestä. Jokaisella uskoon tulleella on toki jonkinmoinen käsitys pelastuksen perusasioista, mutta usein vielä kovin pinnallinen ja helposti ulkopuolisissa paineissa horjuva. Siksi kasvu syvempään varmuuteen on tavattoman tärkeää jokaiselle kristitylle.

Kolmanneksi Paavali rukoili, että Kolossan kristityt oppisivat tuntemaan syvemmin itse Jumalan salisuutta eli Kristuksen persoonaa. Keskinäinen rakkaus ja Jumalan sanan totuuden oikea ymmärtäminen ovat ne olosuhteet, joissa meidän on seurakuntana mahdollisuus päästä yhä syvemmälle Kristuksen tuntemiseen. Uskon kasvu ja pyhityksen edistyminen on suorassa suhteessa siihen, kuinka syvästi opimme tuntemaan itse Kristusta, Hänen Persoonaansa ja työtään.

3. jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

Kristuksessa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettynä, mutta eivät niin, että ne olisivat meiltä saavuttamattomissa. Aarteet ovat kuin avoimessa kaivoksessa, josta huolellisella etsinnällä löytyy loputon määrä jalokiviä. Viisaudessa on kysymys Pyhässä Hengessä annetun Jumalan sanan kokonaistotuudesta ja tieto taas viittaa yksittäisten totuuksien ymmärtämiseen. Viisaus antaa sen hengellisen näkökyvyn, jolla yksittäiset totuudet löytävät oikean paikkansa kokonaisuudessa. Kysymys ei ole luonnollisesta viisaudesta, vaan Pyhän Hengen antamasta. Paavali korostaa Kristuksessa olevia viisauden ja tiedon aarteita, koska harhaopettajat pyrkivät lähestymään nimen omaan tarjoamalla uutta ja muka syvempää tietoa.

Paavali korostaa myös, että kaikki viisaus ja kaikki tieto löytyy Kristuksesta ja Hänen teoistaan. Kristuksen lisäksi ei tarvita mitään muuta. Kristus tarjoaa koko totuuden eikä mitään muuta Hänen lisäkseen tarvita. On vain yksi tie, so on Kristus.

4. Sanon tämän, ettei kukaan pettäisi teitä vakuutteluillaan.

Paavali tiesi, miten harhaopettajat lähestyivät käyttäen "kiehtovia viisauden sanoja" (1. Kor. 2:4), mutta hänen evankeliumin julistuksensa oli jotain aivan muuta. Se oli "Hengen ja voiman osoittamista."

5. Vaikka olenkin poissa ruumiillisesti, olen kuitenkin luonanne hengessä ja iloitsen tuntiessani teidän keskuudessanne vallitsevan järjestyksen ja lujan uskonne Kristukseen.

Ruumiillinen poissaolo ei merkitse täydellistä erossa oloa, sillä Paavali oli hengessä Kolossan seurakunnan elämässä mukana. Kolossan seurakunnan keskuudessa vallitseva järjestys tuotti Paavalille iloa poissaolosta huolimatta.

Toinen ilon aihe oli kolossalaisten luja usko Kristukseen. Heidän elämänsä oli Kristus-keskeistä. Aiemmin Paavali oli puhunut kolossalaisten uskosta Kristuksessa, nyt hän puhuu heidän uskostaan Kristukseen. Edellisellä hän tarkoitti sitä, että Kristus itse on uskon alkuunpanija ja lähde, jälkimmäisellä sitä, että tämä usko kohdistuu Kristukseen. Kristus oli heidän uskonsa alku ja loppu. Paavalille oli ilo, että Kristus oli kolossalaisille ensimmäinen ja tärkein ja että he osoittivat sen myös elämässään.

3.4. Kutsu jatkuvaan kasvuun (2:6-7)

6. Kuten te olette ottaneet omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä.

Jumalan Hengen vaikutuksesta syntiensä suuruuteen herännyt ihminen joutuu epätoivoon omien kykyjensä suhteen. Hän tajuaa, ettei hän voi millään pelastaa itseään Jumalan oikeudenmukaiselta tuomiolta, kun omantunnon syytökset polttavat. Tällaiselle hätääntyneelle omalletunnolle Jeesuksen Kristuksen evankeliumi tarjoaa ihmeellisen avun. Avaamalla sydämensä syntien anteeksiantamuksen sanassa tulevalle Jeesukselle hän pääsee kerta heitolla sisälle pelastukseen ja Jumalan valtakuntaan. Paavali käyttää tästä tapahtumasta kreikan aoristi-aikamuotoa, joka viittaa kertakaikkiseen tapahtumaan: "Te olette ottaneet omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran."

Häin uskoon tulleen ja pelastuksen saaneen kristityn suurena vaarana on lähteä jatkamaan kristillistä vaellustaan toisella tavalla kuin se alkoi. Hän joutuu helposti tilaan, jossa hän kuvittelee, että nyt kun hänen mennyt elämänsä on pyyhitty pois ja synnit annettu anteeksi, hänen tulee elää oikein ja puhtaasti ja luopua entisestä syntielämästä. Tämä johtopäätös on sinänsä aivan oikea, sillä rakkaus Jumalaan merkitsee aina myös pahan vihaamista. Mutta siihen kätkeytyy myös suuri kiusaus joutua lain alle eli ponnistelemaan omassa voimassaan kristityn kaitaa tietä. Lukemattomat uskoon tulleet ovat tähän kiusaukseen langenneet ja löytäneet itsensä lopulta nokka savesta pinnistelemästä ja ponnistelemasta sellaista, mihin hän ei mitenkään pysty eikä kykene.

Siksi on tavattoman tärkeätä heti uskoon tulleille korostaa sitä, mitä Paavali jo kolossalaisille: "Jos ja kun te otitte Kristuksen vastaan pelkästä armosta ja Hän teki kaiken antaessaan teille synnit anteeksi ja siirtäessään teidät uuteen elämään, niin jatkossakaan ei uskovalla ole mitään mahdollisuutta vaeltaa kristittynä ikään kuin irrallaan Jeesuksesta. Kristillinen pysyvä vaelluskaan ei voi onnistua mitenkään muuten kuin kokonaan Jeesuksen varassa, Hänen armossaan ja Hänestä kaikessa riippuvaisena."

Paavali korostaa sitä, että uskoon tulossa ihminen ottaa vastaan Kristuksen Jeesuksen, Herran. Kysymys on "kokonaisen" Jeesuksen vastaanottamisesta. Hän on ensiksikin Kristus, Jumalan Voitelema, Jumalan Poika, josta kaikki on ja jota varten kaikki on. Toiseksi Hän todellinen Ihminen, meidän Sijaisenamme syntiemme tuomion kärsinyt ihmeellinen Vapahtaja. Kolmanneksi Hän on Herra, jolla on viimeinen ja lopullinen päätösvalta elämämme kaikkiin asioihin. Hänen vastaanottamisensa merkitsee siis Jumalan Pojan pyhyyden edessä syntisyyden tunnustamista, Hänen uhriverellään puhdistetuksi tulemista ja Hänen herruutensa alle sydämen taivuttamista. Kristuksesta tulee uskovan elämä.

