Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät!
Sitten sanon itselleni: Sieluni, nyt sinulla on varastossa paljon hyvää moneksi vuodeksi. Lepää, syö, juo ja iloitse!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois. Kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?' Näin käy sen, joka kerää aarteita itselleen mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan luona." (Luuk.12:19-21)
Kahdeksan menestyvää miestä ja kolme naista on kokoontunut Raamattu-keskusteluryhmään Awajin seurakunnan kirkkoon. Maukkaan iltapalan jälkeen keskustelu lähtee vilkkaasti liikkeelle. Ajoittain se nousee sellaisiin korkeuksiin, kun puhutaan universumin luonteesta ja sen alkuperästä, sen laajenemisesta ja valon nopeuksista, että naisjäsenet toteavat, että nyt he eivät oikein pysy miesten jutuissa mukana.
Erityisen innostunut Jumalan maailmankaikkeuden ihmeellisyyksistä on mies, joka ilmoitti esittäytymisen yhteydessä, että hänet kastetaan vaimonsa kanssa maaliskuun lopulla. Eräs jo pitkään ryhmään osallistunut ilmoittaa edelleen olevansa buddhalainen, koska vielä puuttui muutama vaaksan mitta siitä, että hänkin vakuuttuisi Raamatun totuudesta. Hänen mielestään buddhalaisuus opettaa jälleensyntymisessä samaa kuin kristinuskokin, mutta tämä väite ei kestä sen tosiasian edessä, että maailmankaikkeus ei ole ikuinen, vaan on saanut alkunsa tiettynä hetkenä.
Itse asiassa keskustelu lähti liikkeelle Jeesuksen vertauksesta rikkaasta miehestä, joka kuvitteli rakentavansa tulevaisuutensa rikkautensa varaan mutta kuoli jo seuraavana yönä. Oltiin vuoden ensimmäisessä kokoontumisessa ja siksi kyseltiin, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia kukin oli rakentamassa ja mihin niiden toteutuminen perustui. Mieletöntä on rakentaa tulevaisuus ottamatta huomioon sitä, mikä joka tapauksessa tulee eli kuolemassa tapahtuvaa Herran kasvojen eteen käymistä.
Todellista rikkautta on vain sellainen, joka on kerätty iankaikkisuuteen Jumalan luo. Keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että ratkaisevaa ei ole se, mitä tehdään, vaan se ketä varten tehdään se, mitä tehdään. Herraa varten eläminen merkitsee tänään toisten ihmisten rakastamista ja nimenomaan sellaisella rakkaudella, että nuo toiset pääsevät osalliseksi pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä.
Keskustelua seuratessani ja ajoittain sen suuntaa hiukan kääntäen mietin omaa tehtävääni Jumalan suuressa suunnitelmassa. Olen lähetyssaarnaaja, ollut sitä jo yli 40 vuotta, mutta mistä työssäni on viime kädessä kysymys. Tiedän, että lähetystyötä on tehty jo lähes 2000 vuotta ja oma osuuteni on mitättömän pieni Jumalan maailmanlaajassa suunnitelmassa. Silti tiedän, että tämäkin ohimenevä Raamattu-keskustelu kuuluun pienenä pisarana siihen Jumalan elävän veden virtaan, joka lopulta löytää täyttymyksensä taivaallisessa kirkkaudessa.
Olen omalta vähäiseltä osaltani sittenkin valtaisan Herran maailmansuunnitelman toteutumisessa. Tiedän, että minun osaltani työ jää kesken, mutta samalla tiedän, että Jumalan suunnitelma ei tule jäämään kesken. Jumalan valtakunta tulee, lopullinen täyttymys on lähempänä kuin milloinkaan aikaisemmin. Tiedän, että olen jouduttamassa Jeesuksen toista tulemista ja uuden maailman valtakunnan täyttymystä.
Nyt tehtäväni on jakaa elämän sanaa näille menestyville miehille ja naisille. Sillä ilman sitä kukaan ei voi päästä pelastuksesta osalliseksi. Samalla saan itsekin olla haukkaamassa elämän leivästä, Jumalan sanasta, sillä vain sen varassa itsekin pääsen lopulliseen päämäärään.
