Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät!
Paluu Suomeen
Terveiset Ryttylästä, jonne palasin 27.6. viiden vuoden jaksolta Japanista. Lea ja Sinikka palasivat jo toukokuun lopussa.
Japanin työ näyttää kuitenkin muodossa tai toisessa jatkuvan. Kesä-heinäkuussa meillä on ollut jo yhdeksän vierasta Japanista, suurin osa ei-kristittyjä ystäviä HAT Koben seurakunnan eri piireistä. Elokuun alussa vierailemme Euroopan japanilaisten konferenssissa Hollannissa ja saamme taas myös vieraita Japanista.
Täällä kotimaassa meitä odottaa myös kokouksia siellä täällä. Näin ollen toivomme tapaavamme teitä uskollisia esirukoilijoitamme tulevan syys- ja talvikauden aikana.
Elättelemme toiveita siitä, että voisimme ensi vuoden syyskuussa vielä palata vuoden vapaaehtoistyöhön Japaniin, jos Herra avaa siihen ovet.
HAT-Koben seurakunta
HAT Koben seurakunnassa vietettiin helluntaina 24.5. Keiko Ikedan kastejuhlaa. Osan hänen kasteen yhteydessä pitämästään todistuksesta useimmat teistä lienette lukeneet Uusi Tie lehdestä. Todistus kertoo, miten tärkeä osa evankelioimistyöstä on vieraanvaraisuudella ja sen ohessa annetulla todistuksella Jeesuksesta. Helluntaina seurakunta kiitti myös kotimaahan palaavia Leaa ja Sinikkaa.
Kesäkuussa saimme entisestä palveluseurakunnastamme Itä-Fukuyamasta vieraiksemme 13 hengen Hanna-Gospel ryhmän, joka konsertoi oman HAT Gospel ryhmämme kanssa.
Toukokuussa käyttöön otettu hautakammio sai 23.6. vastaanottaa ensimmäisen tuhkauurnan, kun suoritimme vanhimmiston jäsen Norio Yoshidan äidin hautauksen.
Juhannuksena 24.6. saimme viettää vielä tämän vuoden kolmatta kastejuhlaa. Nuori rouva Tomoko Fukumoto pääsi osalliseksi pelastuksesta. Hänkin tulee täysin ei-kristilliseltä taustalta ja hänen alla oleva todistuksensa kertoo, miten ennen kastetta ei-kristilliseltä taustalta tulevat etsijät joutuvat usein rajuihin taisteluihin, kun sielujen Murhaaja ei millään haluaisi päästää otettaan irti.
Tomoko Fukumoton todistus
Kimmoke siihen, että noin kolme vuotta sitten tulin ensi kertaa kirkkoon, oli HAT Koben seurakunnan toimintaa esittelevä mainoslehtinen. Silmäni osuivat siihen, että kirkossa oli sellaista kulttuuritoimintaa kuin pohjoismaista ruoanlaittoa ja kielipiirejä. Osallistuin aluksi ruokapiiriin. Siten tapasin ensi kertaa Lea ja Jorma Pihkalan. Ruokapiirissä oli noin 10 minuutin puhe Raamatusta ja Jumalasta ja sain lahjaksi Uuden Testamentin. Koska en ollut siihen mennessä koskaan lukenut Raamattua, en tiennyt miten sitä pitäisi lukea. Mutta Uuden Testamentin alussa oli sivu, jossa luki: ”Mistä löydät avun ollessasi eri elämäntilanteissa”. Valitsin silloin kohdan ”sairaana tai kärsimyksissä”opastuksella Roomalaiskirjeen 5. luvun jakeet 2-5.
Emmekä ainoastaan siitä, vaan me kerskaamme myös ahdistuksista, tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, kärsivällisyys koetuksen kestämistä ja koetuksen kestäminen toivoa. Mutta toivo ei tuota pettymystä, sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Tämä sana kevensi sydäntäni.
Noin 20 -vuotiaana yhtäkkiä minuun iski levottomuus ja ahdistus, pulssini nousi rajusti ja minua alkoi pyörryttää, sairastuin ahdistusneuroosiin, jota nykyään kutsutaan paniikkihäiriöksi. Mutta ajattelin, että syy oli psyykeeni heikkouteni enkä halunnut, että minua pidettäisiin sairaana, joten en ruvennut käyttämään lääkkeitä, vaan tartuin jokaiseen menetelmään, jossa luvattiin psyykeen vahvistumista, ja yritin niitä. Näin meni kymmenisen vuotta, mutta kertaakaan ei levottomuus kaikonnut sydämestäni. Noin neljä vuotta sitten oireet pahenivat siinä määrin, että en enää selviytynyt omin keinoin. Päätin siksi käydä psyko-somaattisten tautien klinikalla ja aloitin lääkehoidon. Pikku hiljaa oireet vähenivät siinä määrin, että saatoin aloittaa työssä käynnin.
