Pääsiäisenä 2024


Kristus on toisesti ylösnoussut!

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.  (Joh. 3:16)


Kristitty uskoo historiaan ihmiseksi tulleeseen Jeesukseen Kristukseen ja Hänen suorittamaansa pelastustekoon, kun Hän otti Golgatan ristille kantaakseen meidän syntiemme rangaistuksen ja nousi ruumiillisesti kuolleista. Jeesuksessa ja Hänen teoissaan Jumala ilmaisi armonsa. Hän sälytti Jeesuksen Kristuksen päälle meidän saastaisen sydämemme, laiminlyömämme rakkauden, himojemme orjuuden tuottaman pahan vuoksi tulevan rangaistuksen. Sen sijaan Jumala antoi meidän syntimme anteeksi ja siirsi meidät kadotustuomion alta ikuisen elämän omistajiksi. Ylösnousemuksellaan Jeesus kukisti myös synnin palkkana tulevan kuoleman. Tämän pelastuksen Jumala antaa vapaana lahjana sille, joka ottaa sen vastaan eli uskoo sen omakseen. Pelastus on Jumalan armoa. Siksi sinäkin saat huutaa avuksesi Jeesusta ja saat pelastuksen lahjan.


Jumalan armo (lainaus pastori Chizuo Sakailta)
Jumalan armon voi selittää yksinkertaisesti näin: Armo on sitä, että Jumala antaa hyvyytensä sille, jolla ei ole mitään arvoa saadakseen mitään hyvää. Toisin sanoen hänessä ei ole mitään syytä tai perustetta saada osakseen mitään hyvää. Päinvastoin syy siihen, että ihminen saa hyvyyttä osakseen, on kokonaan Jumalan olemuksessa ja luonteessa.


Ihminen, joka ei tunne Jumalan armoa, luonnostaan kallistuu ajatteluun, että hänellä itsellään on vastuu sitä, että saa osakseen hyvää. Myös uskovilla kristityillä on taipumus siihen, minä mukaan lukien. Kun minun oli vaikea ottaa vastaan armoa, amerikkalainen ystäväni toisti usein: ”Sinun olisi hyvä oppia ottamaan vastaan siunaus!”

Hiljattain annoin lahjan eräälle ruoka-avustus toiminnassa tapaamalleni yksinhuoltajaäidin lapselle. Äiti vastasi: ”Kun saamme osaksemme jotain näin suurta, niin saamme varmasti rangaistuksen esi-isien hengiltä.” Hän siis ajatteli, että jos hänelle annetaan sellaista hyvää, johon hänellä ei ole mitään syytä, seuraa siitä jotain pahaa. Hän ei kyennyt olemaan levollinen, ellei se mitä hän sai, vastannut sellaista hyvää, mitä hän oli itse antanut vastapalveluksi. Jos hän nyt saisi enemmän hyvyyttä, kuin hän ansaitsisi, hän jäisi kiitollisuuden velkaan, jonka hänen täyttäisi korvata vaivannäöllään ja jos hän ei siihen kykenisi, hän saisi rangaistuksen.



Sana ”armo” puhuu voimakkaasti siitä, että minussa itsessäni ei ole mitään syytä saada osakseni hyvyyttä Jumalalta. Koko Raamattu huutaa meille sitä, että mitä syvempi on Jumalan armo, sitä enemmän Hän antaa hyvyyttään ihmiselle.

Kaikkialla maailmassa, missä kulttuurissa tahansa yksikään kristitty ei voi aidoista motiiveista osoittaa laupeutta, ellei hän ole saanut kokea Jumalan armoa elämässään. Siksi ei ole ihme, että ei-kristitty ajattelee niin kuin tuo äiti, jolle oma vastuun otto on itsestäänselvyys. Sillä kovin moni kristittykin uskoo vahvasti, että Jumala tekee hänelle hyvää sen tähden, millainen hän kristittynä on.

