Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät!
Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Matt. 8:11
Onko kukaan koskaan tehnyt sinulle kysymystä: "Oletko uskossa?" tai toista kysymystä: "Uskotko Jeesukseen?" Nämä kaksi kysymystä, niin samanlaisia kuin ne ovatkin, saattavat herättää aivan erilaisen tunnelatauksen mielissämme. Jälkimmäiseen on suhteellisen helppo vastata: "Tottakai." Sillä tässä kysymyksessä sanan usko koetaan yleensä olevan ulkokohtaisessa merkityksessä. "Toki uskon Jeesukseen historiallisena Henkilönä ja Häneen Jumalan Poikana, joka tuli tänne maan päälle sovittamaan minun ja koko maailman synnit. Koko kristillisyyteni toki seisoo sen varassa, että Jeesus kärsi ja nousi kuolleista puolestani." Kysymys on siis siitä, että pidänkö totena ja luotettavana sen uskon sisällön, jonka me uskontunnustuksessa lausumme julki.
Kysymys: "Oletko uskossa?" taas saattaa synnyttää epävarmuutta jopa närkästystä. Epävarmuutta siksi, että vaikka olisikin uskossa, harva meistä voi pitää uskoaan lujana tai edes riittävänä. Närkästystä siitä syystä, että kysymyksen esittäjän asenteeseen usein nähdään liittyvän jonkinmoista hengellistä ylemmyydentuntoa. Tässä kysymyksessä koemme sanan usko sisäisessä ja henkilökohtaisessa merkityksessä. Millainen oikein on minun henkilökohtainen suhteeni Jeesukseen?
Molemmat kysymykset ovat raamatullisia ja oikeita kysymyksiä ja ne liittyvät saumattomasti toisiinsa. Sellaisella sisäisellä uskolla, joka ei perustu ulkoiseen totuuteen ei ole mitään todellista myönteistä merkitystä. Vain totuuteen perustuva usko kestää elämän karussa todellisuudessa.
Mitä siis usko oikein on? Uskossa ei ole kysymys mistään sellaisesta, jonka voisin omilla päätelmilläni, omilla ratkaisuillani tai tunteillani synnyttää sisimpääni. Usko on luottamussuhdetta toiseen henkilöön, persoonaan. On mahdoton luottaa ja turvautua kehenkään sellaiseen ihmiseen, jota ei joko ole koskaan tavannut tai josta ei ole saanut mitään tietoa. Usko ei siis eräässä mielessä asu ihmisen sisässä, vaikka vaikuttaakin sisimpään asti, vaan se on "eräänlainen kahden henkilön välillä vallitsevan ja väreilevän vuorovaikutuksen luottamus- ja turvallisuuskenttä".
Raamatullista uskoa ei voi syntyä, ellei Jeesus Kristus itse tule luoksesi ja ala puhua Sinulle. Luottamussuhde ihmissuhteissakin alkaa aina puheesta. Tapaat ihmisen vasta sitten, kun olet päässyt keskustelusuhteeseen hänen kanssaan. Nostat välittömästi tuntosarvet pystyyn ja teet hänen puhetavastaan johtopäätöksesi. Tuohon ihmiseen voi luottaa. Jos ja kun hän sitten toimii myös johdonmukaisena lupauksilleen, luottamuksesi häneen lähtee syvenemään. Toisaalta ihminen voi tuhota sanoillaan synnyttämänsä luottamuksen pettämällä lupauksensa. Koko arkielämämme toimii luottamussuhteiden varassa ja kipeimpiä asioita elämässämme juuri ne suhteet, joissa luottamuksemme on muserrettu.
Uskon syntymisessä ei ratkaisevaa siis ole se, näemmekö henkilön vai emme, vaan se, että saamme kuulla hänen puheensa ja sanansa. Kun sana on vakuuttanut meidät, alamme odottaa myös uskomme kohteen sanojen kanssa sopusoinnussa olevaa toimintaa. Uskon suuruus ei myöskään ole sitä, kuinka voimakkaita turvallisuuden ja luottamuksen tunteita meillä on jotakuta kohtaan, vaan sitä, kuinka hyvin olemme jonkun oppineet tuntemaan ja kuinka suurena näemme hänet hänen persoonallisten ominaisuuksiensa perusteella.
