Lisäys 6: Kasteen merkitys
Kysymykseen: "Mitä kaste Sinulle oikein päivittäisessä elämässä merkitsee?" saa uskoviltakin ihmisiltä hyvinkin erilaisia vastauksia. Joku ns. uskovien kasteen kannalla oleva saattaa todeta, että kasteessa annoin julkisen tunnustuksen uskostani, mutta ei se nyt tänään minulle mitään sen kummempaa merkitse. Joku toinen luterilaisen kastekäsityksen omaava saattaa vastata yksi kantaan: "Ei yhtään mitään. Minulla ei ole mitään muistikuvaa omasta kasteestani. Se, että olen tullut uskoon ja elän Jeesuksen kanssa merkitsee minulle kaikkea." Yhteistä molemmille vastauksille on se, että tarvittaessa kumpikin saattaa lihalliseen kiivauteen asti puolustaa omaa kastekäsitystään ainoana oikeana, mutta käytännön kristillisyydessä kummallekaan kasteella ei näytä olevan mitään todellista merkitystä.
Toisenlaisiakin vastauksia saattaa kyllä onneksi kuulla. Joku saattaa iloisena todeta, että hänen pelastusvarmuutensa luja ja muuttumaton perusta on siinä, että hänet on kastettu. Joku saattaa taas yhtyä erääseen japanilaiseen nuoreen, joka kastettiin 17 -vuotiaana. Hän kertoi, että vaikka hänelle ei mitään erikoista mielikuvaa tai voimakasta muistikivaa kasteesta olekaan, hän on joutunut huomaamaan, että hänen asenteensa tiettyihin asioihin muuttui kasteen seurauksena. Ennen maalliset huvit olivat olleet hauskoja, mutta kasteen jälkeen ne alkoivat tuntua niin kovin tyhjiltä ja tarkoituksettomilta.
Itselleni kaste ei pitkään uskoontuloni jälkeenkään merkinnyt minulle oikeastaan yhtään mitään. Mutta sitten kohtasin kysymyksen erilaisista kastekäsityksistä ja sen lihallisen tavan, jolla uskovat niistä riitelevät ja koko kaste alkoi tuntua minusta lähes vastenmieliseltä. Miksi ihmeessä Herra ylipäänsä asetti kasteen omiensa keskinäisten suhteiden kompastuskiveksi?
Vastenmielisyyteni kastetta kohtaan lisääntyi entisestään, kun näin, miten monet kirkonmiehet julistavat kaikki kastetut autuaiksi aivan soikeina sille epäuskon ja synnin todellisuudelle, jossa valtaosa suomalaista kastetuista elää. Toisaalta asiaa ei kyllä yhtään edistänyt se ns. uskovien kasteen kannattajien tietty ylpeys, jolla he kertoivat, miten kaste avasi heille tien korkeampaan hengelliseen elämään, vaikka heidän lihallisuutensa oli yhtä ilmeistä kuin noiden luterilaisten harhaopettajienkin.
Kasteen suoritustavasta ja ajankohdasta käydään jatkuvasti kiistaa, mutta harvoin kuulee opetettavan, mitä Raamattu opettaa itse kasteen sisällöstä. Kun sitten yritin paneutua raamatulliseen ainekseen, vastenmielisyyteni vaihtui hämmennykseen. Aloin ymmärtää, kuinka vähän itse asiassa Raamatun salaisuuksia voinkaan ymmärtää. Kasteessa on sellaista, mikä tulee jäämään jokaiselle vilpittömälle Raamatun lukijalle salaisuudeksi.
Selkeätä Raamatussa on se, että kaste liitetään pelastukseen. "Joka uskoo ja kastetaan pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mk. 16:16) Vastaavasti Jeesus puhuessaan uudestisyntymisestä toteaa: "Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaa." (Joh. 3:5)
Toisaalta kuitenkin tiedämme, että usko Jeesukseen sellaisenaan riittää pelastukseen. Kadotukseen tuomitsemisen syyksikään ei panna kasteen puutetta, vaan epäusko. Kun kaste toisaalta pannaan pelastuksen ehdoksi ja toisaalta usko Jeesukseen pelkästään riittää pelastukseen, niin joku saattaa kysyä: "Eikö Raamatun opetuksessa ole tässä kohden ristiriitaisuutta?" Itse asiassa tämä näennäinen ristiriitaisuus johtuu siitä, että kasteen sisältöä ei ymmärretä. Ja kun sitä ei ymmärretä ja toisaalta kuitenkin uskon merkitys tajutaan oikein, vaarana on kasteen aliarviointi tai jopa halveksunta, vaikka Jeesus nimenomaan liittää kasteen elämämme kaikkein tärkeimpään asiaan eli pelastukseen.
