Hyvää kesää, ystävät!
Elämä Aotani -kylässä, johon kuuluu Koben Raamattukoulun ja Teologisen seminaarin lisäksi Länsi-Japanin Ev.lut. kirkon keskustoimisto, Luterilaisen tunnin media-keskus ja Aotani seurakunta ja sen yhteydessä Aobaen -lastentarha, sisältää elämän kirjoa varsin laajalti. Runsas viikko sitten päivittäisen hartaushetken päätteeksi saimme viestin siitä, että Seminaarin oppilas Masaharu Itoo oli saanut kutsun Herransa luo kirkkauteen. Lainaan tähän otteita hänen 9.11.2007 kirjoittamastaan todistuksesta.
Leukemiaan sairastumisestani on nyt kulunut yhdeksän vuotta. Olen Jumalalle kiitollinen siitä, että olen tähän asti saanut tulla monien veljien ja sisarten rukousten tukemana. Tällä hetkellä yritän saada pitkiksi venyneitä teologian opintojani maaliskuuhun mennessä päätökseen kirjoittamalla lopputyötä. (Suom. huom.: Itoo sai kaikki opintonsa valmiiksi, mutta ei sairauden uusittua enää päässyt osallistumaan lopputentteihin.)
Olin 52-vuotias, kun sairastuin äkilliseen leukemiaan vuonna 1998. Työskentelin silloin Hiroshimassa ja aivan viime hetkellä sain avun Hiroshiman Punaisen Ristin Ydinpommisairaalassa. Siihen asti olin elänyt täysin terveenä ja ajatellut, että vakavat sairaudet kuuluvat muille, eivät minulle. Sairasvuoteellani joudun kohtaamaan sen, että minun elämäni päättyisi tähän.
Vuoden ja seitsemän kuukauden sairaalahoidon seurauksena leukemia saatiin paranemaan ja sairauden keskellä syventyneiden uskonkokemusten rohkaisemana ja Pyhän Hengen johdattamana päätin omistautua kokotoimiseen evankeliumin julistamiseen. Vuonna 2002 minut hyväksyttiin 56-vuotiaana Koben Luterilaisen Teologisen Seminaarin opiskelijaksi. Omistauduin niin opintoihini, että lähes unohdin sairauteni. Mutta kesäloman lähestyessä kävi ilmi, että olin sairastunut uudelleen, mutta tällä kertaa eri tyyppiseen leukemiaan. Sen jälkeen olen joutunut viisi kertaa pitemmille hoitojaksoille sairaalaan. Yhteensä sairaala-aikaa on kertynyt jo kolme vuotta kolme kuukautta. Vaimoni, poikani ja teologisen seminaarin rehtorin läsnä ollessa lääkärit totesivat minulla olevan 4 - 5 kuukautta elinaikaa jäljellä. Mutta kesäkuussa 2005 pääsin kuitenkin jatkamaan opintojani.
Maaliskuussa 2007 sairaus uusi jo viidettä kertaa eikä uusia hoitoja enää voitu antaa ja olin voimaton sairaalan vuoteella lähestyvän kuoleman edessä. Jumalan kasvojen edessä jouduin kohtaamaan oman arvottoman ja köyhän alastoman olemukseni. Tajusin, miten olin väärin ajatellut, että Jumala varmasti arvostaa lujaa tahtoani ja jotain minussa ja vastaa minun rukouksiini ja varmasti parantaa minut. Ymmärsin, että tuollainen asennehan merkitsee sitä, että vedän Jumalan inhimillisten halujeni ja oman itsekkään minäni vaatimusten toteuttajan tasolle. Niin sydämessäni mureni paljon siihenastisesta arvostuksistani.
En voinut enää muuta kuin huutaa: "Herra, armahda palvelijaasi!" Mutta silloin sydämeni keveni. Huomasin, että en ollut vain ihmisten vaan myös Jumalan edessä yrittänyt näyttää olevani parempi kuin mitä olin. Mutta Jumala vapautti minut. Jumalan rakkaus on aivan toista kuin sellainen rakkaus, joka yritetään herättää omalla arvollisuudella tai viehättävyydellä. Vaikka kuinka yrittäisi saavuttaa yltäkylläistä elämää ja vaikka saavuttaisi kaiken haluamansa ja vaikka ei eläessään menettäisi mitään saavuttamastaan, aika vie kaiken tämän kuitenkin kohti kuolemaa. Se merkitsee, että menettää kaiken, mitä oli tavoitellut. Ihminen on kuolevainen eikä pääse millään irti olemuksensa köyhyydestä. Ihmisen todellinen arvo löytyy vain siitä Jumalan rakkaudesta, joka kohdistuu riisuttuun, ansiottomaan ja alastomaan ihmiseen.