Usko Jeesukseen on pitkälle saman tyyppinen luottamussuhde kuin ihmissuhteissakin. Et voi uskoa Jeesukseen, ellei Hän itse ole tullut Sanassaan luoksesi. Vain Hän voi siis synnyttää uskon.
Moni kuvittelee, että hän voisi ikään kuin omalla uskollaan luoda itselleen oman Jeesuksensa. Mutta näin menetellen päädytään ajassamme kohtalokkaan yleiseen harhaan, jossa uskon kohteena ei olekaan Jeesus vaan oma usko Jeesukseen. Usko omaan uskoonsa voi joskus saavuttaa järkyttävät hengellisen ylpeyden mittasuhteet. Siinä usein päädytään siihen, että tällaisen harhauskon vallassa oleva katsoo olevansa oikeutettu määräämään Jeesusta tekemään sen, minkä hän haluaa itselleen tapahtuvan.
Vasta omat mahdollisuutensa menettänyt voi löytää yhteyden Jeesukseen. Uskon vastakohta epäusko ei ole suinkaan uskon puutetta, niin kuin moni näyttää ajattelevan. Moni puolusteleekin omaa epäuskoaan vetoamalla siihen, ettei ole erityisen uskonnollinen luonne tai että häneltä vain puuttuu uskoa, vaikka ei hänellä olisi periaatteessa mitään uskomista vastaan. Todellisuudessa epäusko on vastauskoa. Se on vahvaa uskoa siihen, että jollain konstilla selviää elämästä ilman muiden tai Jumalan suurempaa apua. Se voi saada myös muodon, jossa ihminen uskoo vakaasti omaan viattomuuteensa ja kykyynsä selvitä jopa Jumalankin edessä, kun se aika tulee.
Usko Jeesukseen voi alkaa vain siitä, että ihminen joutuu vararikkoon ja tunnustamaan, ettei hän selviä ilman Jeesukselta saatavaa apua. Herran edessä ihmiseltä romahtaa luottamus omaan itseensä. Kaikki jää riippumaan siitä, mitä Jeesus tekee läpeensä turmeltuneelle ja epäluotettavalle ihmiselle. Siksi usko Jeesukseen merkitsee väistämättä myös Jeesuksen tunnustamista Kuninkaaksi ja Herraksi. Usko merkitsee siis päätösvallan luovuttamista Jeesuksen käsiin: "Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun." Usko merkitsee siis myös kuuliaisuutta Herralle: "Vain Sinä tunnet asiat oikein, johdata Sinä niin kuin tahdot."
Meidän syntisessä luonnossamme asuu aimo annos ylpeyttä ja itseriittoisuutta uskoon tulomme jälkeenkin. Uskoon kuuluu siksi jatkuva nöyrtyminen, jatkuva suostuminen Herran hallintavaltaan ja jatkuva parannuksen teko vääristä asenteista ja teoista. Usko merkitsee toistuvaa sydämensä avaamista Herralle, Hänen armonsa ja totuutensa vastaanottamista. Usko ei itsessään saa mitään aikaan. Mutta koska se pitää sydämen ovet auki Herralle, Jumalan ihmeellinen voima ja rakkaus kykenee vaikuttamaan uskovassa ja uskovan kautta muissa ihmisissä.
Yllä on katkelma Itä-Tokushiman kirkossa pitämästäni saarnasta.
Hautajaisia
Lean saavuttua Tokushimaan aloimme yhdessä vierailla monien sellaisten tämän alueen ihmisen luona, jotka jo vuosien takaa tunnemme, mutta jotka syystä tai toisesta ovat jääneet pois seurakuntansa toiminnasta tai eivät sairautensa vuoksi pääse jumalanpalveluksiin mukaan. Yksi näistä oli Suomessa Alajärven Kansanlähetyspäivillä vieraillut pariskunta. Mies sairastui keväällä syöpään ja oli loppumetreillä. Miehen vaimon sisar on innokas kristitty. Nelisen kertaa sain miestä tavata ennen hänen poislähtöään. Loppuun asti yritin miehelle ja hänen vaimolleen korostaa, että ”huutamalla avuksi Herran Jeesuksen nimeä” ihminen pelastuu. Hautajaisiin, jotka olivat buddhalaiset, emme päässeet mukaan, koska samaan aikaan vietettiin Itä-Tokushiman seurakunnan vanhimmiston jäsenen Tayaman vaimon kristityn äidin hautajaisia. Jälkimmäiset olivat valoisat. Eräs sukulainen, joka oli ensi kertaa elämässään kristillisissä hautajaisissa kertoi, että ne tekivät häneen niin syvän vaikutuksen, että hänen oli pakko kotonaan kertoa, miten ihmeelliset voivatkaan kristilliset hautajaiset olla.