Pietari liittää edelleen kasteen pelastukseen ensimmäisen kirjeensä kolmannessa luvussa: "Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut." (1.Piet. 3:20‑22)
Pietari toteaa siis aivan yksiselitteisesti, että vesi pelastaa meidät kasteena. Kastetta on tämän kohdan perusteella verrattu ikään kuin Nooan arkkiin, johon astumalla eli uskomalla kasteen sisältöön, ihminen pelastuu synnin rangaistuksena tulevalta tuomiolta. Vaikka tämä tulkinta sisältääkin tiettyä totuutta, Pietari ei suinkaan kohdassa vertaa kastetta arkkiin, vaan veteen. Tulvavesi pelasti Nooan ja hänen perheensä, mutta ei suinkaan kuolemalta, vaan paljon pahemmalta. Kun vesi surmasi synnissään täysin Jumalasta eroon joutuneen ihmiskunnan, Nooa ja hänen perheensä pelastuivat tältä synnin turmelukselta ja epäuskolta, joka olisi voinut heidänkin sielunsa hukuttaa.
Kaste ei siis ole jonkinlainen puhdistusriitti, jolla päästäisiin eroon synnin tuottamasta saastasta, vaan hyvän omantunnon pyytämisenä se tunkeutuu koko pelastuksen ytimeen. Syntiähän ei voi saada anteeksi eikä omaatuntoa puhtaaksi, muuten kuin Jeesuksen Golgatan sovitustyön perusteella ja varassa. Kasteessa ei siis ole kysymys vain synnin ajallisten tai iankaikkisten seurausten välttämisestä, vaan pelastumisesta itse synnistä. Synti on siksi tuomittava ja hukutettava ja uuden elämän tulee tapahtua synnistä vapautettuna Jumalaa varten.
Tämän Pietarin kirjeen kohdan perusteella ei saa kuitenkaan tehdä sellaista johtopäätöstä, että kaste olisi pelkästään vesi. Kun hän liittää kasteeseen hyvän omantunnon pyytämisen Jumalalta Jeesuksen ylösnousemuksen kautta, niin hän asiallisesti osoittaa, että anteeksiantamusta pyytävän uskon ylösnousseeseen Kristukseen tulee kulkea käsi kädessä kasteveden kanssa. Näin ollen voimmekin todeta, että kun Uusi Testamentti puhuu kasteesta, se ei koskaan rajoitu pelkästään vedellä kastamiseen. Kristillinen kaste sisältää aina sekä vesikasteesta että Henki ‑kasteesta (Pyhän Hengen saaminen) osalliseksi tuloa. Jälkimmäisen saanuthan on ihminen, jossa Pyhä Henki on synnyttänyt uskon ylösnousseeseen Kristukseen. Ilman Pyhän Hengen saamista yksikään ihminenhän ei voi omistaa pelastavaa uskoa.
Paljon on kiivailtu siitä, missä järjestyksessä vesikaste ja Pyhän Hengen kaste eli Pyhän Hengen saaminen tapahtuvat. Itse olen pioneerilähetystyössä nähnyt, miten oikeassa Jeesus oli sanoessaan: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." (Joh. 3:8) Pyhä Henki on työssään ja toiminnassaan niin vapaa ja klaavoista riippumaton, että me emme yksinkertaisesti voi tässäkään vangita Hänen toimintaansa johonkin teologiseen järjestelmää.
