Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät!
Hänen äänensä järkytti silloin maata. Nyt hän on luvannut: "Vielä kerran minä järkytän maata, jopa taivastakin." Tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, tulevat muuttumaan, koska ovat luotuja, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. Koska me siis saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitollisia ja siten palvelkaamme Jumalaa pyhällä arkuudella ja pelolla, hänelle mielihyväksi. (Hepr. 12:26-28)
Herätyshuuto Japanille
Päivämäärä 11.3.2011 tulee jäämään Japanin historiaan eräänä merkittävänä käännepisteenä. Maailman mittaushistorian neljänneksi voimakkain maanjäristys ja sen synnyttämän tsunamin valtaisa tuho ja sitä seurannut ydinvoimaloiden säteilypäästöt ovat ravistelleet monet japanilaiset hereille.
Mailis Janatuinen kirjoitti: ”Nyt japanilaisilta on pohja pois. He eivät voi luottaa enää mihinkään. Tämä on ihan toinen tilanne kuin Koben maanjäristyksen jälkeen. Tilanne on sama kuin sodan päätyttyä ja keisarin julistettua radiossa, ettei hän ole jumala. Se oli Japanin etsikkoaika. Nyt on toinen ja ehkä viimeinen etsikkoaika ennen Jeesuksen paluuta.”
”Me olemme rukoilleet herätystä tähän maahan vuosikymmeniä. Siksi on äärimmäisen tärkeätä, että juuri näissä oloissa lähetit kulkevat yhtä matkaa kristittyjen kanssa.”
Koben maanjäristys oli varsin paikallinen luonteeltaan, vaikka tuhot olivatkin suuret. Pohjois-Japanin järistyksen tuhot ovat huomattavasti laajemmat ja siksi siellä tulee kestämään varsin pitkään, ennen kuin elämä pääsee jollain lailla normaaleihin uomiinsa. Mutta vaikka ulkoisesti maa nousisi tuhkasta, ihmissydämiin jäävät syvät haavat ja niiden hoito saattaa kestää vuosia jopa vuosikymmeniä.
Koben maanjäristyksen jälkeen kesti noin viisi vuotta kunnes kaikille asuntonsa menettäneille oli saatu uusi koti. Mutta asiat eivät sillä suinkaan korjaudu, että päästään vihdoin väliaikaisparakeista kunnon asumisoloihin. Entiset naapurit ja ystävät yleensä päätyvät aivan eri puolille kaupunkia, varsinkin vanhemmille ihmisille sopeutuminen uusiin oloihin osoittautui tuskallisen vaikeaksi ja yksinäisyyden tunne paheni monien kohdalla entisestäänkin. Olemme nähneet, miten järistyksen jälkeiset traumat vaativat vielä 16 vuotta tapahtumien jälkeen pitkällistä ja ajoittain uuvuttavaa sielunhoitoa särkyneissä ihmissydämissä.
Kun aloitimme kaksi ja puoli vuotta sitten HAT Koben kaupunginosassa uuden pioneerityön, olimme hyvin tietoisia siitä, että tässä päällisin puolin mitä moderneimmassa kaupunginosassa puolet väestöstä on entisiä järistyksessä kotinsa menettäneitä ja toinen puoli myöhemmin rakennetuissa komeissa kovan rahan asunnoissa. Tiesimme, että joudumme kohtaamaan sekä hyväosaisia että järistyksessä kaikkensa menettäneitä haavoitettuja. Jälkimmäisten keskuudessa tapahtuu yhä keskimääräistä enemmän itsemurhia. Siksi järistyksen jälkeen toivonsa menettäneet tarvitsevat erityisen paljon sielunhoidollista tukea ja elävää toivoa, jonka vain evankeliumi ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta voi ihmisille antaa.
Japanilaiset ovat vuosikymmenien aikana tottuneet luonnonmullistuksiin ja tämän hetkisen suuren katastrofin keskelläkin he ovat kyenneet toimimaan yhteisöllisesti ja toisiaan tukien. Mutta saman aikaisesti sodanjälkeisen Japanin keskeisimmät uskomukset ovat saaneet kovan kolahduksen.