Vaeltaminen Kristuksessa ei voi onnistua millään muulla tavalla kuin niin, että Kristuksen Persoonan jumalallisuus, Hänen vapahtajanrakkautensa ja Hänen hallintavaltansa saa olla elämämme keskuksessa, sen hallitsijana, sen elämän lähteenä. Vain riippuvuussuhteessa tähän Herraan voidaan elää ja edistyä hengellisessä elämässä.

7. Juurtukaa häneen ja rakentukaa hänessä uskossa vahvistuen, kuten teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne runsasta.

Paavali käyttää kristityn edistymisestä uskossa kolmea toisiaan täydentävää kuvaa. Ensimmäinen on vaeltaminen, kulkeminen eteenpäin Jeesuksen kanssa Häntä seuraten. Toinen kuva taas puhuu kasvin kasvamisesta, missä tärkeää on se, että Kristuksesta elämää imevät juuret saavat pysyä tiukasti Kristus-maaperässä ja ruokkia kasvua. Kolmas kuva on rakentamisesta, missä tulee jatkuvasti näkyvään uutta rakennusta. Rakentuminen tapahtuu Kristukseen, niin että kasvava rakennus saa yhä enemmän Kristuksen ruumin piirteitä. Rakennuslaastina käytetään Jumalan sanan opetusta.

Kun usko vahvistuu ja tulee myös muiden nähtäväksi, on muistettava, että kysymys on kokonaan Herran armosta, ei mistään sellaisesta, josta voisimme ottaa itsellemme kunniaa. Pysyäksemme nöyrinä meidän on otettava vastaan kehotus kiitollisuudesta. Kiitollisuus vie ajatuksemme pois itsestämme Herraan, pitää meitä nöyränä ja suuntaa mielemme Jumalaan, jolta kaikki hengellinen elämä tulee.

4. Varoitus vääristä opetuksista (2:8-23)

4.1. Filosofia ja totuus (2:8-9)

8. Olkaa varuillanne, ettei kenenkään järkeisoppi ja tyhjä petos saisi teitä saaliikseen, kun hän pitäytyy ihmissäädöksiin ja maailman järjestyksiin, eikä Kristukseen.

Harhaoppeihin nähden tulee olla varuillaan, sillä Kristuksen vapauttamillakin on aina todellinen vaara joutua uudelleen ihmisen rakentamien uskonnollisten järjestelmien kahleisiin ja menettää vapautensa Kristuksessa. Siksi ei riitä, että vain jotkut erikoistuvat tunnistamaan harhaoppeja, vaan jokaisen uskovan on oltava varuillaan omaltakin kohdaltaan.

Kreikan sana järkeisopille on sama, josta tulee sana filosofia. Paavali kuvaa sitä tyhjäksi, siis voimattomaksi ja hyödyttömäksi. Sen orjuuttava vaikutus ei perustukaan siinä olevaan voimaan vaan sen valheellisuuteen. Se on petosta, joka turvaa inhimillisiin spekulaatioihin, ajatusrakennelmiin ja maailman alkeisvoimiin (jotka Gal. 4:8,9 mukaan tarkoittaa epäjumalia ja niiden taustalla olevia pimeyden henkivaltoja - pakanat palvelevat riivaajia, kun he kumartavat epäjumaliaan 1. Kor. 10:20). Järkeisoppi vie siis valheeseen ja valheen ruhtinaan hallintaan, siksi on todella oltava varuillaan.

Paavalin suhdetta yleisemmin filosofiaan kuvaa 1. Korinttolaiskirjeen 2. luku. Evankeliumi perustuu Jumalan ilmoitukseen ja lähtee liikkeelle siitä, että syntiinlankeemuksessa myös ihmisen järki turmeltui. Vain evankeliumin ilmoituksen sanan kautta Pyhän Hengen valaisema ja siis Jumalan Sanalle alistettu järki voi toimia oikein. Sellainen filosofia, jonka lähtökohta on pelkästään ihminen ja hänen oma järkensä joutuu väistämättä törmäyskurssille Jumalan ilmoituksen varassa elävän Kristus-uskon kanssa, vaikka Kristus-usko ei olekaan sokeaa, perustelematonta uskoa. Mutta sen perusteet eivät lepää ihmisessä itsessään vaan Jumalan ilmoituksessa.

9. Hänessä [Kristuksessa] näet asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti.

Kristuksen varaan jäävä on turvallisella pohjalla, sillä lihaan tullut Kristus on itse Jumala ruumiillisessa muodossa. Tänäänkin Kristus on ylösnousemusruumiissa Isän oikealla puolella ja Hänessä asuu yhä Jumalan koko täyteys ruumiillisesti. Kristus on siis kaiken oikean ja väärän mitta.

4.2. Uusi ihminen Kristuksessa (2:10-15)

10. Te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan Pää.

Koska koko Jumalan täyteys asuu Kristuksessa, siitä on syvälliset seuraukset Hänen omiinsa. Sillä he ovat hengellisessä yhteydessä Häneen. Se merkitsee, että he ovat osallisia Hänen elämäänsä. Siksi he omistavat myös Kristuksen täyteyden ja ovat osallisia jumalallisesta luonnosta. "Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon päälle." (Joh. 1:16) Harhaopettajien vetovoima perustuu usein siihen, että he lupaavat joillakin rituaaleilla tai enkelien välitystoiminnalla enemmän kuin, mitä uskovilla nyt on. Paavali osoittaa, että mitään enempää ei voi saada kuin, mikä meille on annettu Kristuksen täyteydessä. Sitä paitsi Kristus, jonka elämästä uskovat ovat osallisia, on myös enkelien ja enkeliruhtinaiden Pää.

Täyteys on se, mihin ihminen luotiin. Syntiinlankeemus johti epätäydellisyyteen ja puutteeseen. Uudestisyntymätön ihminen on hengellisesti vajaa, vailla yhteyttä Jumalaan. Hän on eettisesti vajaa,  sillä häneltä puuttuu Jumalan mitta oikealle ja väärälle ja Pyhän Hengen voima sen noudattamiseen. Hän on myös mielen toiminnoiltaan vajaa, sillä hän ei kykene ymmärtämään hengellisiä asioita. Uudestisyntymisen ihmeessä hän pääsee osalliseksi jumalallisesta luonnosta. Kristuksen täyteydestä osallisena hän pääsee yhteyteen Jumalan kanssa, hän tunnustaa Jumalan tahdon kaiken mitaksi ja saa Pyhän Hengen voimassa maistaa jotain esimakua siitä täydellisyydestä, johon hän pääsee kirkkaudessa. Pyhän Hengen valaisemana hän alkaa myös ymmärtää Jumalan ilmoitusta.

