Pääsiäisenä 2023


Kristus on toisesti ylösnoussut!

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä. …. Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut. (Room. 5:6; 10:9)

Jeesuksen kärsiminen ja kuolema ristillä ja nouseminen kolmantena päivänä kuolleista on kristinuskon ydinsanoma. Pitkänäperjantaina ja pääsiäisenä juhlitaan historiallista tapahtumaa, jolla on vahvat todisteet. Avoimella mielellä todisteita tutkiva voi vakuuttua niiden pitävyydestä. Mutta vasta sitten, kun tajuamme, miksi Jumalan piti tulla Jeesuksessa ihmiseksi, kärsiä, kuolla ja nousta kuolleista, voimme iloita pääsiäisen riemuvoitosta: Kuolema on kukistettu!

Mitä siis ristillä oikein tapahtui? Jeesus kärsi sijaisenamme sen rangaistuksen, joka oikeudenmukaisesti kuuluisi meille. Hänet tuomittiin siitä kaikesta pahasta ja hyvän laiminlyömisestä, jolla olemme rikkoneet Jumalan pyhän tahdon. Synnin voi sovittaa vain rangaistus. Jeesus maksoi syntivelkasi puolestasi. Kaikki rangaistusvaatimukset tyydytettiin sataprosenttisesti. Jeesus täytti kaikki Jumalan oikeudenmukaiset vaatimukset, joihin myös syyttävä omatuntomme yhtyy. Armoa anova saa kaiken anteeksi Jeesuksen kuoleman tähden.

Jeesuksen kärsimys käänsi uskossa Häneen turvautuvan yltä pois Jumalan oikeudenmukaisen vihan. Sen sijaan nyt Jumalan armolliset kasvot loistavat uskovaa kohti. Kärsimyksellään Jeesus sovitti uskovat Isän kanssa niin, ettei mitään erottavaa muuria ole enää Jumalan ja ihmisen välillä. Jumala on Kristuksen tähden meidän puolellamme eikä enää meitä vastaan. Samalla Jeesus lunasti meidät vapaaksi synnin, kuoleman ja Saatanan orjuudesta uuteen elämään Jumalan yhteydessä.
 
Jeesuksen ristinuhri oli myös täydellinen voitto kuoleman vallasta. Kuolema on synnin palkka, mutta kuolemalla sijastamme Jeesus kukisti kuoleman. Hänen ruumiillinen ylösnousemuksensa sinetöi sen, mitä ristillä tapahtui. Hän antaa iankaikkisen elämän ja herättää kuolleista kaikki, jotka turvaavat Häneen. Me olemme vapaat, kun olemme päässeet Jumalan armon alle.

Jokainen, joka huutaa Jeesusta avukseen, saa lahjana kaiken sen, minkä Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan on valmistanut. Lahja on myös sinua varten.


Keiko Kurozumin todistus

Toukokuun alussa vuonna1999 paras ystäväni kuoli. Lääkäri oli kertonut hänelle sairauden laadun ja millaista hoitoa hän saisi. Hän vakuuttui asiasta ja omistautui hoidoille. Hän taisteli kaikin voimin syöpää vastaan, mutta lopulta hän pääsi Jeesuksen kanssa Jumalan luo. Tiedän, että hän pääsi sellaiseen suurenmoiseen paikkaan, joka ylittää kaikki kuvitelmani. Silti eron suru on edelleen olemassa. Kun ajattelen hänen perheensä kokemaa yksinäisyyttä ja tuskaa, sydämelleni nousee ajatus "Jumala, miksi?"

 Useiden kymmenien päivien ajan mietiskelin elämän tarkoitusta ja jälleen kerran pysähdyin sen tosiasian edessä, että ihmiset ovat voimattomia, kun heidän on kohdattava lopullinen vihollinen, kuolema. Mutta Jeesus voitti tämän kuoleman. Jos elät luottaen tähän Jeesukseen, sinulla ei ole mitään hätää. Se, että olen saanut kohdata Jeesuksen, on ihme ja vertaansa vailla oleva ilo viettämieni elinvuosieni aikana.

