Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät!
Matka jatkuu
Kuluneen talven aikana olemme tehneet julistusmatkoja vieraillen mm Rautavaaralla, Tuusulassa, Hyvinkäällä, Keravalla, Espoossa, Asikkalassa, Virroilla, Loviisassa, Tampereella, Kirkkonummella, Tervakoskella, Pusulassa, Järvenpäässä, Lohjalla, Lappeenrannassa, Turussa ja Hausjärvellä. Kansanlähetysopistossa Jorma on saanut opettaa neljä periodia ja lisäksi Kansanlähetyksen radio- ja TV ohjelmiin olemme saaneet kantaa pienet kortemme kekoon.
Vierailijoita Japanista
Japanista on tulossa Ananin seurakunnan pastori Yoshihiro Kooriki ja osa Mitsuko Watanaben johtamasta Itä-Fukuyaman Hanna Gospel lauluryhmästä vierailulle Suomeen. Olen valmistellut heidän ohjelmaansa, joka on seuraavanlainen (Kooriki mukana 1.5. asti):
La 27.4. klo 14 Porin seurakuntakeskus
klo 18 Köyliön Donkis Big Night
Su 28.4. klo 10 Ulvilan kirkko
klo 16 Savion kirkko Keravalla
Ma 29.4. klo 19 Kansanlähetysopiston kappeli
Ti 30.4. klo 18 Nurmijärven seurakuntatalo, vapun vastaanotto
Ke 1.5. klo 10.15 Keravan kirkon tori, vappujuhla
Pe 3.5. klo 18 Hirvensalmen seurakuntatalo
La 4.5. klo 13 Kouvola, Lähetyskoti Japani päivä
Su 5.5. klo 10 Kirkkonummen kirkko ja srk-koti
klo 16 Helsinki filia messu Hotelli Arthurin juhlasali
Pastori Yoshihiro Koorikin tie:
Synnyin Shimanen läänissä Zen-buddhalaisuuteen kuuluvan Sootoo-suunnan historiallisen Chooden -nimisen buddhalaistemppelin piirijohtajan kotiin. Ala-asteen ensimmäisestä luokasta kuudennelle luokalle asti kävin joka lauantai temppelikoulua (joka on kristillisen pyhäkoulun vastine buddhalaisuudessa). Temppelikoulun opiskelu sisälsi lauluja, joilla ylistettiin Buddhaa, ja opimme toistamaan buddhalaisia sutria (buddhalaisia pyhiä kirjoituksia). Buddhalaisen papin selitysten kuuntelu oli hauskaa ja ne rauhoittivat lapsensydäntäni. Kodissani juhlittiin 8. päivä huhtikuuta Buddhan syntymäpäivää, kukkajuhlaa, huomattavasti komeammin kuin joulua konsanaan. Söimme juhlariisiä ja makeita soijapapukakkuja.
Kun nykyinen Chooden temppelin pappi meni naimisiin, puhemiehenä ja avioliiton todistajana toimi isoisäni. Aina yläasteen alkuun asti buddhalainen temppeli edusti minulle ainoata mahdollista pelastustietä, antoi sydämeeni rauhaa enkä epäillyt vähääkään, etteikö buddhalainen opetus olisi totta.
Mutta sitten minua kohtasi syvä järkytys, kun iso isoäitini kuoli. Hän oli toistanut buddhalaisia sutria päivittäin ja oli uskossaan erittäin palava Buddhan palvoja. Mutta kun hän joutui sairasvuoteeseen, hänen päivänsä olivat kuolemaan asti pelkkää epätoivoa. Kun näin, miten tämä iso isoäitini, joka oli 70 vuotta uskollisesti lausunut sutria ja viettänyt innokasta buddhalaisen uskonelämää, menetti ennen kuolemaansa toivonsa ja rauhansa, minun uskoni buddhalaisena alkoi pahasti horjua. Siitä päivästä omaakin elämääni alkoi kalvaa kuolemanpelko.