Suomessa pidettiin samoihin aikoihin uskollisen esirukoilijamme Anja Ahosen hautajaisia. Lähes 45 vuotta yhteistä matkaa saimme hänen tukemina vaeltaa.
Joulun aika
Joulun aika on Japanissa parasta evankeliumin levittämisen kannalta. Silloin kirkon kynnys madaltuu selkeästi. Jos pidämme evankelioimispäivät saamme koolle ehkä pari kolme uutta ihmistä, mutta jouluna aivan samansisältöiseen kokoukseen saadaan jopa muutama kymmen uutta tulijaa. Herran Huoneella Lea piti jouluruokapiirin, joka kokosi mukavan joukon ensikertalaisia Sanan ääreen. Sitten olimme saaneet seurakuntaneuvostolta tehtävän pitää vanhusten joulujuhla. Sen nimeksi panimme ”Kultainen joulu” ja kymmenkunta iäkästä uutta ihmistä tuli mukaan. Yksi osanottaja ilmoitti jo ovella, että hän haluaa kasteen, koska hänen tyttärensäkin on kristitty.
Joulujumalanpalvelus pidettiin useimmissa kirkoissa tänä vuonna 21.12. koska 24. ja 25. ovat Japanissa normaaleja arkipäiviä. Awajin uudessa kirkossa joulu veti salin täyteen ihmisiä. Jumalanpalveluksessa kastettiin rouva ja hänen pieni poikansa. Mieskin on etsikon paikalla.
Seurakunnan kuorossa lauloi muun muassa Ishiwaka -niminen mies, joka kastettiin kaksi vuotta sitten. Seuraavana aamuna hän sai sydänkohtauksen ja hautajaisia vietettiin 23. ja 24.12. Niihin saapui mukaan pitkälle toistasataa miehen entisiä opettajakollegoja. Vaimo piti hyvin koskettavan todistuksen miehensä uskosta. Näin mies sai kuoltuaankin puhua noille monille ei-kristityille opettajille.
Joulupäivänä 25.12. suuntasimme matkamme kolmen tunnin päähän Himejin Itäiseen kirkkoon, johon arkipäivästä huolimatta oli kokoontunut kirkon täydeltä väkeä juhlimaan joulua ja viiden henkilön kastejuhlaa. Kasteelle valmistuksen oli suorittanut seurakunnan pastorina toimiva korealainen lähettiystävämme Kang Kunbae, jonka kanssa saimme pitkään tehdä yhteistyötä HAT Koben seurakunnassa.
Uuden vuoden tienoissa saimme vieraaksemme Arakin perheen Nagoyasta, saimme tavata China Miyazakia, joka oli päässyt Kami-Itaan katsomaan miehensä Shigerun tekemää uudisrakennusta, johon heidän tyttärensä Nobue pääsee muuttamaan helmikuussa.
Toisin kuin muut lähetit meidän ei tässä vuodenvaihteessa tarvitse hikoilla vuosikokousten valmistelun kirjallisissa puuhissa. Sen sijaan on ollut todella ilo keskittyä Sanan opettamiseen ja koti- ja sairaskäynteihin yhdessä Lean kanssa. Lea on kokenut aivan erityiseksi tehtäväkseen rukoilla eri ihmisten puolesta. Monenlaisia ihmiskohtaloita olemme täällä saaneetkin kohdata.