Tokion maaherra Ishihara antoi heti järistyksen jälkeen lausunnon, jonka hän pian sen jälkeen joutui peruuttamaan ja sitä anteeksi pyytelemään. Hän nimittäin sanoi, että maanjäristys ja tsunami oli ”taivaan rangaistus japanilaisille, joilla ei ole mitään laajempia näköaloja kuin oman edun ja menestyksen tavoittelu”. Osa totuutta tuohon lausuntoon kyllä sisältyi. Jeesus puhuessaan katastrofeista käänsi aina katseen kuulijoihin: ”Eivät uhrit olleet sen syntisempiä kuin kuulijatkaan. Kysymys oli Herran kutsusta parannukseen. Ilman sitä kaikki hukkuvat.”
Japanilaiset ovat sodanjälkeisen taloudellisen menestyksen ja teknisen kehityksen myötä uskoneet rahan ja tieteen voimaan. Tosin viime vuosina kansan keskuuteen on levinnyt sisäinen nälkä, koska ulkoinen hyvinvointi ei tyydytä. Se juottaa ihmisen sydämeen tyhjää maljaa. Siksi monenkirjavat uskonnolliset ryhmittymät ovat levinneet. Mutta niissäkin on paljossa kysymys ajallisen hyvän ja aseman tavoittelusta.
Usko ihmisen kyvykkyyteen, tekniikan ylivertaisuuteen ja talouden voimaan on osoittautunut kestämättömäksi. Ihmisen on löydettävä sellainen pohja, joka ei järky silloinkaan, kun maa ja taivas katoavat.
Jumalan huuto tämän hetken ahdistusten keskellä kuuluu: ”Joka janoaa, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Elämä vesi, Jeesus Kristus on Sanassaan läsnä Japanissakin. Mutta kovin harvat ovat saaneet kuulla evankeliumia. Siksi erityisesti katastrofialueen pienet kirkot tarvitsevat erityistä esirukoustukeamme, että he suureten ulkoisten vaikeuksien ja käytännöllisen hädän keskellä eivät väsyisi, vaan uskaltaisivat toivonsa menettäneille julistaa myös evankeliumi. Muiden alueiden kristityt ovat toki lähteneet ja lähtemässä pitkäjänteiseen avustustyöhön. Mutta ennen muuta japanilaisten kristittyjen tulisi nähdä, että Herra kutsuu kansakuntaa. Se tarvitsee kipeimmin evankeliumia. Lähetysjärjestöjen ja lähettien tehtävä on tässä kulkea kansallisten kristittyjen vierellä heitä tukien ja rohkaisten.
Rukoillaan, että Japanin pienet seurakunnat heräisivät vastuuseen hukkuvista sieluista. Rukoillaan, että kirkoissa kasteen saaneet, mutta sittemmin maailmaan eksyneet palaisivat takaisin Herran luo ja saisivat syttyä uudelleen Pyhän Hengen voimasta. Rukoillaan, että seurakunnat avautuisivat viemään sanaa ulkopuolisille samalla kun antavat ajallista apua kärsiville. Rukoillaan kansakunnalle herätyksen armoa.
Työkuviot
Uutinen Itä-Japanin suurmaanjäristyksestä kantautui minulle muutama päivä sen jälkeen, kun olin saapunut kolmen viikon lomalle Suomeen. Meillä oli juuri silloin myös vieraana HAT Koben seurakunnan 20-vuotias jäsen, Takafumi Yoshida, kristillisen yliopiston kolmannen vuosikurssin opiskelija. Hän kertoi myös terveisensä Ryttylän Hope kurssilla ja todisti isoäitinsä kasteesta juuri ennen hänen kuolemaansa. Paljossa tuo kolme viikkoa meni sitten Japanin tilanteen seuraamisessa.