11. Hänessä te olette saaneet ympärileikkauksen, joka ei ole käsin tehty, Kristuksen ympärileikkauksen, syntiturmeluksen pois riisumisen.

Pakanakristityt eivät tarvitse ulkoista ympärileikkausta, sillä he ovat saaneet Kristuksessa hengellisen ympärileikkauksen, josta ruumiillinen oli vain kuva.

Ympärileikkaus oli Vanhassa Liitossa uskon vanhurskauden merkki. Se puhui synnin poistamisesta. Ympärileikkaus esinahan poistamisena liittyy elimeen, jonka avulla uusi elämä saa alkunsa. Kysymys on siitä, että syntyvän ihmisen luonto on synnin turmelema ja tarvitsee puhdistuksen. Itse uuden elämän siittämisessä ei ole mitään synnillistä, mutta se tuloksena syntynyt lapsi on perisynnin alainen. Ympärileikkaus puhuu sen poistamisesta, mikä on saastaista, että ihminen voisi kelvata Jumalalle.

Syntiturmeluksen poisriisuminen Kristuksen ympärileikkauksessa eli kasteessa merkitsee siis radikaalia muutosta. Se merkitsee vanhurskautetun uutta asemaa mutta myös Kristuksen ylösnousemuselämästä osalliseksi tulleen uutta elämää Kristuksessa.

12. Teidät on hänen kanssaan haudattu kasteessa, jossa teidät on hänen kanssaan myös herätetty uskon kautta, minkä vaikuttaa Jumala, joka herätti Hänet kuolleista.

Kaste on Kristuksen kanssa kuolemista, hautaamista ja ylösnousemista. Mutta kaste vaikuttaa uskon kautta kaiken tämän. Uskokin on Jumalan teko, Jumalan vaikuttama. Uskon kautta kasteessa tapahtuvassa pelastuksen ihmeessä vaikuttava voima on sama, joka herätti Jeesuksen kuolleista.

Lisäys 6:  Kasteen merkitys

13. Teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja turmeltuneen luontonne uudistumattomuuteen, hän teki eläviksi Kristuksen kanssa, antaen meille anteeksi kaikki rikokset.

Jumala teki Kristuksen kanssa eläväksi juuri Kolossan kristityt eläviksi. Kysymys ei siis ole vain jostakin periaatteesta vaan heidän osakseen tulleesta todellisuudesta. Kokemuksellisesti he pääsivät sen tuntemaan syntien anteeksiantamuksen rauhassa ja ilossa ja vapautuksena hirvittävästä lain tuomiosta ja lain vaatimusten taakasta.

14. Hän pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja meidän vastustajamme. Sen hän otti pois meidän tieltämme ja naulitsi ristiin.

Jumalan pyhä, vanhurskas ja puhdas laki, Hänen rakkautensa ja totuutensa ilmoitus, ei itsessään ole ihmisen vihollinen, mutta syntisen lihan vuoksi siitä tuli ihmisen vastustaja, koska se osoittaa kuinka toivottoman suuria velallisia ihmiset ovat Jumalan vaatimusten edessä ja miten hirvittävä tuomio odottaa syntiä. Jumala pyyhki Kristuksen lunastusveren maksulla koko syyttävän velkakirjan pois ja sen muurin, mikä erotti meidät Hänen yhteydestään. Syyttävä laki naulittiin kertakaikkisesti ristille. Kristuksen kuolema merkitsi samalla kuolemaa lain syytöksille. Lailla ei ole oikeutta menneisyytemme syntien syyttämiseen, ei nykyisiin eikä tuleviinkaan, sillä se on kertakaikkisesti ja lopullisesti naulittu ristille.

15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti ne julkisen häpeän alaisiksi, saaden niistä Hänessä riemuvoiton.

Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa saavutettu voitto ei rajoitu vain synnin ja sen syytöksen tuhoamiseen. Myös kaikki pimeyden vallat on riisuttu aseista. Saatana on kukistettu. Kaikki pahan palavat nuolet on nyt mahdollista tukahduttaa uskon kilpeen, Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen voittoon.

4.3. Kristityn vapaus (2:16-23)

16. Älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisestä tai juomisesta, älköönkä minkään juhlan, uudenkuun tai sapattien johdosta,

Koska Kristus pyyhki pois syyttävän lain kuolemallaan, uskovien tulee vastustaa kaikkia yrityksiä kietoa heidät takaisin legalististen säännösten siteisiin. Kristityn vapauden säilyttämiseksi on selkeästi taisteltava legalismia vastaan ja kieltäydyttävä kuuntelemasta syytöksiä, jotka perustuvat seremonialain pykäliin.

17. jotka ovat vain tulevien varjoa, mutta ruumis on Kristuksen.

Laki oli vain varjoa ja tyyppiä tulevasta Kristuksesta. Nyt uskovat elävät Kristus-yhteydessä eivätkä vain sen lupauksessa.

18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvomiseen, pöyhkeilee näyistään ja on lihallisessa mielessään turhaan ylpistynyt,

Galatalaiskirjeessä Paavali taistelee rajusti kristityn vapauden puolesta. Heti kun evankeliumiin lisätään jotain, ollaan hengen vaarassa. Legalismin valtaan joutuu pois Kristuksen armosta ja on vaarassa menettää sen voittopalkinnon, jonka Kristus on häntä varten voittanut ja yksin armosta lahjoittanut hänelle.

Harhaopetusten vetovoimaa kolossalaisten keskuudessa lisäsi niiden opettajien näennäinen nöyryys, hillitty käytös ja heidän mahtavat kertomuksensa kokemistaan näyistä. Nöyryys, joka on näytteillä, on ylpeyttä. Uskovien ei pidä antaa johtaa itseään harhaan sen vuoksi, että jollakulla on esiteltävänään joukko vakuuttavalta kuulostavia näkyjä, kokemuksia ja viisautta, jos niillä halutaan viedä heitä pois evankeliumin vapaudesta.

19. eikä pitäydy Häneen, joka on Pää, ja josta koko [seurakunta]ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan tahtomalla tavalla.

Paavalin ajattelua hallitsi kaiken aikaa Kristuksen persoona silloinkin, kun hän joutui puhumaan harhaopettajissa, joiden varsinainen ongelma on siinä, että huolimatta muodollisesta jäsenyydestään Kolossan seurakunnassa heiltä puuttui elävä yhteys seurakuntaruumiin Päähän Kristukseen.