1968-2015
Lopuksi haluan jakaa kanssanne pienen historiallisen katsauksen, jonka kirjoitin vuosikertomuksemme johdannoksi:
Kansanlähetyksen Japanin lähetit 1972
Kun Kansanlähetyksen työ Japanissa alkoi vuonna 1968 eli 46 vuotta sitten, elettiin maan sodanjälkeistä taloudellista nousukautta. Vuoden 1970 Osakan maailmannäyttely antoi japanilaisille uudenlaista itsetuntoa. Vuosi merkitsi samalla myös sodan jälkeisen kristinuskobuumin hiipumista. Noihin aikoihin Japanin protestanttiset kirkot jakautuivat selkeästi ekumeenisiin sosiaalista evankeliumia korostaviin ja evankelioiviin raamattu-uskoisiin. Karismaattisen liikkeen vaikutuksesta 1990 luvulla raamattu-uskoisista eriytyi karismaattinen siipi.
1970 -luvulla varsinkin raamattu-uskoiset pyrkivät aloittamaan uusia seurakuntia Japanin evankelioimattomilla alueilla. Lapsi-, radio-, filmi- ja kokousevankeliointi kokosivat vielä suhteellisen paljon ihmisiä ja Kansanlähetyksen työ maaseutupaikkakunnillakin pääsi alkuun niin, että tänään osa silloin aloitetuista seurakunnista toimii itsenäisinä ja itsekannattavina. Kirkkojen työntekijät olivat tuolloin suurelta osalta sodan jälkeisessä herätyksessä uskoon tulleita ja evankelioivan näyn omaavia. Raamattukoulut ja teologiset seminaaritkin saivat kohtalaisesti uusia opiskelijoita.
Seuraavan sukupolven mielenkiinto suuntautui enemmän seurakuntien hoitoon ja sielunhoitoon kuin ulospäin suuntautuvaan evankeliointiin. Sen seurauksena 1990 luvulle tultaessa ja siitä eteenpäin uusia seurakuntia ei enää aloitettu entiseen tahtiin. Lisäksi television, videon ja muun median vallankumous veivät tehon aiemmin käytetyiltä menetelmiltä. Musiikkityö tuli korvaamaan niitä jossain määrin varsinkin, kun maahan levisi vuosituhannen vaihteen tienoilla voimakas Gospel -buumi (tarkoittaa suomalaisittain negrospirituaaleja), joka jatkuu hieman hiljenneenä edelleen. Seurakuntien kasvua 1980 -luvulta lähtien heikensi myös toisen polven uususkonnollisuuden nousu ja kristillisperäisten ja puolikristillisten harhaoppien kuten jehovalaisuuden ja muunilaisuuden aktiivinen toiminta. Sodan jälkeinen nuoriso ei enää tyytynyt pelkkään materian haalimiseen.
Kansanlähetyksen lähetit 1986
Vuosi 1995 muodostui sekä kansakunnalle että kristilliselle kirkolle eräänlaiseksi käänteeksi. Vuoden alussa tapahtunut Koben alueen suurmaanjäristys vavahdutti kansaa, mutta sitäkin syvemmät vaikutukset oli ”Korkeimman totuus”- nimisen uususkonnon sariini-iskuilla Matsumotossa ja Tokion metrossa. Kerta heitolla kansakunnassa heräsi voimakas epäluulo kaikkinaista uskonnollisuutta kohtaan lukuun ottamatta perinteistä shintolaisuutta ja buddhalaisuutta. Kristilliset seurakunnat saivat osansa tästä uskonnollisuuden vaaralliseksi leimaamisesta ja äärimmäisyyksien pelosta. Varsinkin seurakuntien lapsityölle asia oli kohtalokas. Pyhäkouluun tulijoiden määrä romahti voimakkaasti. Samaan aikaan tapahtunut väestörakenteen muutos, lasten määrän vähentyminen ja kansakunnan ikääntyminen heikensivät entisestään lapsityötä. Suurin osa kristillisistä lastentarhoista joutui taloudellisiin vaikeuksiin lapsilukujen romahtaessa. Niiden sulkemisen myötä luonnollinen yhteys lapsiperheisiin katkesi.
Japanin Suomalainen Koulu
Kansanlähetyksen työlle 1990-luvun loppu merkitsi painopisteen siirtymistä maaseudulta suurkaupunkiympäristöön. Tätä trendiä vauhditti sittemmin uuden sukupolven lähettiperheiden uudenlainen suhtautuminen lasten koulukysymykseen. Vuosituhannen vaihteessa ensimmäisen lähettipolven ikääntymisen myötä Japanin suomalainen koulu suljettiin ja koulukysymys ratkaistiin siirtymisellä kansainvälisten koulujen käyttöön kotoa käsin.
