Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät!
Kun Jumalan miehen palvelija nousi varhain aamulla ja meni ulos, hän näki, että sotajoukko hevosineen ja sotavaunuineen piiritti kaupunkia. Palvelija sanoi Elisalle: "Voi, herrani, mitä me nyt teemme!" Elisa vastasi: "Älä pelkää, sillä niitä, jotka ovat meidän kanssamme, on enemmän kuin niitä, jotka ovat heidän kanssaan." Elisa rukoili ja sanoi: " Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi." Silloin Herra avasi palvelijan silmät, ja tämä näki, että vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja joka puolella Elisan ympärillä. (2 Kun. 6:12-14)
Re-Vision
Uudelleen katsominen, silmien uudella tavalla avaaminen todellisuuteen, uuden näyn saaminen oli kuudennen Japanin Evankelioimiskongressin aiheena. Kokous pidettiin 27.-30.9. Kobessa. Siihen kokoontui noin 2000 pastoria, lähetyssaarnaajaa, evankelistaa, seurakuntaneuvostojen jäsentä ja teologian opiskelijaa eri pulilta maata ja maailmaa. Aihetta käsiteltiin mm raamattutunneilla, pienissä pöytien ympärille asettuneissa 8-hengen koinonia ryhmissä, eri työaloja käsittävissä projektiryhmissä. Lisäksi oli ulkolähetyskokous, nuorisokokous ja erityiskokouksia, joihin yleisöllä oli vapaa pääsy.
Japanin tilannetta ja tulevia evankelioimisstrategioita varten oli valmistettu kirja, joka haastoi osallistujat viemään evankeliumia maailman toiseksi suurimmalle evankelioimattomalle ihmisryhmälle eli japanilaisille. Pääpuhujana oli Christopher J. H. Wright Englannista. Hänen neljä pääpuhettaan käsittelivät silmien avaamista Jumalan hallintavaltaan, evankeliumin olemusta, maailmaa, jossa seurakunta työtään tekee, ja mahdollisuuksia, mitkä uskovia erottavien väliseinien kaatuminen tarjoavat.
Kokouksen jatkona oli myös seminaari, jossa eri puolilla maailmaa diasporassa elävissä japaninkielisissä seurakunnissa toimivat työntekijät saivat kohdata kotimaassa työtään tukevia seurakuntien johtajia.
Silmät auki
Kongressin johto ajatus nousi ylle kirjaamistani Raamatun jakeista. Aramin kuningas oli päättänyt vangita profeetta Elisan. Sotajoukot piirittivät kaupungin, jossa Elisa oleskeli. Elisan palvelija joutui kauhun valtaan nähdessään vihollisen voiman. Mutta Elisa oli täysin rauhallinen. Syy oli se, että hän näki näkymättömän eli Jumalan lähettämän enkelijoukon vihollisen ja heidän välillään. Jumala vastasi Elisan rukoukseen avaamalla myös palvelijan silmät näkemään sen todellisuuden, joka hallitsee näkyvää todellisuutta. Kertomuksen jatko on myös mielenkiintoista luettavaa, miten Jumala armo voittaa väkivallan.
Meille Japanissa työssä oleville avattiin Jumalan suvereeni hallintavalta. Meidän ei tarvitse jäädä tuijottamaan siihen, että nyt on vain 0,7% kansasta kristittyjä. Herra rakastaa myös tätä kansakuntaa ja kykenee kaikkivallassaan viemään evankeliumin sen keskelle. Hän hallitsee ja kykenee myös varustamaan omansa silmillä, jotka näkevät näkymättömän ja uskaltavat siksi evankeliumin voimaan luottaen ja keskinäistä yhteyttä rakentaen marssia eteenpäin ristin lippu korkealle kohotettuna.
Kuuma elokuu
Elokuu lienee ollut yksi kuumimmista Japanin historiassa. Nishinomiyassa päivittäin lämpötila nousi varjossa 37 asteen tienoille. Palvelin Etelä-Nishinomiyan seurakunnan lomittajana saarnaten jumalanpalveluksissa, pitäen raamattupiirejä ja vierailin pariin otteeseen myös Ananin jumalanpalveluksissa.
Pari viikkoa vierainani oli Tuomas ja Reetta Toppila Espoon Kotikirkosta. He avustivat todistuksillaan ja saivat myös kuvan Japanista ja sen keskellä taistelevasta pienestä seurakunnasta. Ilo oli keskustella monista syvällisistä Raamatun ymmärtämiseen liittyvistä teemoista.