Seurakuntaruumiin elämän lähde on Päässä. Kaikki voima tulee Jeesuksesta. Sen yhteys ei perustu organisaatioon ei erilaisiin seurakuntajärjestyksiin eikä inhimillisiin ponnistuksiin, sillä vain rakkaus pitää seurakuntaruumista koossa. Mutta rakkaus tulee Herralta itseltään. Seurakunnan kasvua luonnehditaan mielellään numeeriseksi ja laadulliseksi kasvuksi, mutta olennaisempaa siinä on, että kasvu tapahtuu Jumalan tahtomalla tavalla, Jumalan pelastussuunnitelman toteutumiseksi. Meillä lienee kaikki syy reivata kirkko- ja seurakuntanäkemyksiämme Kristus-keskeisempään suuntaan.

20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman säännöksistä ja tavoista, miksi te, kuin maailmassa eläen, alistutte sellaisiin säädöksiin kuin:  21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"  22. Kaikki tällaisethan on tarkoitettu käytössä häviämään ihmisten käskyjen ja oppien mukaan!

Uskovan kristityn tulee uskaltaa tehdä johtopäätöksensä siitä, että hän on Kristuksen kanssa kuollut pois laista elääkseen Jumalalle. (Vrt. Room. 7:1-6) Siksi hänen on lujasti vastustettava kaikkia yrityksiä sitoa hänet uudelleen lain alle. Erilaisten ruokien syöminen ja juominen ei vaikuta ihmisen suhteeseen Kristukseen suuntaan eikä toiseen. Kaikki hyvä on tarkoitettu nautittavaksi, kun se pyhitetään Sanalla ja rukouksella.

23. Kaikilla näillä on tosin viisauden maine itsevalitun hurskauden ja nöyryyden vuoksi sekä siksi, että ne eivät säästä ruumista. Niillä ei kuitenkaan ole mitään arvoa, ja niitä noudatetaan lihan tyydyttämiseksi.

Askeettisuus, ankarien uskonnollisten harjoitusten suorittaminen, paastot ja nöyrän näköinen hillitty käytös ovat asioita, jotka vetoavat ihmisiin, koska niiden perusteella vedetään helposti johtopäätös, että asianomaisen, joka on valmis suuriin uhrauksiin oman uskonnollisuutensa tähden, täytyy olla tosissaan ja hänen puheillaan täytyy olla totuusarvoa. Mutta Paavali osoittaa, että kaiken sen takana voi olla pelkästään halu tyydyttää ylpeätä lihaa, ihmissuosion ja kunnian etsintä ilman mitään todellista suhdetta Jumalaan.

Kun Keiko Fujii oli viettänyt kolme ja puoli vuotta buddhalaisessa nunnaluostarissa äärimmäisiä uskonnollisia harjoituksia noudattaen (vain muutaman tunnin yöunet, pitkät paastot, kirjaimellisesti verta vuotavat kädet ja jalat, äärimmäisen elegantti ja kohtelias köytös - myöhemmin lukiessaan Lutherin elämänkertaa hän huomasi päätyneensä itsekidutuksessaan samalle tasolle kuin Lutherkin), nunnaluostarin johto päätti asettaa hänet noviisien opettajaksi, sillä hänen harjoituksensa oli huomattu. Siinä vaiheessa Keiko Fujii joutui elämänsä kriisiin, kun hän kysyi itseltään: "Mitä oikein olen tällä kaikella saavuttanut?" Hän ei ollut löytänyt tavoittelemaansa valaistuskokemusta, mutta hän löysi sisimmästään sydämen, joka oli ylpeä siitä, että oli kurittanut ruumistaan enemmän kuin kukaan hänen tuntemansa buddhalainen nunna tai munkki. Lisäksi hän huomasi ylpeilevänsä siitä, miten nöyrästi ja itseään halliten hän osasi käyttäytyä. Kaikki olikin tapahtunut ylpeyden voimalla ja oli täysin arvotonta.

5. Uusi elämäntapa (3:1-4:1)

5.1. Uuden ihmisen uudet tavoitteet (3:1-4)

3 LUKU: 1. Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, etsikää sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella.  2. Olkoon teidän mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älköön siihen, mikä on maan päällä.

Tyypilliseen tapaansa Paavali siirtyy nyt Kristuksen hengellisten aarteiden jakamisesta niiden soveltamiseen päivittäiseen elämään. Opin ja elämän erottaminen toisistaan on Paavalille mahdotonta, vaikka se näyttää sujuvan "laadukkaasti" tämän päivän kristillisyydeltä. Oppi oli Paavalille Kristuksen katselua ja sovellus oli saman Kristuksen edessä vaeltamista. Et voi katsella Kristusta vaeltamatta Hänen jalkojensa jäljissä.

Koska kristitty on kokenut radikaalin hengellisen muutoksen, hänet on herätetty synnin kuolemasta Kristuksen kanssa elämään, tämän tosiasian tulee vaikuttaa kaikkeen hänen elämäänsä. Hän elää kokonaan uudessa elämän piirissä. Hänen elämällään on kokonaan uusi tavoite. Normaali kunnianhimoinen ihminen etsii tämän maailman hyvää malliin: "Käsi aurassa ja sydän pankkitilin viimeisessä saldossa." Mutta Kristuksen kanssa herätetty näkee asiat iankaikkisuuden perspektiivistä malliin: "Käsi aurassa ja sydän taivaassa." Kaikkea hänen ajallista elämäänsä tulee hallita Kristuksen kirkastettu elämä.

"Jumalan oikea puoli" on pyhyyden, esirukouksen ja voiman paikka. Siksi ylhäällä olevan tavoittelu täällä ajallisessa elämänvaelluksessamme tarkoittaa mukautumista ei ympäristön vaan Kristuksen kirkkauden mukaisesti. Se on kasvua pyhyydessä, syventymistä rukouksessa ja edistymistä hengellisessä voimassa.

Uskovalle ei riitä, että hän vastustaa pahoja ajatuksia, vaan hänen mielensä toiminnan kohteena tulee olla ylhäällä oleva, taivaallinen. Muroma totesi kerran: "Pahoja intohimoja ei voi millään muulla karkottaa kuin korvaamalla ne hyvillä intohimoilla." Uskovan asenteen tulee olla taivasta tavoitteleva, taivaaseen suuntautuva kaikissa arkisissakin askareissa. Taivaalliset ovat pysyviä, ajalliset ohikiitäviä. "Ei ole hullu se, joka antaa pois sen, mitä ei voi kuitenkaan pitää, saadakseen sen, mitä ei voi menettää."

3. Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa.  4. Kristuksen, meidän elämämme, ilmestyessä tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa.