On etuoikeus saada olla Herran lähettiläs ja Häneltä saamalla valtuutuksella julistaa syntejään katuville, että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Sydän aivan sykähtää riemusta, kun saan kännykkääni viestin: ”Kiitos kun eilen julistit syntini anteeksi!” Jeesuksen antama valtuutus on edelleen voimassa. Kaiken tämän keskellä saan jälleen nostaa katseeni Jeesukseen, joka vakuuttaa: ”Minä tulen pian!” Olen pienenä suuressa mukana. Mutta saan vielä nähdä suurempaa. Siitä Herra itse vakuuttaa näin:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan yllä." (Joh.1:51)
Awajin seurakunta
Joulun ajan tilaisuuksiin kuten kynttiläkirkkoon, joulujumalanpalvelukseen ja joulujuhlaan tuli mukavasti väkeä. Jouluaattoaamuna soi puhelin. Kasteopetuksessa ollut rouva ilmoitti, että hän haluaa kasteen maaliskuussa. Pian sen jälkeen oven eteen pysähtyi auto ja ikkunan avattuani toinen rouva, edellisen ystävä, ilmoitti myös haluavansa kasteen. Uuden vuoden jumalanpalveluksen päätteeksi samaisen ryhmän aviopari ilmoitti myös haluavansa kasteen. Näin ollen 30.3. jos Herra suo, uuden kirkkorakennuksen ensimmäisessä jumalanpalveluksessa on määrä kastaa neljä henkeä. Rukoilemme myös sitä, että ryhmän viideskin jäsen voisi löytää pelastuksen.
Kirkkorakennuksen rahoitukseen saatiin tammikuussa pankkilaina, jota seurakunta makselee takaisin 18 vuoden ajan. Rakennus valmistuu hiukan etuajassa jo helmikuun lopussa, mutta ulkotyöt ja muutot vievät oman aikansa. Viralliset kirkon käyttöönottojuhlat pidetään 18. toukokuuta.
Työjaksoni Awajin seurakunnassa päättyy 31.3., kun Daniel ja Mari Nummela palaavat jatkamaan työtään seurakunnassa, mutta nyt uusissa hyvissä tiloissa. Itä-Tokushiman seurakunnasta on tullut kutsu minulla tulla jatkamaan Tokushiman läänin seurakuntia tukevaa työtä syyskuusta vuodeksi eteenpäin. Rukoilemme tämän asian kohdalla Herran johdatusta.
Lea jatkaa
Olen hämmästellyt Jumalan ihmeellistä ja rakastavaa ohjausta omassa elämässäni. Jo viime kesänä olin tosi huolissani äidistäni. Hän oli kaatunut pahasti ja satuttanut jalkansa haavoille. Haavoja hoidettiin lähes päivittäin. Hän jatkoi asumista omassa kodissaan. Siskoni Ritva sekä tyttäreni Hanna auttoivat käytännön asioissa minun lisäkseni. Kotipalvelu tuli päivittäin. Mietin, miten ihmeessä voin lähteä Japaniin kahdeksi kuukaudeksi ja jättää äitini sekä Sinikan. Sinikan kummitäti Taru tuli meille asumaan ja luomaan turvallisen ajan minun poissa ollessani. Hanna lupasi käydä mummonsa luona hyvin usein auttamassa ja siivoamassa.
Japanissa marraskuussa ja joulukuussa tapasin useita minulle tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Erityisesti sain tavata rakkaan ystävämme rouva Nakanon kaksi kertaa ennen hänen hautajaisiaan. Tässä oli Jumalan aikataulu. Ei Hän unohda pieniä juoksutyttöjään eikä pokiaan. Hän on jälleen vahvistanut uskoani. Ei Hän katso meitä ylen vaan saamme olla rakkaita lapsia.
ydämestäni kiitän teitä kaikkia, jotka niin monin tavoin muistitte minua ja perhettämme Vallin kuoleman johdosta.
Jorma ja Lea Pihkala