Ruokapiirin jälkeen aloin käydä suomenkielen piirissä ja lisääntyvässä määrin myös jumalanpalveluksissa ja näin luonnostaan tutustuin Raamattuun. Seurakunnassa kaikki suhtautuivat minuun lämpimästi ja tuntui kuin oltaisiin suurta perhettä. Pikku hiljaa aloin avata sydäntäni ja kertoa huolenaiheistani. Niin minun ja mieheni ja perheeni puolesta alettiin rukoilla. Halusin myös koko Raamatun ja kävin ostamassa sellaisen, mitä kirkossakin käytettiin. Mutta lukeminen osoittautui vaikeasti ymmärrettävien sanojen vuoksi työlääksi eikä edennyt nopeasti.
Viime syksynä rintasyövän rutiinitarkastuksen jälkeen minut kutsuttiin yksityiskohtaisempiin tutkimuksiin. Jo useita vuosia olin noissa tarkastuksissa käynyt ja aina, kun tulokset olivat hyvät, helpotuin. Mutta tuloksia odotellessani olin aina kovin peloissani ja huolissani. Mutta tällä kertaa aloin ajatella, että oli elämäni lyhyt tai pitkä, se on Jumalalta saatu, joten haluan elää sen tuntien Jumalan. Siksi ilmaisin Jorma-opettajalle haluni saada kasteen ja aloimme opiskella Lutherin Vähäkatekismusta ja kristinoppia.
Muutamaa viikkoa myöhemmin tuli tutkimuksen myönteinen tulos. Kerroin sen Jumalalle ja kiitin Häntä. Mutta sitä mukaan kun Raamattu-opetus eteni, sydämeni tila ja tuntoni liikkuivatkin aivan odotusteni vastaiseen suuntaan. En kyennyt ymmärtämään Sanaa ja Raamatun opetus alkoi tuntua tuskalliselta. Päivittäiset työt veivät voimani enkä jaksanut avata Raamattua ja lopulta jäin joksikin aikaa pois rukouspiiristä. Tässä tilanteessa ruumiini ja psyykeeni alkoivat kuin kulkea eri teitä. Tein mitä tahansa, katselin mitä tahansa, tunteeni olivat aivan jäässä ja jumissa. Olin kuin elävältä kuollut.
Kysyin neuvoa psyko-somaattisten sairauksien klinikan lääkäriltä ja hän suositteli minua käyttämään voimakkaita masennuslääkkeitä.
Kyselin, miksi Jumala ei pelasta minua, vaikka olen luvannut ottaa kasteen? Turvallisuus, jota olin tuntenut suhteessani Jumalaan alkoi kääntyä epäuskoksi. En kyennyt enää rukoilemaan ja lopulta Jumalan olemassaolo kävi minulle käsittämättömäksi.
Vaikka tiesin ajatukseni vääriksi, halusin hävitä olemattomaksi ja psyykettäni alkoi hallita kuoleman kaipuu. En kyennyt nukkumaan ja vaikka kuinka monta kertaa suuntasin veitsen rintaani kohti ja palautin sen jälleen paikoilleen. Ahdistuneena ja tuskaisena nousi sydämeeni tunne, ettei minulla ollut rohkeutta kuolla mutta ei liioin varmuutta elää. Silloin kyyneleet pursuivat esiin. Siihen asti en ollut kyennyt itkemään, vaikka oli itkettänytkin. Silloin tartuin Raamattuun, jota en ollut kyennyt enää avaamaankaan. Etsin Sanaa, ristin käteni tiukasti ja rukoilin ensi kertaa koko sydämeni pohjasta Jumalaa: ”Anna anteeksi syntini, armahda tällaista minua, Pelasta minut tästä tuskasta, auta minua!” Ja niin aivan huomaamattani nukahdin.
Siitä noin viikkoa myöhemmin lähdin normaaliin tapaani ulkoiluttamaan koiraamme. Silloin havahduin huomaamaan jonkin muuttuneen. Puiden vihreys, sinisenä kaartuva taivas näyttivät silmissäni aivan uusina ja tuoreina, lintujen liverrys ja aamuinen tuulenhyminä tuntuivat kauniilta, sydämeni täytti sanomaton ilo.
”Jumala oli siis ollut kuitenkin kaiken aikaa vierelläni!” Hän antoi minun nyt nähdä, miten noissa itsestään selvinä pitämissäni maisemissa olikin kysymys Hänen antamastaan uudesta elämästä ja armosta. Nyt sydämeni löysi lopulta rauhan.