Ilo saada lähettää ystäväni taivaaseen ja tietää, että voin tavata hänet uudelleen, johtuu siitä, että tunnen Jeesuksen. En vieläkään ymmärrä eron merkitystä tällä hetkellä, mutta Jumalan toimii oikein, vaikka se ihmisistä tuntuisikin käsittämättömältä. Odotan innolla aikaa, jolloin saan vastauksen. Haluan elää Jeesuksen kanssa, joka on kanssani, kunnes Jumalan aika tulee ja Hän ottaa haltuunsa elämän, jonka Jumala on minulle antanut. Samalla rukoillen, että voisin tavata taivaassa kaikki viisi perheeni jäsentä. (1999) .



Talvesta kevääseen

Alkanut vuosi on tuonut myös yllättävän paljon erilaisia tehtäviä mukanaan. Kaikki koronan ajan rajoitukset ovat takanapäin ja erilaisia kokouksia on ollut runsaasti. Samaan aikaan olemme jälleen saaneet useita viestejä siitä, että elämämme täällä ajassa päättyy. Aivan yllättävä oli Lean siskon pojan äkillinen menehtyminen parhaassa iässä. Viimeksi pitkällinen ystävämme Väinö Kankaanpää sai lähtökutsun samoin kuin Japanin lähetyksen veteraani ja työtoverimme Jaakko Uski.

Espoon Kotikirkko

Espoon Kotikirkon jäsenen isä sai myös yllättävän kutsun Jumalan eteen. Sain tehtäväkseni siunata hänet haudan lepoon Hämeenlinnassa. Toista sataa kongolaista oli saattamassa häntä. Meihin teki vaikutuksen se, miten afrikkalaisessa yhteisöllisessä kulttuurissa suru tuodaan esiin avoimena itkuna ja sydämellisenä osanottona suruun. Onneksi meillä on suuremoinen sanoma siitä, että Jeesus on kukistanut kuoleman ylösnousemuksellaan.

 Nuorekkaassa kotikirkossa on toisaalta myös iloittu kahdesta uudesta kihlaparista ja siitä, miten Jumalan sanan kuuloon tulee lähes viikoittain joku uusi tulija. Pienellä seurakunnalla on samalla kyllä haaste siitä, miten erilaisia kysymyksiä ja taakkoja kantavia osattaisiin auttaa Jumalan sanalla.

Kansanlähetyksen kuviot

Olemme jonkin verran kierrelleet puhujamatkoilla Uudellamaalla, Hämeessä, Etelä- ja Pohjois-Savossa. Iloitsemme lasten Donkkis Big Night lasten kokousten pidosta täällä Ryttylän koululla. Alakoulun oppilaita on kokoontunut joka kerta lähes 30. Oppitunteja on myös ollut Kansanlähetysopistolla. Lealla on myös ollut vastuuta Ryttylän Naistenpäivillä.



Yhteydet Japaniin

Japanista saan lähes päivittäin sähköpostia ja silloin tällöin on Skype keskusteluja. Iloitsemme, että Asako ja Lauri Palmu palaavat kesällä jatkamaan työtään Japanissa Koben kaupungissa yhden lapsensa kanssa. Muut kaksi jäävät Suomeen opiskelijoina.

Yhteyttä sinne tiivistää myös se, että toinen poikamme Sampo aloitti vuoden alussa työn Tokiossa. Sinne perhekin on muuttamassa kesällä.

Muut perhe uutiset

Esikoisemme mies jatkaa työtään Shanghaissa. Heidän kaksi poikaansa ovat Suomessa. Vanhin opiskelee Jyväskylässä musiikkia ja nuorempi kotiutui juuri armeijasta. Hän jatkaa opintojaan Lappeenrannassa syksyllä.