Olen nähnyt, miten joku on selvästi saanut Pyhän Hengen lahjan ja vasta sitten hänet on kastettu vedellä. Olen nähnyt, miten jo kastettu saa Pyhän Hengen lahjan. Olen vieläpä saanut nähdä, miten ilmeisellä tavalla ihminen on saanut Pyhän Hengen kasteensa hetkellä. Ratkaisevaa ei siis ole järjestys eikä edes näiden kahden asian ajallinen etäisyys, vaan se, että sekä vesikaste että Pyhän Hengen saaminen yhdessä muodostavat syvimmässä merkityksessä kristillisen kasteen.
Kysellessämme, mitä kaste oikein merkitsee ja mikä on sen raamatullinen sisältö, meidän on syytä muistaa, että esimerkiksi Roomalaiskirjeen 6. luku, joka selvittää tätä, nimenomaan sisällyttää sekä vedestä että Hengestä syntymisen puhuessaan kasteesta. Jos erotamme nämä kaksi toisistaan, teemme väkivaltaa Raamatun sanalle.
1. Mitä me siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suurenisi?
2. Eihän toki! Kuinka me synnistä pois kuolleet edelleen eläisimme siinä? 3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme kastetut hänen kuolemaansa? 4. Me olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan. Kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, niin mekin vaeltakaamme uudessa elämässä. 5. Sillä jos me olemme kasvaneet hänen kanssaan yhteen yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa. 6. Tiedämmehän sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta meissä oleva synnin turmelus menettäisi valtansa, niin ettemme enää eläisi synnin orjina. 7. Joka näet on kuollut, on vanhurskautettu pois synnistä. 8. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. 9. Mehän tiedämme, että kuolleista herätettynä Kristus ei enää kuole, eikä kuolema enää vallitse häntä. 10. Minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä, ja minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. 11. Niin pitäkää tekin itseänne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. 12. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja. 13. Älkää antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan kuolleista eläviksi tulleina antakaa itsenne Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
17. Mutta kiitos Jumalalle, että te... 18.... synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
22. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautettuina tulleet Jumalan palvelijoiksi, teidän hedelmänne on pyhitys, ja sen lopputulos on ikuinen elämä.
Paavali osoittaa ensiksikin, että kaste merkitsee ihmiselle kuolemantuomiota. Kastamistapa, jossa joko ihminen upotetaan kokonaan veteen tai sitä kuvaamaan hänen päänsä päälle valellaan vettä, osoittaa, että veden tehtävä on hukuttaa ihmisen synti, niin kuin vedenpaisumuksen vesi hukutti turmeltuneen ihmiskunnan. Yli kolme minuuttia veden alla merkitsee ihmiselle normaalisti hukkumista.
Emme ymmärrä Raamattua oikein, jos ajattelemme, että kuolema merkitsisi elämän ja olemassaolon päättymistä. Kuolema on synnin palkka eli aina luonteeltaan rangaistus synnistä. Raamattu puhuukin kuolemasta ei suinkaan ulkopuolisen tarkkailijan asentein vaan aina itse kuolevan kannalta. Kun siis ihminen kuolee, hänen olemassaolonsa jatkuu, mutta hän joutuu kokemaan tuomion ja rangaistuksen synneistään.
Kun siis joku viedään kastettavaksi tai joku menee kastettavaksi, se tarkoittaa, että hänen tunnustetaan ansaitsevan kuoleman. Hän on niin syntinen, että hänelle kuuluu kuolema ei vain ajallisessa vaan ennen kaikkea iankaikkisessa merkityksessä. Hän ansaitsee sen. Kun pieninet vastasyntyneetkin kuolevat, se on meille Jumalan puhetta heidän synninalaisuudestaan. Kun vastasyntynytkin viedään kasteelle, hänelle annetaan kuolemantuomio toisaalta siitä Adamin synnistä, joka hänenkin synnikseen luetaan ja toisaalta siitä synnynnäisestä syntisyydestä, jonka hän on vanhemmiltaan saanut osakseen.