Sen jälkeen kykenin uudella mielellä opiskelemaan Raamattua. Jumala rakastaa ansaitsemattomalla rakkaudellaan minua riippumatta siitä millaisessa tilassa olen. Herra on itse sanonut:
"En minä sinua hylkää enkä sinua jätä." (Hebr. 13:5b)
Lopuksi halua ilmaista kokosydämisen kiitokseni Jorma -opettajalle ja kaikille teille, jotka olette rukoilleet minulle pelastusta ja opettaneet minulle Raamattua ja teille minua tukeneet seurakuntalaiset. Tässä todistuksenani olen käynyt läpi ja avannut teille kulkemaani tietä, jota minua on johdatettu.
Viestikapulan vaihtoa
Juhannuksena kastejumalanpalveluksessa vietettiin myös Jorman ja Ulla Pendolinin lähtöjuhlaa. Ullan ensimmäinen työkausi Japanissa päättyi ja vuoden kausiloman jälkeen hänen on määrä palata HAT Koben seurakunnan työhön samalla、 kun hän opettaa suomen kieltä ns. Suomi-koulussa lähettien lapsille, jotka käyvät kansainvälistä tai kansallista koulua. Vuodeksi Ullaa tuuraamaan Japaniin lähtee Kirsti Viitasaari, eläkkeellä oleva pitkän linjan Lähetysseuran lähetti.
Anssi ja Kaarina Savosen hartioille laskeutui päävastuu HAT Koben seurakunnan työstä heinäkuun alusta. Anssi toimii siis Länsi-Japanin ev.lut. kirkon valtuuttamana seurakunnan pastorina ja Kaarina toimii seurakunnassa lähettinä. Kielikoulun jälkeen työ on varsinkin Anssille erittäin haastavaa. Pyydän teitä tukemaan heitä rukouksissanne.
Raamattukoulu
Viiden vuoden työrupeamani Koben luterilaisessa Raamattukoulussa päättyi Suomeen paluutani edeltäneenä päivänä pitämääni lyhyen kurssin luentoon Kolossalaiskirjeestä. Edellisenä iltana vietettiin Raamattukoulussa nyt runsaat kaksi vuotta opettaneen Mailis Janatuisen japaniksi käännetyn Jobin kirjan selityksen julkistustilaisuutta. Kirja, joka on julkaistu suomeksi noin 10 vuotta sitten, tuli tärkeään saumaan Itä-Japanin suurjäristyksen ja tsunamin jälkeiseen tilanteeseen. Muutamassa päivässä yli puolet painoksesta oli jo myyty. Kirja lienee ensimmäisiä suomen kielestä Japaniksi käännettyjä hengellisiä teoksia.
24.6. pidettiin myös Raamattukoulun ja teologisen seminaarin yhteinen valmistumisjuhla Aotanin kirkossa. Raamattukoulussa päästään taas vuoden tauon jälkeen aloittamaan toisen vuosikurssin luennot syyskuussa.
Lea jatkaa
Kuukausi on kulunut Suomen ihmeen ihanassa luonnossa. Japani jäi taakse kevään ollessa siellä jo pitkällä. Kirsikankukatkin ehtivät kukkia ja lakastua. Suomen vihreys ja kauneus on ollut suurenmoista Jumalan ja Luojan rakkautta Suomen kansalle. Suomalaisilla on paljon kiitosaiheita Jumalalle. Puhdas luonto ja vesi sekä jokapäiväinen leipä ja turvallisuus.
Saamme myös kokoontua vapaasti jumalanpalveluksiin ja lukea Raamattua kenenkään estämättä. Ehkä tämä helppous ja ihanuus aiheuttaa meissä laiskuutta ja itsekkyyttä. Myös rupeamme vikoilemaan muita kristittyjä, kun elämä sujuu liian kevyesti. Tulee kyräilyä ja riitaisuutta eri opin korostuksissa. Eino J. Honkanen totesi aikanaan, että ”antaa kaikkien kukkien kukkia ja olkaamme valtakuntakristittyjä.”
Meillähän olisi tarkoitus mennä samaan taivaaseen. Jeesushan ottaa meidät siellä vastaan ja asettaa meidät pöytään suurelle illalliselle ja rupeaa palvelemaan vyöttäen itsensä. Ei siinä ole eriseuraisuutta tai erillistä ehtoollista ja pöytää eri ihmisille, vaan kaikki me olemme silloin yhdessä. Olen aina toivonut kristittyjen löytävän ehtoollispöydässä todellisen yhteyden, Kristuksessa Jeesuksessa jo täällä ajassa. Pelastumisemme on yksin armosta. Emme voi kerskata mistään. Kaikki on saatu armosta Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Tästä saamme ansiottomina kiittää ja iloita jokaisena päivänämme.
Siunausta kaikille!
Sydämellinen kiitos tuestanne Japanin työlle!
Jorma, Lea ja Sinikka Pihkala