Sydämellinen kiitos ystävyydestä, tuesta, esirukouksista ja rohkaisusta, jota olemme saaneet osaksemme! Olet meille tärkeä!

Pääsiäisiloa ja Herran runsasta siunausta sinun ja rakkaittesi elämään!


Jorma ja Lea Pihkala
Punkankuja 6 as 4
12310 Ryttylä
Puh. Jorma 045 185 7511
   Lea 045 329 7775
jorma@pihkala.net
lea@pihkala.net
Skype: Jorma: jormapihkala
        Lea: jormapihkala8854
http://www.pihkala.net


Aiemmat ystävä-
kirjeemme löytyvät seuraavien
linkkien alta:

Kirje 7.12.2022

Kirje 9.8.2022

Kirje 10.4.2022

Kirje 10.12.2021

Kirje 1.8.2021

Kirje 1.4.2021

Kirje 11.12.2020

Kirje 1.8.2020

Kirje 5.4.2020

Kirje 12.12.2019

Kirje 3.8.2019

Kirje 14.4.2019

Kirje 6.12.2018

Kirje 7.8.2018

Kirje 30.3.2018

Kirje 8.12.2017

Kirje 3.6.2017

Kirje 23.3.2017

Kirje 3.12.2016

Kirje 3.10.2016

Kirje 11.8.2016

Kirje 26.3.2016

Kirje 1.12.2015

Kirje 13.8.2015

Kirje 29.5.2015

Kirje 27.3.2015

Kirje 17.1.2015

Kirje 6.12.2014

Kirje 26.9.2014

Kirje 20.7.2014

Kirje 3.4.2014

Kirje 25.1.2014

Kirje 1.12.2013

Kirje 30.9.2013

Kirje 9.7.2013

Kirje 14.4.2013

Kirje 1.12.2012

Kirje 12.7.2012

Kirje 18.5.2012

Kirje 27.3.2012

Kirje 30.1.2012

Kirje 28.11.2011

Kirje 27.9.2011

Kirje 28.7.2011

Kirje 31.5.2011

Kirje 30.3.2011

Kirje 31.1.2011

Kirje 1.12.2010

Kirje 18.9.2010

Kirje 17.7.2010

Kirje 17.5.2010

Kirje 24.3.2010

Kirje 28.1.2010

Kirje 29.11.2009

Kirje 26.9.2009

Kirje 27.7.2009

Kirje 20.5.2009

Kirje 28.3.2009

Kirje 24.1.2009

Kirje 5.11.2008

Kirje 23.9.2008

Kirje 17.7.2008

Kirje 21.5.2008

Kirje 5.3.2008

Kirje 13.1.2008

Kirje 23.11.2007

Kirje 25.9.2007

Kirje 17.7.2007

Kirje 22.5.2007

Kirje 8.3.2007

Kirje 3.12.2006

Kirje10.8.2006

Kirje2.4.2006

Kirje22.1.2006

Kirje27.11.2005

Kirje26.9.2005

Kirje23.7.2005

Kirje29.5.2005

Kirje19.3.2005

Kirje17.1.2005

Kirje 24.11.2004

Kirje 26.9.2004

Kirje 20.7.2004

Kirje 21.5.2004

Kirje 14.3.2004

Kirje 14.1.2004

Joulukirje 2003

Kirje 7.10.2003

Kirje 29.7.2003

Kirje 27.5.2003

Kirje 29.3.2003

Kirje 25.1.2003

Kirje 25.11.2002

Kirje 15.10.2002

Kirje 12.8.2002

Kirje 5.4.2002

Kirje 23.1.2002

Joulukirje 2001

Kirje 12.10.2001

Kirje 24.7.2001

Kirje 31.5.2001

Kirje 17.3.2001

Kirje 24.1.2001

Joulukirje 2000

Kirje 1.8.2000

Kirje 1.4.2000

Kirje 26.1.2000

Kirje 24.11.1999

Kirje 1.10.1999