Raamattukoulu
Syyskuussa alkoi Koben Luterilaisen Raamattukoulun toinen lukukausi. Sain opetettavakseni Heprealaiskirjeen lisäksi myös Roomalaiskirjeen johdantoa. Kokopäiväisiä opiskelijoita on kaksi nuorta naista ja yksi mies. Sen lisäksi luennoilleni on osallistunut noin 15 osa-aikaista opiskelijaa.
Syyskuun ohjelmaan kuului myös toveripäivät. Nyt on menossa 66 vuosi koulun perustamisesta, mutta mukaan oli päässyt jopa 4. vuosikurssinkin edustajia. Koulun huhtikuussa eläkkeelle jäänyt johtaja Ritsu Takuwa piti puheen, jossa hän kertoi oman tiensä ja samalla iloitsi siitä, miten yhä syvempänä ja suurempana hän saa Sanan kautta maistaa Jumalan armon salaisuutta.
Jaan tässä Oka-nimisen opiskelijan todistuksen, joka avaa hiukan erästä Japanin suurta hikikomori-ongelmaa:
Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä. (Matt. 6:33)
Tämä Raamatun kohta oli ripustettu sielunhoitoterapeutin toimiston seinälle, kun 33 -vuotiaana sain toimia hänen avustajanaan. Siitä lähtien tuo Herran sana on toiminut liikkeelle panavana voimanani.
Aloin käydä kirkossa 33 vuoden iässä. Siihen antoi kimmokkeen se, mitä vuoden kestäneellä sielunhoito kurssilla eräs lääkäri totesi: ”Kun teen terapiatyötä, olen törmännyt lukuisia kertoja tilanteeseen, jossa en kykene auttamaan ihmistä pitemmälle. Itse asiassa en olisi omassa voimassani kyennyt tätä työtä jatkamaankaan, mutta saan aina voimaa Jumalalta. Jumala on kaikkein parasta.”
Mietin silloin, millainen se henkilö on, joka panee tuon lääkärin jatkamaan sielunhoitoa. Opiskeluaikana olin hyvin kiinnostunut buddhalaisuudesta, mutta ajattelin, että ehkäpä kristinusko saattaisi olla ihan hyvä vaihtoehto antamaan minulle vihjeen siitä, miten saisin ratkaisun tuskaani, jota en kyennyt sanoiksi ilmaisemaan.
Valmistuttuani yliopistosta 23 vuotta vanhana vietin kolme vuotta omaan huoneeseeni sulkeutuneena (hikikomori). Joko nukuin tai pelasin pelejä. Pakenin osallistumista elämään, jossa olisin ollut kosketuksessa muiden ihmisten kanssa. Muistikuvani tuolta ajalta ovat hämärät, koska niiden ajattelukin on tuskallista. Olin täynnä vihaa siksi, että en kyennyt sopeutumaan yhteiskuntaan. Koin olevani täysin arvoton, jonka kuuluisi vain kadota olemattomiin.
Ylitettyäni 26 vuoden iän ryhdistäydin hylkäämällä ajatuksen töihin menosta. Sen jälkeen uskalsin jälleen mennä ulos. Aloin harrastaa liikuntaa ja Japanin kansallisen radioyhtiön lukiotason kursseja. Oli toisaalta mukava yrittää tehdä jotain, mutta 70% ajastani kului turhuuden ja mitään saamattomuuden vallassa.
29 -vuotiaana aloin toimia vapaaehtoisena keskuksessa, jossa kokoontui koulunkäynnistä kieltäytyneitä ja koteihinsa syrjäytyneitä (hikikomori). Ensi kertaa kuuteen vuoteen olin jälleen kosketuksessa muitten ihmisten kanssa. Ensimmäisenä vuonna minulla ei ollut vaikeuksia ihmissuhteissa, koska otin harjoittelijan asenteen. Mutta sitten jouduin pikku hiljaa törmäyskurssille keskuksen henkilökunnan kanssa, koska toimintatapoja ei selitetty johdonmukaisella tavalla.
Ollessani 32 -vuotias vetäydyin pois tästä koulukieltäytyjien ja syrjäytyneiden keskuksesta, koska siellä itse kukin halusi välttää sotkeutumista toistensa asioihin. Sellainen vapaus oli toisaalta mukavaa, mutta koin sen piittaamattomuutena. Totesin, että minunlaisista ongelmista kärsivät eivät siellä löydä ratkaisua. Minun ongelmani oli se, mistä löytyisi elämälleni mielekkyys.