Yliopistoaikoihin tuo jäytävä pelko muuttui hyvin todelliseksi. Sairastuin pariksi viikoksi, jouduin syvän kauhun valtaan siitä, mitä minulle tapahtuisi, jos nyt kuolisin tässä tilassa. Vaikka olisin halunnut turvautua johonkin, löytää avun jostakin, minulla ei ollut mitään mihin uskoa. Kun vointini sitten hiukan parani, markettiin ostoksille mennessäni huomasin kaukana punaisen valaistun ristin. Merkillistä kyllä en palannutkaan kotiini, vaan tuon ristin johtamana kävelin rakennuksen luo ja menin sisään. Sisälle päästyäni tajusin, että kyseessä oli kristillinen kirkko. Paikka oli Koben Tarumin luterilainen kirkko ja sen silloiselta pastorilta, nykyisen Koben luterilaisen teologisen seminaarin rehtorilta Akio Hashimotolta, sain kuulla Kristuksen rististä ja ylösnousemuksesta sekä syntikysymyksestä. Kuunnellessani pastorin raamatunselitystä minulle heräsi ajatus, että tästä saattaisi löytyä vastaus minua ahdistaviin kysymyksiini.
Valmistuttuani yliopistosta palasin kotipuoleeni Tottorin lääniin, missä Yonagon luterilaisessa kirkossa pastori Yasushi Ikegami antoi minulle raamattuopetusta. 22 -vuotiaana tein Jeesuksen Kristuksen edessä synneistäni parannuksen, uskoin ylösnousemuksen ja sain kasteen. Vasta 22 -vuotiaana pääsin ensi kerran maistamaan todellista elämäniloa.
Mutta 25-vuotiaana vyöryi elämääni suuri koettelemus. Töissä oli kiireistä ja ylirasittuneena sairastuin ja minulla todettiin krooninen haimatulehdus. Viiden kuukauden sairaalassaolon aikana tajusin, että samoin kuin itselleni Jeesus Kristus on välttämätön, myös monet sairaat, ahdistetut ja koettelemusten kanssa kamppailevat tarvitsevat Jeesuksen Kristuksen elämäänsä. Minun tulisi toki kertoa siitä Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, joka pelastaa meidät kaikenlaisesta ahdistuksesta ja synnistä. Herra kutsui näin minua kokotoimiseen julistustyöhön ja 27-vuotiaana sain aloittaa teologisessa seminaarissa opinnot valmistuakseni papiksi.
Siitä lähtien kuin sain tulla kristityksi minua on toistuvasti rohkaissut seuraava Raamatun sana:
"Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." (Jes. 53:5-6)
Kristus tuli todellakin tänne maan päälle ja otti meidän syntimme, kärsimyksemme ja surumme kantaakseen ristin puulle. Juuri siksi usko Kristuksen ristiin tulee suureksi voimaksemme ja samoin, kuin Jeesus Kristus herätettiin kuolleista, mekin saamme iankaikkisen elämän. Sydämeni halu on, että myös Japanissa monet uskoisivat Jeesukseen Kristukseen ja saisivat kokea todellista elämäniloa.
Mitsuko Watanaben tie:
Nimeni on Watanabe Mitsuko. Mitsuko kirjoitetaan merkeillä, jotka tarkoittavat valon lasta.