Palasin tänne Kobeen 25.3. ja työ HAT Koben seurakunnassa ja Koben Raamattukoululla jatkuu entiseen tapaan. Matkavarustukseni oli tällä kertaa sikäli erikoinen, että mukanani tuli säteilymittari, jotka on Japanissa myyty loppuun alta aikayksikön. Mittaukset Kobessa kertovat sen, että säteilytaso on aivan normaali täällä Länsi-Japanissa.
Viime lauantaina Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen hallitus teki päätöksen lähettää minut ja Lean jatkokaudelle nykyisen jakson päätyttyä eli käytännössä elokuun lopulta vuoden 2012 kesään asti. Toimimme molemmat eläkeläisinä ns. sopimussuhteisina työntekijöinä.
Raamattukoulu
Raamattukoulun lukuvuosi päättyi 1.3. ja uusi alkaa 10.4. Opetusaineeni alkavana lukuvuonna ovat Uuden Testamentin johdanto-oppi ja kristinoppi. Uusia kokoaikaisia oppilaita on tulossa ainakin kaksi kolmen toisen kurssin oppilaan lisäksi, mutta osa-aikaisia opiskelijoita oli viime lukukaudella noin 50.
Raamattukoulun oppilaita
HAT-Koben seurakunta
Helmikuun alussa pidetyn seurakuntamme vuosikokouksen yhteydessä kolme henkeä liittyi jäseniksi ja näin pieni pioneeriseurakuntamme on nyt yhdeksän hengen suuruinen. Jumalanpalveluksissa käy keskimäärin 15-16 henkeä, joukossa muutamia etsijöitä. Kokouksessa valittiin myös seurakuntaneuvosto, jossa on kolme jäsentä kahden työntekijän lisäksi.
Pitkään työtämme tukenut Korean Halleluja kirkon lähetystyöntekijä Kang siirtyy vaimoineen huhtikuussa Tokion alueen Shinden seurakunnan yhteistyölähetiksi. Korean kielen ryhmille saimme onneksi jatkajan eräästä hiljattain Japaniin muuttaneesta kristitystä rouvasta. Ryhmä on varsin aktiivinen ja yksi sen jäsenistä on käynyt perheensä kanssa myös jumalanpalveluksissa.
Vuoden alussa aloitettu ruokapiiri on vetänyt mukavasti uusia ihmisiä. Opettajana toimii Ikeda-niminen Itamin seurakunnan vanhimmiston jäsen, joka on entinen leipuri.
Raamattukoulun oppilaita
Lea jatkaa......Rauhan tervehdys Koto-Suomesta
Saattelin Jorman lentokentälle 24.3. Olihan minulla ikävä, mutta elämä jatkuu.
On tässä ollut syvällisempiäkin rukousaiheita. Japanin maanjäristys ja tsunami kosketti meitä. Sendaissa, Pohjois-Japanissa olimme aikaisempina vuosina olleet monena kesänä lomalla. Meillä oli pieni 10 neliön mökkikin siellä kukkulan kupeessa meren rannalla. Siellä oli idyllisiä kalastajakyliä, joita enää ole. Hyökyaalto huuhtoi sieltä ihmiset ja talot. Suru on ollut siellä suuri. Rukoilemme, että Sendain pienet seurakunnat voisivat auttaa hädässä olevia ja viedä Ilosanomaa Jeesuksesta kovia kokeneille ihmisille. Herra elää!
Japanissa on nyt Jorman lisäksi Kansanlähetyksen lähettejä: Kivirannat, Palmut, Ulla Pendolin, Savoset, Kallioiset ja Nummelat sekä lastenhoitajat Mirva Kokko ja Laura Huttunen. He asuvat kaikki Länsi-Japanissa. Nämä paikat ovat 600 km. Tokiosta ja Sendaista 900 km.
Olen ollut Suomessa lähetyksen asialla monessa seurakunnassa ja Lähetyskoululla tapahtumissa. Olen näin saanut palvella lähetyksen Herraa omalla paikallani.
Sydämelliset kiitokset esirukoustuesta ja rakkaudesta Japanin kansaa kohtaan. Rukousta tarvitaan edelleen vaikeassa tilanteessa elävien puolesta.
Jorma ja Lea Pihkala