Kasteen ihana evankeliumi on kuitenkin siinä, että se liittää meidät Jeesuksen kärsimiseen ja kuolemaan siinä määrin, että Paavali kirjoitti, että Kristukseen kastettu on kasvanut yhteen Jeesuksen kuolemiseen ja hautaamiseen. Se merkitsee sitä, että kastettavan kuolemantuomio pannaankin toimeen Jeesukselle. Rangaistus, joka kuuluisi meille annetaankin Jeesukselle, mutta sillä tavalla, että voimme sanoa, että Hänen kuolemansa oli minun kuolemani. Olen jo kuollut kuolemani. Tästä syystä Jeesus sanookin: "Yksikään joka elää ja uskoo, ei ikinä kuole." Jeesukseen yhteen kasvaneen kuolema on jo siis takanapäin, Golgatan ristillä. Rangaistusmerkityksessä kuolemaa ei ikinä enää hänelle tule. Tämän ajallisen ruumiin vaihtaminen uuteen ylösnousemusruumiiseen ei ole raamatullisessa merkityksessä enää kuolemaa, vaan elämän portti.
Kun Paavali kirjoitti, että Kristukseen kastettu on kuollut pois synnistä, se ei tarkoita, että synti olisi kuollut, vaan että hän itse on kuollut synnin tuomitsevalle ja rankaisevalle seuraamukselle. Mutta juuri vapautus synnin syyttävästä ja tuomitsevasta otteesta merkitsee pääsyä armon alle, pysyvään armotilaan, jossa ihminen saa Pyhän Hengen voimassa antaa itsensä ja jäsenensä Jumalan vanhurskauden käyttöön.
Tähän liittyy tietysti se, että kun kastevedestä kuitenkin noustaan ylös, sillä kuvataan Jeesuksen ylösnousemusta. Kaste liittääkin ihmisen Jeesuksen ylösnousemukseen, sillä tavalla, että siitäkin sanotaan, että olemme yhteen kasvaneet Kristuksen ylösnousemukseen. Jos pää on noussut kuolleista, niin koko ruumis on myös noussut uuteen elämään. Näin kristillisyys on Jeesuksen uutta ylösnousemuselämää uskovan elämässä. Ja yhtä varmasti kuin pää on noussut taivaaseen, on myös Kristuksen ruumis lopullisesti nouseva taivaalliseen kirkkauteen.
Ennen kastetta (vesi ja Henki) ihminen oli siis kokonaan synnin syyllisyyden sitoma ja synnin orja, niin ettei hänellä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin jatkuvasti tehdä syntiä. Kasteessa Kristuksen kuolemaan sidotuilla ei ole enää tuomiota synneistään eikä siitä pahasta vaikutuksesta, jota liha yhä vaikuttaa. Lihakin on ristille lyöty, mikä tarkoittaa, että kaikki ne syntiset ajatukset, himot ja teot, jotka se yhä uskovan elämässäkin aiheuttaa, ovat jo etukäteen saaneet tuomionsa ja rangaistuksensa Golgatan ristillä.
Kasteessa Kristuksen ylösnousemukseen yhteen kasvaneen sydämeen on annettu uusi Pyhän Hengen elämä. Näin ollen uskova on vapaa tekemään valintoja joko siten että hän antaa jäsenensä lihan käyttöön tai niin että hän antaa jäsenensä, ajatuksensa, tunteensa, voimansa ja lahjansa Jumalan vanhurskauden käyttöön.
Kasteen kautta "synnistä vapautettu" ei ole siis synnitön, sillä hänessä asuu yhä liha eli syntinen luonto, mutta kasteen armon tähden, sen tähden, että hänet on liitetty Kristukseen, hän voi Pyhän Hengen voimassa kuolettaa ja hillitä lihan tekoja ja voi myönteisesti antaa itsensä Jumalan käyttöön ja pyhitykseen, kilvoituselämään. Kristillinen taistelu syntiä vastaan ja voitto siitä ja eläminen Herrassa alkaa siis kasteesta, jolla ihmisen sidotaan Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kasteella voi siis olla aivan suunnattoman suuri merkitys päivittäisessä uskonkilvoituksessa niin kuin Lutherkin opetti.
Kun Paavali kehotti uskovia "pitämään" itseään synnille kuolleina ja Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa, sana pitää ei suinkaan tarkoita ponnistellen yrittämistä tai käskyjen pitämistä, vaan sana alkukielessä tarkoittaa "ajattelua". Ajatelkaa itsestänne oikein! Te olette kasteen kautta Kristukseen yhteen kasvaneet, ajatelkaa itseänne sellaisiksi, joille ei mitään rangaistusta ja tuomiota tule ja tehkää siitä sitten myös johtopäätökset käytännölliseen elämäänne. Saatte lähteä elämään uutta elämää Jeesuksen ylösnousemusvoimassa.