Pyydän, ettette kuitenkaan ymmärrä väärin. Meillä on kuitenkin suuri vastuu siitä, että saamme osaksemme Jumalan hyvyyttä. Se on sitä, että uskomme ja luotamme Kristukseen, joka toimeenpani Jumalan rakkauden. Se tarkoittaa, että kun Herra osoittaa syntimme ja pahuutemme, tunnustamme ne rehellisesti, ja kun Hän ilmaisee ristin tähden anteeksiantamuksensa ja rakkautena, otamme sen vastaan. Toisin sanoen meillä on vastuu siitä, että uskossa otamme vastaan Pyhän Hengen työn ja kiitämme siitä. Niin Jumala ottaa meidät lapsikseen. Jumalan rakkaan lapsen ei tarvitse etsiä itsestään syytä, miksi Jumala tekee hänelle hyvää. Raamattu julistaa, että Jumalan osoittaa meille rakkautensa ja laupeutensa Jeesuksen ristin työssä.

Joulusta pääsiäiseen

Alkanut vuosi on tuonut useita viestejä ystävien raskaista sairauksista ja siitä, että elämämme täällä ajassa päättyy. Niitä on tullut sekä Suomesta että Japanista. Ne ovat panneet rukoilemaan ja kysymään myös itseltä, olenko valmis Herran tuloon joko ajallisessa kuolemassa tai Hänen riemullisessa paluussaan noutamaan omiaan.

Aivan hiljattain sai taivaskutsun Länsi-Japanin ev.lut. Kirkon ensimmäinen presidentti ja Teologisen seminaarin professori Gyoji Nabetani (93). Hän oli eräs merkittävimpiä raamattu-uskoisia teologeja Japanissa. Erityisen merkittävä oli hänen panoksensa Vanhan testamentin tutkimuksessa.

Espoon Kotikirkko

Espoon Kotikirkossa olen edelleen saanut toimia kuukausittain saarnaajana. Käyn edelleen läpi Tessalonikalaiskirjeitä. Itä-Helsingin uutta seurakuntaistutusta on valmisteltu ja nyt näyttää siltä, että sen alku siirtyy elokuulle.


Muu julistustyö

Kansanlähetyksen kuvioissa olemme jonkin verran kiertäneet joillakin paikkakunnilla sanaa julistamassa. Niitä olivat muun muassa Hämeenlinna, Kouvola ja muutama luento Kansanlähetysopistolla.  Ryttylän koululla Donkkis Big Night illat ovat yhä tavoittaneet lapsia mukavasti. Lealla on myös ollut vastuuta Ryttylän Naistenpäivillä

Surun aiheita

Suomen ev.lut. kirkon piispojen kannanotot ovat murehduttaneet mieltä. Kansanlähetystä ja SLEY:tä yritetään vääntää pois virallisen lähetysjärjestön asemasta, koska ne eivät hyväksy naispappeutta. Kirkon repeämistä ennustaa vielä selvemmin esitys kirkolliskokoukselle, jolla samaa sukupuolta olevien liitot pyritään saamaan kirkollisen vihkimyksen pariin. Kirkolla, joka hylkää Raamatun, ei ole olemassaolon oikeutusta eikä tulevaisuutta.

Rukouksenamme on, että Raamatun sanasta kiinni pitävät järjestöt ja seurakunnat saisivat lisää tukijoita nykyisessä pimenevässä ajassamme. Rukoilemme herätyksen armon kansallemme, joka on kääntänyt selkänsä Herralle.

Yhteydet Japaniin

Talven aikana olemme saaneet pitää vieraanamme muutamia ystäviä Japanista. Olemme saaneet myös auttaa joitakin japanilaisia etsijöitä. Samalla varsin vilkas viestienvaihto Japaniin päin on jatkunut. Varsinkin esirukousaiheita on tullut paljon. Asioita on viety Herran eteen myös Espoon Kotikirkon rukousryhmässä netin kautta.

Muut perhe uutiset

On ollut ilo tavata lapsia ja lastenlapsia. Erityisesti on ollut kiva jutella opiskelevien lastenlasten kanssa nyt, kun heidän vanhempansa asuvat joko Japanissa tai Kiinassa.

Tyttäremme Asako Palmu on Japanissa saanut Länsi-Japanin Ev.lut. kirkon diakoniatyötä käsittelevän Diakonia ammattikorkeakoulun lopputyön valmiiksi ja valmistuu nyt diakoniksi sen lisäksi, että hän on entuudestaan ekonomi.