Hengellisen elon herättämisen ihmeen vuoksi uskova kristitty ei elä enää tälle maailmalle vaan Jumalalle. Mutta tämä hänen uusi elämänsä on tälle maailmalle vielä salattua. Maailma ei ymmärrä uskovaa ja seurauksena on väärinymmärryksiä, vihamielisyyttä, halveksuntaa jopa vainoa. Mutta tulee se päivä, jona uskovan salattu elämä Kristuksessa tulee julkisesti kaikkien nähtäväksi. Kun Kristus tulee takaisin, maailma näkee kristityn hengellisen elämän salaisuuden, sen alkuperän Kristuksessa, sen jatkuvan ja ylläpitävän lähteen Kristus-yhteydessä. Kristus elää meissä. Hengellinen elämä ei ole vain Raamatun oppien soveltamista elämän monimutkaisiin kuvioihin, vaan se on Kristuksen elämää meissä ja meidän kauttamme. Kristuksen kirkkaus on loistava uskovissa tuona suurena päivänä. Kristillinen vaellus on aina kulkua kohti tuota suurta, selkeää ja kirkasta päämäärää kohti.

5.2. Vanhan luonnon kuolettaminen (3:5-11)

5. Kuolettakaa siis se, mikä teissä on maailmaan kuuluvaa: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.

Syntisen luonnon, lihan, kuolettaminen ei milloinkaan onnistu omassa voimassa taistellen. Siksi Paavali viittaa edellä sanottuun. Koska uskova on Kristuksen kanssa kuollut ja saanut Kristuksen ylösnousemusvoimassaan asumaan sydämeensä, ja koska hän suuntautuu lopulliseen kirkkauteen päin, uskovan tulee tehdä tästä uudesta asemastaan ja uudesta voimanlähteestä oikeat johtopäätökset.  Tämä merkitsee johdonmukaista ja määrätietoista lihan tekojen kuolettamista omassa elämässä.

Mutta eikö kristitty kuollutkin jo Kristuksen kanssa, miksi hänen sitten tarvitsee kuolettaa itsessään asuvaa syntiä? Kuolema Kristuksen kanssa on tosiasia, sen perusteella syntinen liha ei enää tuota tuomiota meille. Olemme Kristuksessa vanhurskaaksi luettuja. Liha ei silti lakannut olemasta olemassa ja vaikuttamasta. Mutta Kristuksessa saimme myös Pyhän Hengen sydämiimme, niin, että Pyhän Hengen voimassa voimme myös tukahduttaa lihan tekoja. Voimme antaa jäsenemme joko lihan käyttöön tai Jumalan armon käyttöön. Siksi lihan kuolettamisessa on aina kysymys selkeistä valinnoista. Jokainen toiminto ja taipumus, joka on kotoisin syntisestä lihastamme, on alistettava kuolettamiseen niin, että päättäväisesti kieltäydymme noudattamasta lihasta nousevia impulsseja, lihan vetoomuksia.

Kaikki seksuaalinen moraalittomuus ja vääristymät, niin käytöksessä kuin sydämen mielikuvissa on tuomittava syntinä. Taistelu ei saa jäädä siis vain tekosyntejä vaan ajatusmaailman himoja ja saastaisia haluja vastaan, joissa ihminen etsii Jumalan tahdon vastaista tyydytystä sinänsä oikeille tarpeilleen. Ahne antautuminen jonkun muun - itsessään ehkä hyvänkin asian - tavoitteluun kuin Jumalan valtakunnan etsimiseen on aina luonteeltaan epäjumalanpalvelusta.  Seksin palvonta on oikein tyypillistä epäjumalanpalvelusta. Kaiken synnin lähde on juuri epäjumalanpalvelus, jossa on kysymys uskonnollisesta luopumisesta elävästä Jumalasta sellaisen tavoitteluun, joka itsessään saattaa olla kyllä Jumalan luomaa. Luodun palvonta Luojan sijasta johtaa kaiken itsessään hyvän turmeltumiseen.

6. Niiden tähden tulee Jumalan viha [epäuskoisille ja tottelemattomille]. 7. Niissä tekin ennen vaelsitte niissä eläessänne.

Jumalan pyhä ja oikeudenmukainen viha tulee synnin harjoituksen ylle. Verbimuoto on preesens. Jumalan viha kohtaa jo nyt eikä vasta viimeisellä tuomiolla synnin harjoittajaa. Roomalaiskirjeen 1. luvussa Paavali osoittaa, miten tämä Jumalan vihana tuleva tuomio merkitsee sitä, että Jumala aktiivisesti hylkää ihmisen synninharjoittamiseen kaikkine hirveine seurauksineen eikä vain ikään kuin sivustakatsojana katsele, miten synti pikku hiljaa alkaa näyttää kyntensä ikävissä seurauksissaan. Jumala hylkää epäuskoiset ja tottelemattomat tilaan, jossa heitä odottaa vain lopullinen viimeinen tuomio.

Kolossan uskovien elämässä oli kuitenkin tapahtunut muutos. Mutta hekin kaikki kokemuksesta tiesivät, mitä oli vaeltaa ja elää synneissä.

8. Pankaa nyt pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.

Vaikka Kristuksessa herätetty on edelleen syntinen, hänessä asuu liha, hän ei kuitenkaan enää rakasta syntiä. Hänen asenteensa syntiin on muuttunut vihaksi. Kristuksen Hengen voimalla hänen on mahdollista kohdistaa tämä viha myös omissa puheissa ilmeneviin mielialan synteihin vihaan, pahuuteen ja kiivastuksen purkauksiin.

9. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisenne tekoineen 10. ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu Luojansa kuvan mukaiseen tietoon.

Taistelu syntiä vastaan laajemminkin ja erityisesti myös kielen syntejä vastaan ei voi koskaan rajoittua pelkästään synnin vastustamiseen, valheellisten ja väärien sanojen torjuntaan eli riisumiseen. Lisäksi on myös pukeuduttava uuteen. Valhetta ei voi vastustaa pelkästään sillä, että lakataan puhumasta valheita, vaan samalla on opittava puhumaan totta. Tämä vanhan riisuminen ja uuden Jumalan totuuden mukaiseen elämään pukeutuminen perustuu jo vanhurskauttamisessa tapahtuneeseen kertakaikkiseen vanhan ihmisen pois panemiseen ja uuden ihmisen päälle pukemiseen. Pyhityksessä tämä aseman muutos tulee näkyviin elämän kokemuksena ja toimintana. Siinä on kysymys jatkuvasti uudistuvasta prosessista, jonka lähtökohtana on se, että Jumalan kuva palautettiin pelastettuihin Kristuksessa ja heillä on nyt uusi tieto Jumalan tahdosta elämässään.

Lisäys 7:  Valehtelu ja totuuden puhuminen.

11. Tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä sen puutetta, ei barbaaria, skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.