Eräässä merkityksessä voidaankin sanoa, että kasteen sanan syvimmässä merkityksessä on kokenut vain Jeesus Kristus kuolemassaan ja kärsimyksessään. Meidän kasteemme on vain yhteen kasvamista hänen kasteeseensa ja sen koko hedelmän ja lahjan omaksi saamista. Meidän ei tarvitse kokea sitä kastetta, josta Jeesus itse sanoi:
"Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt! Mutta minä olen kasteella kastettava, ja kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty!" (Luuk. 12:49‑50)
Jeesuksen kaste ei siis tapahtunut suinkaan silloin, kun Johannes Kastaja kastoi Hänet Jordanilla, vaikka se viittasikin tulevaan. Varsinainen kaste tapahtui vasta Golgatan ristin tuskissa ja kuolemassa, kun Isä hukutti oman Poikansa meidän sijastamme, meidän syntiemme vuoksi. Jeesukselle tämä Golgatan kaste oli suunnattoman ahdistavaa jo etukäteenkin. Mutta silti Hän kuuliaisuudessa Isälle ja rakkaudesta meitä kohtaan kulki Golgatan tien loppuun asti.
Mutta Jeesuksella oli myös kirkkaana ja selkeänä päämäärä, johon Hän pyrki: "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle." Jeesus halusi heittää Pyhän Hengen tulen palamaan maan päällä ihmissydämiin. Mutta Pyhän Hengen lahjaa ei voi antaa muuta kuin Kristuksen uhrilla vanhurskautettuun sydämeen. Golgatan veren ja ylösnousemuksen täytyi tapahtua ennen kuin Pyhän Hengen lahjaa voitiin vuodattaa. Pietari kuvaa helluntaisaarnassaan asiaa:
”Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.” (Apt. 2 :33.)
Kun Jeesus oli sovittanut ihmiskunnan synnit verellään, Hänet korotettiin ylösnousemusruumiissa Isän oikealle puolelle. Taivaassa Hän sai ottaa vastaan Isän lupaaman Pyhän Hengen vuodatettavaksi kaiken lihan päälle. Ja niin Jeesus vuodatti Pyhän Hengen helluntaina. Jumalan Karitsa on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella, niin kuin Johannes Kastaja sanoi.
Vedellä Kastamisen ja Hengellä kastamisen suhde on siis täsmälleen sama, kuin Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemuksen suhde Pyhän Hengen vuodattamiseen. Kasteen sisällys on Jeesuksen ristin ja voiton sisältö. Pyhä Henki tuo nyt kasteen sisällön uskon kautta ihmisen sydämeen asti uudestisyntymisessä. Vaikka vanhurskauttaminen, Jumalalle kelpaavaksi julistaminen, tapahtuukin ajallisesti samalla hetkellä kuin uudestisyntyminenkin, ne ovat loogisesti samassa järjestyksessä kuin pääsiäinen ja helluntai. Pääsiäisen vuoksi on helluntai, vain Jeesuksen uhrilla vanhurskautettu sydän voi ottaa vastaan Jumalan oman elämän Pyhässä Hengessä. Vesikasteen ja Pyhän Hengen saamisen erottaminen toisistaan on yhtä mahdotonta kuin Golgatan uhrin ja helluntain lahjankin.
Kun siis Raamattu toisaalta sanoo, että "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu", ja toisaalta "joka uskoo Herraan Jeesukseen, pelastuu", nämä lauseet eivät ole vähääkään ristiriidassa keskenään. Kasteenhan sisältö on juuri Jeesuksen uhri ja Hänen voittonsa kuolemasta. Jos siis uskot Jeesukseen, uskot oman kasteesi sisältöön. Ne, joita ei vielä ole kastettu, mutta jotka kuitenkin jo uskovat Jeesukseen, uskovat siis tulevan kasteensa sisältöön. Ne, jotka on jo kastettu ja jotka sitten uskovat Jeesukseen, he uskovat oman kasteensa sisältöön, Herran Jeesuksen pelastustekoihin.