Lopulta minulle kuitenkin päätettiin vielä antaa lisähoitoja ja pääsin elokuun lopussa pois sairaalasta. Mutta tämä kerta opetti minulle, että sairastaminen on yksi arvokas osa elämääni ja että oman kuolemansa kohtaamisessa voi löytyä armo. Sairastamalla oppii myös ymmärtämään sairaita. Sairastamalla voi oppia jättämään itsensä kokonaan niin Herran käsiin, että saa maistaa rauhaa. Kun kaikki inhimillinen on tehty, voi päästä ylpeydestä nöyryyden laaksoon. Kuolema silmien edessä tajuaa, että usko merkitsee itsensä 100% jättämistä Herran käsiin. Siinä sain myös kokea uskomattoman ihmeen. Kun elämän raja tuli vastaan, löysinkin toivon Herrassa. Opin myös kiittämään yhden päivän elämästä.
Mutta tajusin myös, että edessäni oli myös väistämättä paluu sairaalaan. Mitään inhimillistä paranemisen keinoa ei enää ole. Minulla on vain tämä yksi päivä kerrallaan. Sen saan elää Herrani edessä elämästä kiittäen, iloiten ja jättäen kaiken Hänen käsiinsä.
Vaikka syntymän perusteella ihmiselämä tuntuisikin kovin epätasapuoliselta ja epäoikeudenmukaiselta, kuolema tekee kaikista tasa-arvoisia. Sen edessä rikkaus, valta ja asema menettävät merkityksensä, mitään niistä ei voi viedä mukanaan. Yksin on täältä lähdettävä. Mutta kristittynä minulla on toivo siitä, että saan asua yhdessä Herran kanssa kirkkaudessa.
Jeesus tuli maailmaan antamaan meille elämän. Uskomalla Herraan Jeesukseen saamme elämän. Herra Jeesus on itse Elämä. Hän on Jumala, Hän on ylösnousemus. Hän antaa ihmisille iankaikkisen elämän. Hän on Elämän Leipä. Hän antaa elämän oman kuolemansa kautta. "Poikaan uskovalla on ikuinen elämä. Mutta se, joka ei usko ja ole kuuliainen Pojalle, ei ole näkevä elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällään." Iankaikkinen elämä alkaa siis jo täällä ajassa niille, jotka uskovat Herraan Jeesukseen.
Psalmi 23 vakuuttaa: "Vaikka minä vaeltaisin kuolemanvarjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet kanssani." Olen onnellinen, kun saan niin elämässä kuin kuolemassa luovuttaa päätösvallan ja hallintavallan Jumalan käsiin. Jumala, joka on istuttanut sydämeeni ikuisuuden ajatukset, on antanut minulle varman toivon ja lupauksen loputtomasta elämästä, johon Hän varjelee minut Jeesuksen Kristuksen kirkkauden evankeliumissa. Tästä kaikesta olen kiitollinen.
Tärkeitä päätöksiä
Länsi Japanin ev.lut. kirkon vuosikokous pidettiin maaliskuun 19.-20.3. Siinä valittiin kirkon uudeksi presidentiksi Hirofumi Tsukuda ja varapresidentiksi Koji Hagizawa. Kokoukseen osallistuivat myös työaluevierailulle tulleet Tapani Kaitainen ja Keijo Rainerma Riitta vaimonsa kanssa.
He ottivat osaa myös Japanin työalueen lähettiretriittiin ja vuosikokoukseen, jossa tehtiin lähetyksemme osalta tärkeä päätös uuden työpisteen avaamisesta Koben suurkaupunkialueella yhdessä yhteistyökirkkomme kanssa. Työn olisi tarkoitus päästä siellä alkuun syksyllä sikäli kuin sopiva kokoustila saadaan vuokratuksi ja muut käytännön kysymykset on saatu ratkaistuksi. Tämä HAT-Kobe niminen uusi asuntoalue on aivan Koben suurkaupungin ydinkeskustan tuntumassa meren rannalla. Se on rakennettu entisen valtaisan terästehtaan paikalle 1995 maanjäristyksen jälkeen ja sen noin 50 000 hengen asujaimisto muodostuu järistyksessä kotinsa menettäneistä sosiaalisella tuella elävistä iäkkäistä ihmisistä ja komeissa kovan rahan kerrostaloissa asuvista nuorista perheistä. Alueella ei ole kristillistä kirkko.
Uusi lukuvuosi
Raamattukoulun uusi lukuvuosi alkoi 6.4. ja loppujen lopuksi kurssille saatiin yhtä monta opiskelijaa kuin edellisenäkin lukuvuonna. Tosin ikärakenne on tällä kertaa selvästi nuorentunut. Osa-aikaisia opiskelijoita on myös entiseen malliin. Tänä lukuvuonna aloitimme myös avoimia kursseja seurakuntatyön tietojen käsittelyssä (IT), englannin, korean ja suomenkielissä. Jorma vastuulla on Uuden Testamentin johdanto-opin lisäksi IT, englanti ja suomi. Viimeksi mainitussa avustaa myös Lea. Sielunhoitotyömme erityisesti vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien parissa jatkuu myös viikoittain.
