Taivaallista
valoa adventtiinne, rakkaat ystävät!
Eikö
sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituilleen, jotka yötä
päivää huutavat häntä avuksi, ja viivyttäisikö
hän heiltä apuaan? Minä sanon teille: hän toimittaa
heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö
hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:7-8)
Odotamme
Jeesuksen tuloa - sitähän adventti tarkoittaa. Me odotamme
Jeesuksen toista tuloa, mutta maailman väestöstä vielä
suuri osa ei ole kuullut mitään Hänen ensimmäisestäkään
tulemisestaan jouluna. Jeesus tulee takaisin suuressa kunniassaan sitten,
kun evankeliumi on julistettu todistukseksi kaikille kansoille.
Yllä
oleva lainaus on Jeesuksen selitys vertaukselle, jolla Hän haluaa
opettaa jatkuvaa ja lakkaamatonta rukousta omilleen heidän odottaessaan
Jeesuksen paluuta kirkkaudessaan. Vertauksen väärä tuomari
järjestää lopulta oikeudenkäynnin sinnikkäästi
oikeutta pyytäneelle leskelle, vaikka aluksi onkin piittaamatta
pyynnöistä.
Tätä
vertausta väärästä tuomarista ja leskestä on
usein ymmärretty niin, että Jeesus opettaisi sillä peräänantamatonta
ja sitkeää rukousta. Ikään kuin lopulta Jumalakin
"heltyisi" ja antaisi sen, mitä pyydämme. Kysymys
on kuitenkin vertauksesta vastakohdasta käsin.
Näin
ollen merkitys on juuri päinvastainen. Toisin sanoen, kun ihmiset
ovat kuin tuo väärä tuomari, niin Jumala on aivan toisenlainen.
Jumala on hyvä. Hän ei viivytä vastausta omiensa rukoukseen,
vaan rientää nopeasti ja auttaa omansa oikeuteen.
Hyvä
kuva Jumalan rukousvastauksista on anteeksiantamuksen "toimitusaika".
Kuinka pian siitä, kun tuhlaajapoika pyysi anteeksi, hän sai
isältään anteeksi. Vastaus: Hän oli saanut anteeksi
jo ennen kuin ehti anteeksi pyytääkään. Anteeksipyyntö
tapahtui Isän rakastavassa sylissä. Meidän Herramme aivan
juoksee saadakseen armahtaa sitä, jonka sydämessään
on ottanut vasta ensimmäisiä askeleita parannuksen suuntaan.
Herra ei viivyttele armoaan eikä Hän mittaile katumuksen syvyyttä,
kun syntinen alkaa etsiä Hänen armoaan. Golgatan uhriveri
on jo maksanut kaiken etukäteen.
Tule
Herra Jeesus!
Vertauksessa
on vielä eräs tärkeä opetus. Se kertoo, millaisia
asioita Jumalan seurakunta joutuu lopun ajassa erityisesti rukoilemaan.
Leskihän etsi oikeutta. Lopun ajan seurakunta joutuu syvään
ahdinkoon ja se rukoilee sen keskellä Jumalan vanhurskauden toteutumista.
Mutta samalla Jeesus varoittaa, että juuri lopun ajan keskellä
monissa ahdistuksissa ja vainoissa sillä on vaara menettää
uskonsa siihen, että Jeesus todellakin tulee pian takaisin.
Kyllä
seurakunnalla on toki pelastava usko, mutta löytääkö
Jeesus lopun ajassa sellaista seurakuntaa, joka uskaltaisi luottaa siihen,
että Jeesuksen paluu toisen kerran tänne maan päälle
tapahtuu pian ja että Hän todellakin saattaa totuuden ja vanhurskauden
valtakunnan voittoon.
Jeesus
ei viivyttele paluutaan, vaan tahtoo, että mahdollisimman moni
saisi kuulla pelastuksen evankeliumin ja löytää Hänet
omana Vapahtajanaan. Hän tulee pian, vaikka Herralle pian voikin
merkitä hiukan toista kuin meille. Ihmisten pelastusta etsivä
Kristuksen rakkaus voi tuntua ahdistuneelta seurakunnalta viivyttelyltä,
mutta totuus on toisin: Jeesus tulee pian takaisin! Siksi Ilmestyskirja
päättyy rukoukseen: "Tule Herra Jeesus!"
Raamattukoulupäivät
Erityisesti
syksyn ohjelmaan Koben Luterilaisella Raamattukoululla kuuluvat ns.
Raamattukoulu-päivät eri seurakunnissa. Kysymys on siitä,
että koulun rehtori Ritsu Takuwa ja Jorma käyvät
sunnuntaisin saarnaamassa eri seurakuntien jumalanpalveluksissa mukanaan
yksi tai kaksi oppilaista. Oppilaat pitävät pyhäkoulun
ja käyttävät jumalanpalveluksissa henkilökohtaisen
todistuspuheenvuoron. Jumalanpalveluksen jälkeisen rakkauden aterian
aikana annetaan kouluun liittyvää informaatiota. Siinä
käytetään hyväksi mm 4-sivuista esitettä, jonka
Jorma kesäkuussa onnistui kovalla vaivalla taittamaan.
Raamattukoulu
on samoin kuin Ryttylän Raamattukurssi avoin kaikille. Kaikki yli
17 -vuotiaat, joiden kasteesta on kulunut vähintään vuosi
ovat tervetulleita sekä kokoaikaisiksi että osa-aikaisiksi
oppilaiksi. Tavoitteemme näillä Raamattukoulupäivillä
on se, että ensi keväänä alkavalle 59. kurssille
saisimme vähintään 10 kokoaikaista opiskelijaa. Yläikärajaa
ei ole, joten osapäivä opiskelijoissa on jopa yli 70 -vuotias
mies.
