Lisäys 3: Mistä uskossa pysymisestä on kysymys?
Vanhurskauttaminen ja uudestisyntymä ovat Jumalan sataprosenttista työtä, jossa meillä ei ole osaa eikä arpaa. Saamme ne kokonaan lahjaksi. Olemme kuitenkin vastuussa siitä, otimmeko ne vastaan vai emme. Pelastus perustuu Jumalan, Kaikkivaltiaan armovalintaan ja on näin ollen varma ja luja, jo ennen maailman perustamista Kristuksen pelastuspäätöksen nojalla olen valittu omistamaan elämänyhteyden Jeesuksen kanssa.
Kuitenkin Jeesus sanoo tällaisille valituille ja pelastetuille: "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä." (Joh. 15:4) Kysymys on toisaalta kehotuksesta tietynlaiseen elämään ja toimintaan, jotta suhteemme Jeesukseen säilyisi eheänä, ja toisaalta lupauksesta, että Herra vaikuttaa ja toimii elämässämme. Kehotusta ja lupausta ei saa erottaa toisistaan. Ne kuuluvat yhteen, ei ole toista ilman toista. Toisaalta on meidän toimintamme ja toisaalta on Herran toiminta ja ne yhdessä muodostavat uskossa pysymisen.
Elämä uskossa on kokonaan Herran toiminnasta riippuvaa elämää, mutta se on samalla meidän elämäämme ja meidän toimintaamme. Olemme vastuussa tästä tekemisestämme, pysymisestämme ja kaikesta toiminnasta, joka siihen liittyy. Uudestisyntymisessä uskovaan asumaan asettunut Kristus vaikuttaa hänessä tahtomisen ja tekemisen, mutta ei automaatin tavoin, ei robotin tavoin. Juuri siksi, että Herra vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, meidän on ahkeroitava pelolla ja vavistuksella, että pelastuisimme (Fil. 2:12-13). Se on, että pelastumisemme olisi luja ja varma.
Uusi Testamentti on täynnä kehotuksia uskoon tulleille. Kristityn kasvu merkitsee sitä, että uskova noudattaa noita kehotuksia ei siksi, että hänestä tulisi kristitty, vaan koska hän on jo pelastettu eli koska Jumalan voima Kristuksessa asuu hänessä ja hänen on näin ollen mahdollista niitä ilolla ja halulla noudattaa.
On harhaoppia - ja varsin suosittua sellaista - väittää, että pyhitys olisi jonkinmoinen kertakaikkinen kokemus, jossa kerta heitolla siirrytään korkeammalle pyhityksen tasolle. Toki kokemukset, joita Jumalan armossaan antaa saattavat vaikuttaa hengelliseen kasvuun hedelmöittävinä kuin lämpimät kevätsateet oraalle päässeeseen viljapeltoon. Mutta pyhitys itse on jatkuva kasvuprosessi.
Toinen yhtä suosittu harha on väittää, että pyhitys on vain sitä, että annamme Kristuksen tehdä ja vaikuttaa ja että kaikki tapahtuu niin helposti ja yksinkertaisesti: "Anna vain kaikki ongelmasi ja asiasi Herralle. Älä tee mitään, lopeta taistelu, jätä se Herran käsiin, antaudu vain Hänelle, ei ole mitään tarvetta taistella vaikeuksien kanssa. Antaudu vain Hänelle ja sillä selvä!"
Tässä harhassa on sen verran totuutta, että omassa voimassa ja lain alla kilvoittelu Herran tiellä ei totisesti onnistu. Jeesus sanoo: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä." Mutta hän ei sano: "Minussa teidän ei tarvitsekaan tehdä mitään", vaan Hän antaa nimenomaisen käskyn ja kehotuksen pitää Hänen sanansa, Hänen käskynsä ja rakastaa toinen toista. Niin kuin Jeesuksen kehotus halvatulle miehelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi” ei ollut lakia, vaan lupaus. Samalla tavalla kun Herran oma ottaa uskossa ja kuuliaisuudessa vastaan Herran sanan persoonallisella tavalla, sana itse antaa voiman vaeltaa sen mukaan. Tahdon ja tekemisen vaikuttaa Herra, mutta ei meidän persoonallisuuttamme sivuuttaen vaan nimen omaan sanalla vaikuttaen persoonallisuuteemme, niin että me todella tahdomme tehdä sitä, mitä Herra tahtoo meidän tahtovan ja me teemme ne teot, jotka Herra itse valmistaa edeltä. Pyhitys ei siis ole lain alla pinnistelyä ja ponnistelua.
Uskossa pysyminen on siis meidän tekemistämme, meidän pysymistämme Kristuksessa, siksi että Hän vaikuttaa meissä ja pysyy meissä. Se on lihan tekojen (syntisestä luonnostamme jatkuvasti nousevien pahojen ajatusten ja tekojen) kuolettamista, mutta ei omassa voimassamme, vaan Hengellä, Pyhän Hengen kautta (Room. 8:13) Se on jatkuvaa persoonallista (henkilöiden välistä) yhteyttä, suhdetta Kristukseen.
Uskossa pysyminen on jatkuvaa kaiken elämän vastaanottamista Kristukselta. Se on sanassa pysymistä, sanan mukaan elämistä, sanan kuulemista, sen vastaanottamista ja käytännön elämään soveltamista. Uskossa pysyminen ei ole kouristuksenomaista tarrautumista omaan kristillisyyteen tai tiettyihin kristillisiin toimintoihin, niin että edes vähimmäisvaatimukset täyttämällä voisi "selvitä kuiville" ja säilyttää pelastuksen.
Niin kuin luonnollisen lapsen kasvuakaan ei voi väkisin eikä suorin keinoin saada aikaan, niin uudestisyntymässä alkaneeseen hengelliseenkään kasvuun emme voi millään suorilla keinoilla vaikuttaa. Mutta epäsuorasti kasvua voi kyllä edistää. Kasvu tarvitsee ravintoa, liikuntaa ja lämpöä. Ruokkimalla sydäntämme Sanalla ja seurakuntayhteydellä ja liikkumalla evankeliumin asialla, kasvu lisääntyy. Toisaalta kasvulla on esteensä ja vihollisensa. Kasvimaa on raivattava rikkaruohoista, jotta kasvu ei estyisi. Samoin kun viholliset, synti, liha, maailma ja Sielunvihollinen pyrkivät tukahduttamaan hengellisen kasvun, pyhitykseen liittyy ankaraa sotaa ja taistelua. Taistelu ei ole helppoa, mutta se on silti mahdollista, koska Herra itse pukee meidät hengelliseen sota-asuun. Lihan tekoja tulee kuolettaa, mutta ei omalla vaan Pyhän Hengen voimalla.
Miten uskossa sitten voi pysyä? Ensinnäkin pitämällä kiinni lupauksista pelastuksemme varmuudesta: "Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." (Room. 8:1) Aloita aamusi saarnaamalla evankeliumi itsellesi: "Olet Jumalan lapsi Kristuksen uhriveren tähden." Toiseksi pysymällä päivittäisessä ja jatkuvassa parannuksessa. Kolmanneksi ravitsemalla sydäntä Elämän sanalla, ehtoollisella ja rukousyhteydessä Herraan. Neljänneksi tarvitaan hengellisiä harjoituksia kuten rakkauden harjoittamista, evankeliumin julistamista ja kärsivällistä Jumalan lupausten mukaan vaeltamista, Pyhällä Hengellä täyttymistä ja tietoista kiusausten ja syntien välttämistä.