Vuoden 2011 Pohjois-Japanin suurmaanjäristys, tsunami ja ydinvoimalaonnettomuus toisaalta ja pitkään jatkunut taloudellinen taantuma ovat vaikuttaneet uudenlaista asennoitumista kansakunnassa. Kristillisten kirkkojen varsin massiivinen avustustyö tuhoalueilla on parantanut kristinuskon imagoa kansan silmissä. Jopa kaikkein voimakkaimmin perinteisiin uskontoihin pitäytyneisiin kalastajakyliin on syntynyt seurakuntia ja kristillisiä kokouksia avustustyön tiimoilta. Kirkot ovat myös joutuneet ajattelemaan evankelioimisen ja avustustyön suhdetta uudelleen. Tuhoalueilla kirkot ovat päässeet eroon eristäytyneisyydestä, jonka toisaalta yhteisöjen ennakkoluulot ja toisaalta seurakuntien omat toimintatavat ovat synnyttäneet. On tajuttu, seurakuntien on samaistuttava paremmin yhteisöihinsä, jotta evankeliumi voisi tunkeutua ihmissydämiin.
Vuoden 2013 ja 2014 aikana Japanin Kansallinen Radio- ja TV yhtiö NHK on tehnyt merkittävän palveluksen kristilliselle kirkolle esittämällä kuukausia kestävissä televisiodraamasarjoissa perätysten kolmen merkittävän japanilaisen kristityn elämänkertoja. Näiden sekä vanhemman että uudemman historian henkilöiden yhteisenä nimittäjänä on ollut kyky antaa anteeksi ja rakastaa, kaksi taitoa, joista hankalissa ihmissuhteissa painivilla japanilaisilla on eniten pulaa tänä päivänä. Vuoden 2014 tilaston mukaan draamasarjoja katseli kokonaista 15 miljoonaa henkeä. NHK on saanut kritiikkiä buddhalaisilta siitä, että se on ruvennut ajamaan ”ulkomaalaisen uskonnon” asiaa.
Kansanlähetyksen Japanin lähettejä 2009
Huolestuttavaa viime aikaisessa ilmapiirin muutoksessa on se, että maan poliittinen johto en entistä voimakkaammin siirtynyt äärioikeistolaisiin käsiin. Jo vuosia jatkunut trendi on johtanut Japanin huonoihin väleihin Etelä-Korean ja Kiinan kanssa, voimakkaaseen satsaukseen armeijan vahvistamiseksi, sananvapauden kaventamiseen ja selkeään tavoitteeseen muuttaa perustuslakia niin, että sen sodan käynnin kieltävä pykälä poistettaisiin ja valtion ja perinteisen uskonnon välisen liiton kieltoa höllennettäisiin. Kirkoilla on huoli siitä, että 70-vuotta sodan jälkeen kansakunta on kulkemassa samaan suuntaan kuin ennen toista maailmansotaa. Uskonnonvapaudelle tämä kehitys on uhka.
Länsi-Japanin ev.-lut. kirkko on uusimassa strategiaansa yhdessä sen kanssa työskentelevien lähetysjärjestöjen kanssa. Siksi myös Kansanlähetyksen roolia tässä kuviossa on lähdetty pohtimaan. Kirkon on lähtenyt panostamaan entistä enemmän lapsi- ja nuorisotyöhön. Erityistyömuodot kuten Koben Luterilainen Teologinen Seminaari ja Raamattukoulu, radio-, leirikeskus-, diakonia- ja ulkolähetystyö on asetettu erityisen tarkastelun kohteiksi, kun Japanin väestörakenne heijastuu myös Länsi-Japanin kirkkoon seurakuntalaisten ikääntymisen muodossa. Taloudelliset paineet ovat kasvaneet osin myös Norjasta tulevan tuen vähentyessä. Näissä oloissa Kansanlähetyksen lähettien panosta tarvitaan kipeästi, jotta uusia ihmisiä saataisiin evankeliumin vaikutuspiiriin ja pelastuksesta osalliseksi.
Sydämestäni kiitän Sinua tuesta Japanin työlle. Herran runsasta siunausta Sinulle!
Jorma ja Lea Pihkala