Kuvat Erin Laakso

Sydämellinen kiitos ystävyydestä, tuesta, esirukouksista ja rohkaisusta, jota olemme saaneet osaksemme! Olet meille tärkeä!

Pääsiäisiloa ja Herran runsasta siunausta sinun ja rakkaittesi elämään!


Jorma ja Lea Pihkala
Punkankuja 6 as 4
12310 Ryttylä
Puh. Jorma 045 185 7511
   Lea 045 329 7775
jorma@pihkala.net
lea@pihkala.net
Skype: Jorma: jormapihkala
        Lea: jormapihkala8854
http://www.pihkala.net


Aiemmat ystävä-
kirjeemme löytyvät seuraavien
linkkien alta:

Kirje 9.12.2023

Kirje 8.8.2023

Kirje 9.4.2023

Kirje 7.12.2022

Kirje 9.8.2022

Kirje 10.4.2022

Kirje 10.12.2021

Kirje 1.8.2021

Kirje 1.4.2021

Kirje 11.12.2020

Kirje 1.8.2020

Kirje 5.4.2020

Kirje 12.12.2019

Kirje 3.8.2019

Kirje 14.4.2019

Kirje 6.12.2018

Kirje 7.8.2018

Kirje 30.3.2018

Kirje 8.12.2017

Kirje 3.6.2017

Kirje 23.3.2017

Kirje 3.12.2016

Kirje 3.10.2016

Kirje 11.8.2016

Kirje 26.3.2016

Kirje 1.12.2015

Kirje 13.8.2015

Kirje 29.5.2015

Kirje 27.3.2015

Kirje 17.1.2015

Kirje 6.12.2014

Kirje 26.9.2014

Kirje 20.7.2014

Kirje 3.4.2014

Kirje 25.1.2014

Kirje 1.12.2013

Kirje 30.9.2013

Kirje 9.7.2013

Kirje 14.4.2013

Kirje 1.12.2012

Kirje 12.7.2012

Kirje 18.5.2012

Kirje 27.3.2012

Kirje 30.1.2012

Kirje 28.11.2011

Kirje 27.9.2011

Kirje 28.7.2011

Kirje 31.5.2011

Kirje 30.3.2011

Kirje 31.1.2011

Kirje 1.12.2010

Kirje 18.9.2010

Kirje 17.7.2010

Kirje 17.5.2010

Kirje 24.3.2010

Kirje 28.1.2010

Kirje 29.11.2009

Kirje 26.9.2009

Kirje 27.7.2009

Kirje 20.5.2009

Kirje 28.3.2009

Kirje 24.1.2009

Kirje 5.11.2008

Kirje 23.9.2008

Kirje 17.7.2008

Kirje 21.5.2008

Kirje 5.3.2008

Kirje 13.1.2008

Kirje 23.11.2007

Kirje 25.9.2007

Kirje 17.7.2007

Kirje 22.5.2007

Kirje 8.3.2007

Kirje 3.12.2006

Kirje10.8.2006

Kirje2.4.2006

Kirje22.1.2006

Kirje27.11.2005

Kirje26.9.2005

Kirje23.7.2005

Kirje29.5.2005

Kirje19.3.2005

Kirje17.1.2005

Kirje 24.11.2004

Kirje 26.9.2004

Kirje 20.7.2004

Kirje 21.5.2004

Kirje 14.3.2004

Kirje 14.1.2004

Joulukirje 2003

Kirje 7.10.2003

Kirje 29.7.2003

Kirje 27.5.2003

Kirje 29.3.2003

Kirje 25.1.2003

Kirje 25.11.2002

Kirje 15.10.2002

Kirje 12.8.2002

Kirje 5.4.2002

Kirje 23.1.2002

Joulukirje 2001

Kirje 12.10.2001

Kirje 24.7.2001

Kirje 31.5.2001

Kirje 17.3.2001

Kirje 24.1.2001

Joulukirje 2000

Kirje 1.8.2000

Kirje 1.4.2000

Kirje 26.1.2000

Kirje 24.11.1999

Kirje 1.10.1999