Niin sitten 33 -vuotiaana aloin käydä kirkossa ja minut kastettiin 35 vuoden iässä. Nyt olen 36 ja Jumalan johdatuksesta opiskelen nyt Raamattukoulussa.
En kykene työskentelemään normaalissa yhteiskunnassa. Siinä minun on pakko pitää itseäni yhteiskunnallisena ”nollana”. Se on asia, jolle en voi mitään. Vaikka sanotaan, että ei pidä vertailla itseään muihin, se on minulle mahdotonta.
Yhteiskunnallisena ”nollana” perustava itsetuntoni on kielteinen. Elän siis maailmassa, jossa ”en ole OK.” Toisaalta samaan aikaan maailmaani kuulu se, että muut – erilaiset kuin minä – ovat okei. Kun nämä kaksi maailmaa yrittää yhdistää, niin päädytään tilaan, joka on tyypillinen syrjäytymisessä ja eristäytymisessä.
Jumalan silmissä tällainen yhteiskunnallinen ”nolla” on vielä suuremmassa määrin ”nolla”. Mutta Jumala onkin armossaan runsas ja uskovalle hellasydäminen. Hän lukee vanhurskaaksi syntinsä tunnustavan, niin Jumalan silmissä olen jopa 100 pisteen arvoinen. (Japanissa 100 pistettä on täydet pisteet eli suomalainen kymppi). Syntien tunnustaminen on minunlaiselleni arvottomalle luonnollinen asia.
Vaikka olen edelleen yhteiskunnallisesti nolla, silti Jumala antoi minulle 100 pistettä ja siksi voin ajatella elämää hyvänä asiana. Saan katsella peiliin ja harjoitella uutta itsetuntoa: ”Olet rakastettu”. Siksi elämä ei ole enää tyhjää ja tarkoituksetonta. Vaikka en voikaan väittää olevani täysin vapaa yhteiskunnallisen nollan tunnoista, Jumala on antanut minulle merkityksen ja arvon, jotka saan tuntea hyvänä todellisuutena.
On onnellista saada etsiä Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan. Jumala edelleen varustaa minua kulkemaan uskon tietä. On Jumalan työtä, että pastori pariskunta suositteli minulle Raamattukoulua. Jumala myös valmisti minut ottamaan sen luontevasti vastaan. Myös se, että olen sopeutunut hyvin Raamattukouluun, on Jumalan työtä.
Heti, kun yritän omin voimin kulkea, täyttää sydämeni tyhjyyden tunne. Siksi minulle on välttämätöntä etsiä Jumalaa elämässäni. Jumalalta saatu 100 on minulle ehdottoman tarpeellinen. Raamattukoulun opetuksessa minulle on uskonoppi vielä vaikeaa, mutta toivon voivani ymmärtää evankeliumin oikein. Rukoilen, että saisin syvemmän pelastusvarmuuden ja selkeän kutsumuksen.
Seurakuntavierailut
Eräs tavoitteemme tälle vajaan 4 kuukauden jaksolle Japanissa on kiertää kaikki seitsemän seurakuntaa, joissa olemme Lean kanssa vuosien varrella saaneet täällä palvella. Ilo on ollut tavata monia ystäviä ja samalla huolen aiheenamme ovat ne ystävämme, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet pois seurakunnan yhteisistä kokoontumisista. Nyt kun Lea saapui lokakuuksi, keskitymme erityisesti näitten ihmisten tapaamiseen.
HAT Kobe seurakunta satsaa lapsityöhön
Pyhäkoulutyön koulutuspäivä
Lapsi- ja nuorisotyön tärkeys tiedostetaan Länsi-Japanin ev.lut. kirkossa tulevaisuuden avainkysymyksenä. Siitä kertoo se, että 19.9. järjestettyyn pyhäkoulutyön koulutuspäivään kokoontui 110 osanottajaa. Pääpuhujana oli jo 89 vuoden kunnioitettavan iän saavuttanut pastori Shigeru Masaki, joka tunnetaan myös Suomessa useiden vierailujensa perusteella. Hänen sydämensä palo ihmisten pelastukseksi ei jättänyt ketään osallistujaa kylmäksi.
Siunattua syksyn jatkoa Sinulle ja rakkaillesi!