Uusi elämän piiri, johon uudestisyntynyt ihminen on siirtynyt, ei tunne sanan syvimmässä merkityksessä niitä luokittelu- ja jakoperusteita, jotka tavallisessa elämässä vaikuttavat ja joiden vuoksi esiintyy suunnattoman paljon vihaa, kateutta, katkeruutta ja kaunaa. Kristuksessa oleva rakkaus ylittää kulttuuri- ja uskonnolliset erot, sivistys ja käytösmallien erot, yhteiskunnallisen aseman, kansallisuuden ja rodun luomat erot. Uskovia yhdistää Kristus ja siksi noilla ulkoisilla eroilla ei saa olla ratkaisevaa merkitystä heille. Kristus on kaikki ja kaikissa ei tarkoita, että Kristuksessa kaikki ikään kuin sulautuisi yhteen ja menettäisi eroavaisuutensa, vaan erilaisuudesta huolimatta Kristuksessa löytyy todellinen yhteys Hänen omiensa kesken. Uskovien yhteys ei ole siis ensi sijassa sitä, että he pyrkisivät raivaamaan erilaisuudesta johtuvat erot elämästään, vaan sitä, että heillä kaikilla on sama suhde Kristukseen. Sen perusteella he löytävät myös keskinäisen yhteyden.

5.3. Uuden päälle pukeminen (3:12-17)

12. Te Jumalan valitut, pyhät ja rakkaat, pukeutukaa sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen ja kärsivällisyyteen.

Vanhojen rääsyjen pois riisumisen vastakohta on päämäärätietoinen selkä (verbi aoristissa) pukeutuminen vanhurskauden pukuun. Mutta nytkään ei ole kysymys lain vaatimuksesta, vaan lähtökohtana on Kolossan uskovien asema Jumalan kansana. Jumala on valinnut heidät olemaan pyhät, Jumalan käyttöön erotetut, ja olemaan oman rakkautensa kohteita. He ovat Jumalan valinnan perusteella Jumalan rakkauden kohteita.

Armahtavaisuus toisia kohtaan perustuu Jumalan antamaan anteeksiantamukseen, mutta sisältää myös ajatuksen siitä, että uskova kaipaa toisten uskovien yhteyttä. Ystävällisyys etsii toisen hyvää. Nöyryys taas on oikeaa arviota itsestään niin Jumalan kuin ihmisten edessä. Sillä, joka näkee itsensä Jumalan armon kohteena, tietää, ettei hän voi vaatia toisilta omia oikeuksiaan ja on siksi taipuva sävyisyyteen. Kärsivällisyys on taas oikeaa rakkaudellista tapaa suhtautua toisiin silloin, kun luonnollinen ihminen suuttuu ja kostaa.

13. Kärsikää toisianne rakkaudessa ja antakaa toisillenne anteeksi, milloin jollakin on moitetta toista vastaan. Kuten Herra on antanut teille anteeksi, niin tekin antakaa.

Opillisten erimielisyyksien noustessa esiin kristittyjen keskinäinen anteeksiantavaisuus joutuu usein todella kovalle koetukselle. Anteeksiantavaa mieltä tulee osoittaa silloinkin, kun meillä on aivan aihetta moitteeseen. Jumalan anteeksiantamus Kristuksessa on tässä liikkeellepaneva voima.

Lisäys 8:  Miten kykenisin antamaan anteeksi?

14. Yli kaiken tämän pukeutukaa rakkauteen, joka on täydellisyyden side.

Rakkaus ei ole mikään erillinen Pyhän Hengen hedelmä, vaan se, mikä sitoo kaiken yhteen. Ei ole kärsivällisyyttä, nöyryyttä eikä anteeksiantavaa mieltä ilman rakkautta. Rakkaus on sellaista, jota Jumala tahtoo, se on täydellisyyden side.

15. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä [seurakunta]ruumiissa, ja olkaa kiitollisia.

Kristuksen rauha, josta tässä puhutaan, on sisäistä rauhaa, joka juontaa juurensa siitä rauhantilasta, jonka Kristus kuolemallaan hankki ihmisen ja Jumalan välille. Rauhassa on kysymys turvallisuudesta sen vuoksi, että tietää, kuka on minun kanssani. Väkevä ja voimakas Herra kulkee vierelläni. Suhteissa lähimmäisiinikin saan antaa Jeesuksen läsnäolon vallita. Vaikka asiat eivät etenisi omien suunnitelmieni mukaisesti tai tilanne näyttäisi keskinäisissä suhteissa uhkaavalta, Herran oma saa turvata siihen, että senkin jälkeen kun hän itse on menettänyt asioiden hallinnan, ne ovat edelleen turvallisesti Herran käsissä.

Kutsu Jumalan rauhaan on kollektiivinen. Jeesuksessa uskovilla on aina keskinäisissä suhteissaan myös rauhan rakentaja, Herra, keskellään. Rauha on Jumalan lahja, joka on läheisessä suhteessa kiitollisuuteen. Kiitollisuus kohdistuu ensi sijassa Jumalaan mutta sitten myös toisiin uskoviin. Kaikki mikä meillä on yksityisinä kristittyinä ja yhteisenä Herran seurakuntana on lahjaa. Siksi kiitollisuus tappaa itsesäälin, kateuden ja niitä seuraavan katkeruuden. Kiitollisuus lähtee liikkeelle siitä, että olemme valppaita kaikelle sellaiselle työlle ja palvelulle, jota saamme toisiltamme osaksemme. Sen arvostaminen ja sen ilmaiseminen on kiitollisuutta ja se riisuu myös asenteesta, jossa halutaan kynsin ja hampain pitää kiinni omista oikeuksista.

16. Asukoon Kristuksen sana runsaasti keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikessa viisaudessa psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisina Jumalalle sydämissänne.

Kristuksen sana on Kristuksesta puhuttua ja Kristuksen puhumaa ilmoitettua evankeliumin sanaa, joka on meille tallennettu Uudessa Testamentissa. Kristityn kasvun avainkysymys on, että se saa asua yksityisen uskovan sydämessä, niin että sitä usein ja riittävän paljon luetaan ja että sen opetuksen alle myös sydän taivutetaan. Mutta Pyhässä Hengessä vaeltamiseen tarvitaan myös sitä, että sana saa asua runsaana myös seurakunnan keskellä. Ei riitä, että kuunnellaan saarna ja aletaan sen jälkeen puhumaan kaikesta muusta. Seurakunnan keskellä tulee toteutua sanan opetuksessa ja kuulemisessa keskinäinen vuorovaikutus, jossa on osuutensa sekä opetuksella että myös ojentavilla neuvon sanoilla.

Yhteiseen kokoontumiseen kuuluu myös hengellisten laulujen laulaminen. Lauluissa tulee olla raamatullinen sisältö ja ne tulee kohdistaa ensi sijassa Jumalalle. Sellainen jumalanpalvelus, jonka keskuksessa on Jumalan armon ja hyvyyden ylistys rakentaa ja vie seurakuntaa syvempään Jumalan armon tuntemiseen ja omistamiseen.