Teologisen Seminaarin puolella aloitti opinnot myös kuusi uutta opiskelijaa. Tämän lukuvuoden erityispiirteenä on erittäin musikaalinen oppilaskunta. Kun opiskelijat tiskaavat aterian jälkeen, niin keittiö raikuu moniäänisestä laulusta ja veisuusta!
Musiikkievankeliointia
Koko talvikauden ja kevään olemme valmistelleet Mikko Goes To Heaven -bändin neljättä konserttikierrosta täällä Japanissa. Tällä kertaa sen erityispiirteenä on musiikkityön aloittaneiden lähettien Harri ja Elina Huovisen rooli kierroksen vastuunkantajina. Kierros tapahtuu 31.5.-15.6. välisenä aikana ja sisältää 19 konserttia eri puolilla Länsi-Japania.
Aotanin kirkko
Aotanin kirkkoprojekti on edistynyt hyvää vauhtia. Harjannostajaiset alkavat olla käsillä ja rakennustyö on pysynyt aikataulussa, joten näillä näkymin joulujumalanpalvelus onnistunee jo uudessa kalanmuotoisessa kirkossa.
Jorman työnkuvaan kuuluu eri seurakunnissa pidettävät jumalanpalvelussaarnat. Tänä vuonna Aotanin seurakunnassa hänellä on neljä saarnaa ja neljän luennon sarja kymmenen käskyn ensimmäisestä taulusta. Aotanin isohko seurakunta suuntautuu Kanjiro Adachi pastorin johdolla kolmen vuoden aktiiviseen ulospäin suuntautuvaan toimintavaiheeseen kirkkorakennuksen valmistumisen jälkeen.
Lea jatkaa
Helluntaipäivän virressä 113:2 veisaamme: ”Oi pyhä Valo, valista, Kristusta meille kirkasta, Hänessä että pysyisimme ja jälkiänsä seuraisimme. Herra armahda!”
Mitä on Jeesuksessa pysyminen. Se on elämistä uskossa luottaen Jeesukseen Vapahtajaan, syntiemme Sovittajaan. Hän todella haluaa antaa kaikki syntimme anteeksi. Hän ei niitä enää muistele. Niitä ei enää ole kun olemme ne tunnustaneet ja hyljänneet. Saamme luottaa Jeesuksen Kristuksen täytettyyn työhön puolestamme Golgatan ristillä. Tätä sanomaa saa ottaa itselle omalle joka aamu, päivä ja ilta eli joka hetki. Jumala ei meitä koskaan hylkää eikä jätä, kun turvaudumme vaikka heikossa rukouksessa Häneen. Hän on uskollinen.
Huhtikuussa oli monenlaista juhlaa. Vieraita oli Suomesta ja Etiopiasta. Nyt on arki palannut. Omassa työssäni on ollut hyvin antoisia hetkiä Aotanin seurakunnan japanilaisten naisten kanssa Raamattupiirissä ja leivontapiirissä sekä auttaessa minimyyjäisissä. Myös olen harrastanut myssyntekoa ja neulomista. Minulla on käynyt pari japanilaista rouvaa säännöllisesti luonani opettelemassa neulontaa puikoilla ja villalangalla eli kuten minä koulussa opiskelin, se oli kutomista. Toinen rouva nimeltään Lumi on käynyt ihastuttavan kymmenkuukautisen poikansa kanssa meillä. On ollut tosi mukavaa ja minulla on ollut mahdollisuus pidellä pientä lasta sylissäni.
Tämä rouva Lumi kastettiin läheisessä kirkossa18.5. Hänen miehensä on kristitystä perheestä ja ollut jo pitkään kristitty. Itse asiassa rouva Lumi on tyttäremme Hannan ystävä Espanjasta, kun he olivat työkomennuksella Espanjassa. Nyt koitti sitten suuren ilon päivä, kun Kobessa läheisessä kirkossa saimme olla todistamassa rouva Lumen lisäksi, kiinalaisen nuoren naisen ja japanilaisen nuorehkon miehen kasteesta. Jorma ihmetteli, miksi itkin kasteen aikana, kun oli ilon päivä? No, me naiset olemme vähän merkillisiä ja ilo saattaa ilmetä itkun kyynelissä.
Entisen Burman suuri pyörremyrsky ja sateet ovat olleet järkyttävää luettavaa. Myös avunsaanti katastrofialueelle on ollut hyvin hidasta. Yli neljällä miljoonalla ei ole kotia, ei puhdasta vettä, ei juuri ruokaa, ei lääkkeitä, ei hoitoa ja sairaudet leviävät, koska infrastruktuuri on lähes täysin turma-alueella hajonnut. Viemärit ja vesijohdot ja pellot ovat vedenvallassa. Uusi sato on myös tuhoutunut. Paljon tarvitaan rukousta, jotta apua saataisiin tuhoalueille.
Syyskuussa on haasteenamme uuden työn käynnistäminen HAT-Kobessa, jos Herra suo ja elämme.
Sydämellinen kiitos esirukouksistanne ja tuesta työllemme.
Herran runsasta siunausta elämääsi!
Jorma, Lea ja Sinikka Pihkala