Koben
Raamattukoulun tunnus kuuluu:
Menin
Jumalan Sanan luo.
Sana ohjasi minut kokemuksen luo.
Menin kokemuksen luo.
Kokemus ohjasi minut takaisin Sanan luo.
Sieluni iloitsee siitä, että saan olla näiden kahden
välillä lähettiläänä.
Syyskuusta
Jorman opetusohjelmaan on tullut kristinopin lisäksi seurakuntatyössä
tarvittavan tietokoneen käytön opettaminen (viikkotiedotteiden,
esitteiden ja kotisivujen laatimiseksi) sekä englannin kielen ryhmä.
Lisäksi Jorma käy kerran viikossa avustamassa Nishinomiyan
seurakunnan suomenkielen ryhmissä.
Japanissa on menossa melkoinen "Suomi-buumi" ainakin televisiossa
ja kiinnostus suomenkieleen on myös lisääntynyt varsinkin
täällä suurkaupunkialueella.)
Lähettiretriitti
Lähetyksen
yhteisten hallinnollisten asioiden hoito on myös vienyt yllättävän
paljon aikaa. Hienoja hetkiä saimme viettää lokakuun
lähettiretriitissä, jossa sydämet avautuivat jakamaan
niitä kipuja, mitä uuteen kulttuuriin sopeutuminen itse kullekin
tuonut. Iloitsemme hyvästä ja läheisestä ilmapiiristä
yhteisessä työssämme.
Ilon
aiheita
Lokakuussa
saimme kutsun Koben Arimassa sijaitsevaan kylpylään Yokohamassa
asuvalta ystävältämme, joka vuosi sitten kesällä
yhdessä miehensä ja neljän muun ystävänsä
kanssa vieraili Suomessa mm Alajärven Kansanlähetyspäivillä.
Matka Suomeen oli muuttanut vaimonsa uskoon nähden välinpitämättömän
miehen asenteen. Hän alkoikin innokkaasti lukea Raamattua, käydä
kirkossa ja nyt jouluna hänet kastetaan. Vietimme yhteisen illan
kiitollisena Herran työstä hänen sydämessään.
Sumoton
kirkolla viettiin myös jo kolmannen hengen kastejuhlaa tänä
vuonna ja jouluna vielä pitkään sanaa opiskellut pariskunta
saa siellä kasteen. Itä-Fukuyaman seurakunnassakin valmistaudutaan
jouluiseen kasteeseen. Herran työ etenee, vaikka monenlaisia takaiskujakin
joudutaan täällä kokemaan.
Lean
työkuviot
Asumme
aivan Aotanin kirkon vierellä ja sen seurakuntaneuvosto on toivottanut
Lean tervetulleeksi avustamaan esim. naistenpiirissä ja kotikokouksissa.
Lea on aloittanut tutustumisen seurakuntaan. Lisäksi häntä
on pyydetty pitämään ruokapiiri mm Itä-Tokushiman,
Itamin ja Nishinomiyan seurakuntiin. Hän osallistuu myös Raamattukoulun
siistintään. Hänen tehtävänsä ovat siis
pikku hiljaa muotoutumassa.
Lea
on kuluneena syksynä iloinnut erityisesti siitä, että
vuoden pitkä terveyteen liittynyt tunneli aukesi ja syksyn ajan
hän on ollut entisissä voimissaan. Viime viikon aikana on
hiukan tullut takapakkia, joten jätän sekä hänen
että kaikkien muidenkin lähettien terveyden teille esirukousaiheeksi.
Lea,
Sinikka ja Jorma on hyväksytty myös Aotanin seurakunnan vierasjäseniksi
(meidän varsinainen jäsenyytemmehän on Suomessa). Jormalle
se merkitsee ensi vuonna mm neljää saarnavuoroa ja neljän
kerran luentosarjaa kymmenen käskyn ensimmäisestä taulusta.
Aotanin
seurakunnan haaste
Aotanin
seurakunta on yksi Länsi-Japanin ev.lut. kirkon suurimmista. Jumalanpalveluksissa
käy normaalisti noin 100 henkeä, mutta silloin tällöin
jopa 200. Sillä on nyt menossa erittäin haastava urakka, kun
uuden kirkon rakennustyöt ovat käynnistyneet. Kirkko rakennetaan
Raamattukoulun ja Teologisen seminaarin välissä sijaitsevalle
tontille, jolta ensin purettiin vanha tyttöjen asuntola. Teräsbetonisen
kirkkorakennuksen on määrä valmistua siten, että
vuoden 2008 jouluna siellä päästäisiin viettämään
ensimmäinen jumalanpalvelus.
Tähän
asti seurakunta on kokoontunut Raamattukoulun kappelissa, joka on kuitenkin
nyt jo liian pieni sen tarpeisiin. Rakennusurakka on todella vaativa
ja pyydän teitä muistamaan rukouksessa sitä, niin että
rahoitus myöskin järjestyisi ajoissa.
Seurakunnan
yhteydessä toimii varsin pienissä tiloissa lastentarha Aobaen,
johon vuosittain on tullut yllättävän paljon uusia lapsia,
vaikka yleisesti ottaen lasten määrä Japanissa on vähentynyt
voimakkaasti vanhusväestön taas lisääntyessä
niin, että pian neljännes Japanin väestöstä
on yli 60-vuotiaita.
Sydämelliset
kiitokset jatkuvasta rukoustuesta, jonka varassa työmme ja matkamme
on jatkunut.
Herran
runsasta siunausta elämääsi!