17. Mitä teettekin sanalla tai työllä, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttaan.

Koko kirjeen Kristus-keskeisyys tulee jälleen näkyviin. Uuden ihmisen päälle pukemisessa, uudessa vaelluksessa Hengessä ei ole ensi sijassa kysymys siitä, kuinka hyväksi ja kuinka pyhittyneeksi ihminen voi tulla täällä ajassa, vaan kaikessa on kysymys siitä, että pelastettu saa palvella kaikella tekemisellään Kristusta. Mutta suuntaamalla niin pienet kuin suuret asiat elämässään Herralle uskova kiittää Isää Jumalaa. Hän saa elää Jumalan armon kirkkauden kiitokseksi.

Lisäys 9:  Mitä varten elän?

5.4. Käytännöllisiä kehotuksia (3:18-4:1)

Kristillinen vaellus on käytännöllistä. Siinä on kysymys puolisoiden välisistä suhteista, lasten kuuliaisuudesta vanhemmille ja työsuhteista. Niistä puhuessaan Paavali toistaa kuusi kertaa ilmaisuja: Akuten sopii Herrassa... on Herran tahto ...Herraa peljäten ...kuin Herralle saatte Herralta perinnön ...palvelette Herraa Kristusta ... Herra taivaassa.@ Uskova ei voi mitenkään erottaa ihmissuhteitaan ja suhdettaan työhön Herrasta, Hänen edessään vaeltamisesta. Ilman Kristus-suhdetta kristillinen sielunhoito ja ihmissuhdetaidot ovat merkityksettömiä.

18. Kukin vaimo olkoon miehelleen alamainen, kuten sopii Herrassa. 19. Kukin aviomies rakastakoon vaimoaan älköönkä olko hänelle tyly.

Luomisjärjestys edellyttää vaimon alamaisuutta miehelle. Kysymys ei kuitenkaan ole yksipuolisesta suhteesta, vaan miehen tehtävä on huolehtia vaimostaan ei eros vaan agapee rakkaudella. Miehelle ei sis anneta mitään oikeutta esiintyä tylynä diktaattorina.

20. Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia kaikessa, sillä se on Herran tahto. 21. Isät, älkää katkeroittako lapsianne, etteivät he masentuisi.

Alamaisuus Herralle edellyttää, että lapset ovat kaikessa ( ei siis vain osassa asioita) kuuliaisia vanhemmilleen. Mutta toisaalta vanhempien velvollisuus on taipua Herran hallittaviksi.

22. Palvelijat, olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaisia, ei silmänpalvelijoina ihmisille mieliksi, vaan sydämen vilpittömyydessä, Herraa peljäten. 23. Mitä teettekin, tehkää sydämestänne kuin Herralle eikä ihmisille, 24. tietäen saavanne Herralta perinnön palkaksi. Te palvelette Herraa Kristusta. 25. Vääryyttä tekevä joutuu korvaamaan tekemänsä vääryyden, eikä henkilöön katsota.

Kolossan seurakunnan jäsenistä oli osa orjia ja osa isäntiä. Evankeliumi oli vapauttanut orjat Kristuksen vapauteen ja sitonut isännät Kristuksen orjiksi. Se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että kristityllä orjalla olisi ollut oikeus olla vähemmän kuuliainen maallisille isännilleen kuin ei-kristittyjen. Päin vastoin kaikissa työsuhteissa ratkaisevaksi tulee se, että työ tapahtuu ei ihmisille vaan itse Herralle. Vaikka orjan isäntä ei olisikaan kristitty eikä kohtelisi häntä oikein, kristitty orja tiesi, että hän saisi taivaalliselta Isännältään palkaksi perinnön.

 4 LUKU: 1. Isännät, tehkää palvelijoillenne, mitä oikeus ja kohtuus vaatii. Tiedättehän, että teilläkin on Herra taivaassa.

Isäntien ja työnantajien velvollisuus on antaa kohtuullinen palkka. Tämän kohtuullisuuden mittana ei tule kuitenkaan olla vallitsevan yhteiskunnan normi vaan se, mikä Jumalan edessä on oikein ja tasapuolista. Tulee päivä, jona sekä työnantaja että työntekijä seisovat samalla puolella pöytää Suuren Herran kasvojen edessä.

6. Loppuopetuksia (4:2-6)

6.1. Rukoustehtävä (4:2-6)

2. Olkaa rukouksessa kestäviä ja siinä kiittäen valvokaa.

Rukouksesta on syytä tehdä tottumus ja tapa elää, mutta silti se ei ole helppoa, sillä Sielunvihollinen tekee kaikkensa estääkseen Herran omia rukoilemasta. Rukouselämää uhkaavia vaaroja ei tule vähätellä, vaan tulee valvoa. Rukous on työtä, mutta samalla se on suurta virvoitusta. Rukouksessa on keskeistä kiitos ja ylistys, jossa Jumalalle kerrotaan, mitä Hän on tehnyt omalla kohdalla ja muiden elämässä. Kiitos antaa myös siivet valvomiseen.

3. Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, että Jumala avaisi meille sanan oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta ‑ Hänen tähtensähän olen vankina ‑ 4. että sitä julistaisin, niin kuin minun tulee puhua.

Paavali tarvitsi jatkuvaa esirukoustukea. Sanan ovi ei pysy mitenkään itsestään selvästi auki. Jokainen saarna, joka on Kristuksen salaisuuden jakamista niin, että sydämet aukeavat sen vastaanottamaan, on Jumalan ihme. Siksi saarnamiehet tarvitsevat erityistä rukoustukea. Heillä on myös aina paineensa ottaa väärällä tavalla huomioon kuulijansa - niin että Herran tahto jääkin vaille huomiota - eikä sana tulekaan oikein julistetuksi.

6.2. Todistustehtävä (4:5-6)

5. Vaelluksessanne olkaa viisaita [uskovien piirin] ulkopuolella olevia kohtaan ja käyttäkää hyväksenne oikeaa hetkeä.

Suhteessaan ulkopuolisiin uskovien tulee vaeltaa Kristukselta saatavan viisauden johdatuksessa. Ihmisten kohtaamisen hetket on osattava käyttää mahdollisimman hyvin Kristuksen armon ja rakkauden kirkastamiseen, sillä kiusaus jättää käyttämättä Herran valmistamat tilaisuudet todistaa on todellinen.

6. Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee kullekin vastata.

Johdonmukaista vaellusta Herran kasvojen edessä tulee seurata suullisen todistuksen. Kukaan ihminen ei voi nimittäin tulla uskoon ja pelastua, ellei hän saa kuulla evankeliumin sanaa. Kristillinen vaellus ilman sanallista todistusta on mahdottomuus, vaikka ajoittain tilanne voi ollakin niin vaikea, että sanaa ei oteta vastaan. Puheen suloisuus tarkoittaa sitä, että sen tulee sisältää evankeliumi, armon sanoma. Aivan liian usein kuulee ja näkee, miten uskovat moralisoivat maailmaa ja sinänsä syystä valittelevat pahoja aikoja, mutta jättävät kertomatta sen, että on Kristus, joka kykenee syvimmänkin alennuksen keskeltä pelastamaan ihmisen. Suola puheissa ei tarkoita karvautta, vaan hyvää maustetta. Uskovan puheista tulee aina löytyä sellaista rehellisyyttä ja avoimuutta, että se tarjoaa kyseleville ihmisille tilaisuuden kysyä tarkemmin evankeliumin salaisuutta.

