Lisäys 5: Ilo kärsimyksistä
Tämän päivän suomalaista kristillisyyttä vaivaa toisaalta vähäverisyys ja toisaalta hyvien kokemusten ja tunteiden metsästys. Sen rinnalla Paavalin puhe siitä, että hän iloitsee ja pitää eli "tykkää" ahdistuksista, vainoista tuskasta ja heikkoudesta Kristuksen tähden tuntuu lähes toiselta planeetalta tulevalta. (2.Kor. 12:10) Voitko sinä yhtyä Paavaliin ja sanoa pitäväsi ahdistuksista ja tuskista! Niin hän kuitenkin sanoi ja iloitsi voidessaan sanoa niin.
Miten Paavali saattoi iloita siitä, mitä me viimeiseen asti pyrimme välttämään? Salaisuus oli siinä, että hänen koko huomionsa oli kiinnittynyt siihen, mitä Jeesus saisi hänen elämästään ja millä hän voisi kirkastaa Kristusta, koska hän oli Jeesuksen uhrin tähden päässyt maistamaan Jumalan armon ja rakkauden suuruutta. Paavalin kristillisyyden keskus oli Isä ja Kristus!
Jeesus lausui vasta kääntyneestä Paavalista näin: "Minä tulen näyttämään, kuinka paljon hän saa kärsiä minun nimeni tähden!" Jeesus ei tarkoittanut, että Paavali saisi nahoissaan kärsiä siitä, että oli yhdessä muiden kanssa murhannut Stefanoksen ja vainonnut monia muita kristittyjä. Jeesuksen anteeksiantamus oli täydellinen ja ehdoton. Se perustui kokonaan Hänen uhriverensä riittävyyteen. Kysymys oli siitä, että Herra oli vievä Paavalin todella syvälle oman kirkkautensa salaisuuteen. Vieläpä niin, että Paavalin ilona ja riemuna tulisi olemaan kärsimys Jeesuksen nimen tähden.
Myöhemmin Paavali itse kirjoitti: "Syvin haluni on, että minun havaittaisiin olevan Hänessä ja omistavan, ei omaa laista tulevaa vanhurskautta, vaan sen, joka tulee uskon kautta Kristuksen, vanhurskauden, joka tulee Jumalalta uskolle. Ennen muuta haluan tuntea Hänet ja Hänen ylösnousemisensa voiman ja Hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani Hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,.." (Fil. 3:9-10)
Paavalilla oli kaksi suurta halua, jotka hallitsivat hänen elämäänsä. Suurin ja tärkein oli, että niin Jumala kuin ihmiset ja myös pimeyden vallat näkisivät hänen olevan pelastettu kokonaan Kristuksen uhrin ja Kristukselta lahjaksi saadun ja vastaanotetun vanhurskauden varassa. Toinen oli halu oppia tuntemaan Jeesusta syvemmin, päästä kokemaan Hänen ylösnousemusvoimaansa ja päästä kärsimään yhdessä Jeesuksen kanssa.
Paavali tiesi, etteivät hänen kärsimyksensä hänen vanhurskauttaan Kristuksessa tulisi yhtään lisäämään eikä siitä mitään vähentämään. Kristus oli käynyt kuolemaan, jotta hän murhamies saisi iankaikkisen elämän ja armon. Hänen koko pelastuksensa oli lahjana saadun Kristuksen vanhurskauden varassa. Mutta juuri siksi hän halusi päästä yhä syvemmin ja syvemmin tuntemaan Kristusta. Paavali ei myöskään kuvitellut lisäävänsä omilla kärsimyksillään mitään Jeesuksen sovitustyöhön Golgatalla, vaan hän halusi päästä osalliseksi Kristuksen kärsimyksistä, että hän niin voisi saada Jeesuksen armon ja evankeliumin yhä useamman omistukseen.
Hän ymmärsi, että Jumala kirkkaus tuli näkyviin syvimmin juuri Kristuksen kärsimyksessä. Paavali halusi siksi päästä niin lähelle Jumalan kirkkauden ja rakkauden salaisuutta kuin mahdollista. Tien Kristuksen kärsimysten tuntemiseen voi kulkea vain yhtä kautta. Ennen kaikkea on elettävä Kristuksen lahjavanhurskauden varassa. Sitten tulee oppia tuntemaan Kristuksen persoonaa syvemmin. Vasta kun tuntee kyllin Kristuksen ylösnousemusvoimaa, voi lähteä kulkemaan yhtä matkaa Jeesuksen kärsimysten ja jopa kuoleman tietä.
Ei ole mitään suurempaa rakkautta kuin kärsiä Kristuksen nimen tähden. Jumalan rakkauden kirkkaus tuli näkyviin Golgatan tuskassa. Suurin rakkaus näkyi kärsimyksen keskellä. Siksi tie lähimmäksi Kristuksen rakkauden salaisuutta kulkee siinä, että pääsee osalliseksi Kristuksen kärsimyksistä. Syvintä Jeesuksen tuntemista täällä ajassa on kärsiä Hänen kanssaan ja niin rakastaa Jumalan rakkaudella synneissään kärsivää maailmaa. Kysymys on vapaaehtoisesta suostumisesta kärsimään Kristuksen kanssa, jotta ihmiset oppisivat tuntemaan Jumalan rakkauden salaisuuden Golgatalla ja näkisivät Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman kirkkauden.
Kotoisessa kristillisyydessämme ei näinä päivinä juuri puhuta Kristuksen kärsimyksiin suostumisesta pikemminkin niistä hyvistä ja myönteisistä kokemuksista, jotka kristillisyys tuottaa. Kyllä usko Herraan antaa toki omantunnon rauhan, iloa Herrassa ja paljon muuta. Silti Jumalan kansa on halki vuosisatojen pitänyt suurimpana kunnianaan saada kärsiä marttyyrikuoleman Jeesuksen nimen tähden. Marttyyrius ei ole siitä, että hammasta purren suostuu tapettavaksi, kun ei muutakaan voi, vaan siitä että saa todistaa Jumalan kirkkaudesta Kristuksessa oman kuolemansa kautta. Se on mahdollista vain siksi, että Jeesus on jo antanut omilleen iankaikkisen elämän ja Hän on omiensa ylösnousemuksen tae. Kenestäkään ei voi tulla marttyyria, ellei hän tunne Jumalan kirkkautta Kristuksen Golgatan uhrissa.