Uskovien on myös varauduttava erilaisiin kysymyksiin. Oman kokemuksensa perusteella he osaavat toki vastata moniin kysymyksiin, mutta on myös paljon sellaisia yleisiä kysymyksiä, joihin löytyy kirjallisuudesta vastauksia. Todistamistehtävä edellyttää siis johdonmukaista uskosta osattomien kysymyksiin perehtymistä ja niihin raamatullisten vastausten opiskelua.

7. Henkilökohtaisia tervehdyksiä (4:7-18)

7. Kaikista minun oloistani antaa teille tiedon rakas veljemme Tykikus, uskollinen palvelija ja työtoverini Herran työssä. 8. Lähetänkin hänet teidän luoksenne juuri sitä varten, että saisitte tietää, mitä meille kuuluu, ja että hän lohduttaisi sydämiänne.

Paavali antaa kirjeissään avoimen tunnustuksen työtovereistaan ja ystävistään. Kysymys ei ollut jonkinlaisesta kohteliaasta kielenkäytöstä, vaan tosiasioihin perustuvasta arvostuksesta. Esimerkiksi Tykikuksesta hän toteaa, että hän on uskollinen palvelija ja työtoveri Herran työssä, sen sijaan Onesimuksesta hän kertoo vain, että hän on uskollinen ja rakas veli. Onesimus oli nimittäin vasta uskoon tullut Filemonin karannut orja, jonka elämä oli muuttunut Paavalilta vankilassa kuulemansa evankeliumin voimasta, mutta hän nuorena kristittynä ei ollut vielä ehtinyt tehdä Herran työtä.

9. Hänen mukanaan tulee Onesimus, uskollinen ja rakas veli, joka on teikäläisiä. He kertovat teille tilanteesta täällä.

Filemonin kirje kertoo Onesimuksen tarinan tarkemmin.

10. Teille lähettävät tervehdyksen Aristarkus, vankitoverini, ja Markus, Barnabaan serkku, josta olette saaneet ohjeita. Ottakaa hänet vastaan, jos hän tulee luoksenne. Aristarkus, Paavalin vankitoveri, oli aikanaan Paavalin kanssa Asamassa liemessä@, kun Efesossa tapahtui kansannousu. Markus, josta Barnabas ja Paavali olivat käyneet rajun riidan, on jälleen Paavalin seurassa eikä Barmabaan nimeä kaihdeta tässä yhteydessä, joten riitaa oli seurannut sovinto.

11. Terveisiä lähettää myös Jeesus, jota sanotaan Justukseksi. Nämä ovat juutalaisista ainoat, jotka ovat olleet auttajiani Jumalan valtakunnan työssä, ollen minulle rohkaisuksi ja avuksi.

Roomassa juutalaiset asettuivat enemmistöltään Paavalia vastaan niin kuin Apostolien tekojen viimeinen luku kertoo. Mutta sitäkin suuremmaksi rohkaisuksi ja lohdutukseksi Paavalille olivat nuo muutamat uskovat juutalaiset. Paavali ei ollut mikään teräsmies, hän tarvitsi siinä rohkaisua kuin muutkin uskovat eikä selvinnyt ilman toisten uskovien apua.12. Terveisiä lähettää teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka rukouksissaan aina taistelee teidän hyväksenne, että pysyisitte täysin Jumalan tahdon mukaisina ja siitä varmoina. 13. Minä todistan hänestä, että hän näkee paljon vaivaa teidän hyväksenne sekä Laodikeassa ja Hierapolissa olevien hyväksi.

Epafras, jolta kolossalaiset olivat evankeliumin kuulleet oli nyt Roomassa ja kävi yhdessä Paavalin kanssa jatkuvaa rukoustaistelua hengellisten lapsiensa puolesta niin Kolossassa kuin lähikaupungeissakin. Epafraan rukous keskittyi siihen, että uskovat ”pysyisivät täysin Jumalan tahdon mukaisina ja siitä varmoina”. Kirkkoisä Krysostomos kirjoittaa Epafraan rukouksen sisällöstä näin: ”Ei riitä, että pelkästään teemme Jumalan tahdon. Se, joka on täysin Jumalan tahdossa, ei salli, että hänessä esiintyy mitään muuta tahtoa, sillä muuten hän ei ole täytetty Jumalan tahdossa.”

14. Luukas, rakas lääkäri, lähettää teille tervehdyksen, niin myös Deemas.

Deemaasta ei anneta mitään hyvää arviota. Se, mikä myöhemmin tuli ilmi hänen menemisenään maailmaan, saattoi olla jo oireellaan. Sekä Filemon 24 että tämä kohta liittää hänen nimensä Luukkaaseen. Voi olla, että Deemas oli niitä, jotka kulkivat jonkin aikaa kristittyjen joukossa ei niinkään oman uskonsa vuoksi kuin siksi, että jonkun toisen usko teki häneen syvän vaikutuksen. Mutta sellainen ei voi kestää koettelemuksissa.

15. Tervehdys Laodikeassa oleville veljille sekä Nymfalle ja hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle. 16. Kun tämä kirje on luettu teille, pitäkää huoli siitä, että se luetaan myös Laodikean seurakunnassa, ja että te puolestanne luette Laodikeasta tulevan kirjeen.

Laodikeaan lähetetty kirje oli todennäköisesti Efesolaiskirje. Se niin kuin Kolossalaiskirjekin eivät olleet alun perinkään vain tietylle paikalliselle seurakunnalle tarkoitettuja kirjeitä, vaan niillä oli kantavuutta koko laajalle kristilliselle seurakunnalle.

17. Sanokaa Arkippukselle: "Muista hoitaa hyvin Herrassa saamasi palveluvirka, että sen täysin toimitat."

Arkippus oli ehkä Laodikean seurakunnan julistus- ja palvelutyöstä vastaava vanhin, jolle Paavali lähetti tervehdyksen näin mutkan kautta. Palveluvirka ei ole perustu pelkkään seurakunnan kutsuun, vaan sen antaja on itse Herra. Vastuu sellaisessa on myös suuri. Varsinkin väärien oppien lyödessä ristiaallokkoa paine Arkippuksenkin elämässä oli kova. Paavali rohkaisi häntä lujuuteen ja täyteen uskollisuuteen Herralle.

18. Omakätinen tervehdys minulta, Paavalilta. Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.

Lämminsydämisen Paavalin, Kristuksen kahleilla sidotun vangin, viimeinen sana oli rukous, että Jumalan armo Kristuksessa olisi kolossalaisten kanssa.