Kasvoin ei-kristityssä kodissa. Isäni opetti minulle, että Jumala katselee meitä ylhäältä taivaasta ja palkitsee ihmisiä heidän tekojensa mukaan ja rankaisee pahat teot. Joka aamu kävin isäni kanssa lenkillä shinto-temppelille ja takaisin. Päästyämme temppelille suuntasimme katseemme auringon suuntaan ja liitimme kädet yhteen ja palvoen rukoilimme: ”Anna meille tänään tapahtua hyviä asioita!” Suuntasimme sitten rukoilevat kätemme temppelin suuntaan ja paluumatkalla suuria puita kohti. Samoin teimme matkan varrella olevaa buddhalaisten kivipatsaiden kohdalla. Kotiin palattuamme panimme pienet uhrit keittiön, vessan ja huoneiden nurkkiin ja huolehdimme siitä, etteivät shinto-henget suuttuisi. Aamulenkin jälkeen toistimme isäni uskonnon Seicho no ie (Kasvun talo) pyhinä pitämiä kirjoituksia. Toistimme pyyntöä: ”Jumalan hyvä henki tule ruumiiseeni, tule sydämeeni!” Näin ruumiin oli määrä pikku hiljaa tulla jumalan tavalla puhtaaksi ja jumaluuden asettua asumaan ruumiiseemme. Tämä uskonto opettaa, että ihmisestä tulee lopulta jumala. Mutta aivan lapsesta asti tajusin, että sillä tavalla minuun ei kyllä jumala asettunut asumaan. Mutta näin isäni uskoi Kasvun talo -uususkonnossa.
Olin luokallani kaikkein nuorin ja pienikokoisin enkä tahtonut hevin pysyä muiden mukana. Vanhempani selittivät, että minun pitäisi ponnistella kahta vertaa enemmän kuin muut pysyäkseni muiden tahdissa. He kasvattivat minua kielloilla siitä, mitä ei saanut tehdä. Koin, että tuotan pelkkää mieliharmia toisille ja vanhemmilleni. Koin jopa oman hengityksenikin toisille haittana. Koin, että olin arvoton ihminen, koska ponnisteluni eivät riittäneet.
Ollessani 17-vuotias eräs merkittävässä asemassa oleva opettaja sanoi minulle näin: ”Sinulla on suuret laulunlahjat. Omaat aivan poikkeuksellisen äänen. Sinusta tulee oopperalaulaja!” Silloin ajattelin ensi kertaa elämässäni löytäneeni oman arvoni. Lähdin opiskelemaan musiikkiyliopistoon, omistauduin kokosielullani opiskeluun ja harjoitteluun. Mutta ennen pitkää tunsin itseni yksinäiseksi ja kaikki alkoi tuntua turhalta ikään kuin sisimmässäni olisi ollut suuri aukko. Kerran katsahtaessani peiliin hämmästyi, miten kasvoni näyttivät säälittäviltä ja syvästi ahdistuneilta. Tällaisessa tilanteessa aloin käydä kristillisen kirkon jumalanpalveluksissa, koska olin kiinnostunut länsimaisesta musiikista, uruista ja lasimaalauksista.
Nukahdin kyllä usein pastorin saarnojen aikana, mutta koin sisäistä lepoa, jota en aiemmin ollut maistanut. Kristityt ottivat minut lämpimästi vastaan. He kutsuivat minua kotiin syömään ja kirkon tilaisuuksiin he toivat itsetehtyjä kakkuja... Minua ehkä kalastettiin hyvillä ruoilla... Mutta koin, että kristityillä on ylitsepursuavaa rakkautta. Vähän ajan kuluttua tulin siihen tulokseen, että kristityt ovat Jumalan ansiottoman rakkauden ympäröimiä olentoja. Tajusin, että Jumala rakastaa heitä varpaista aina päälakeen asti, vaikka he eivät tekisi mitään muuta kuin seisoivat paikallaan. Eräs pastori kärsi siitepölyallergiasta ja joutui toistuvasti pyyhkimään nenäänsä paperinenäliinoilla. Silti minusta tuntui, että hänen taskuissaan pullottavat likaiset nenäliinatkin olisivat olleet Jumalan rakkautta täynnä. Ajattelin, että minäkin haluaisin päästä sellaisen rakkauden kohteeksi. Siksi ensi kertaa elämässäni suuntasin rukoukseni Jeesuksen puoleen. Rukoilin omia asioitani, tovereitteni puolesta ja monenlaista. Yksi toisensa jälkeen sain rukouksiini vastauksia. Tajusin, että Jumala on olemassa. Hän on sellainen Jumala, joka vastaa rukouksiin ja on suoraan tekemisissä minun kanssani. Hän on minut luonut ja aivan alusta asti on varjellut minua. Hän on kuollut ristin puulla minun syntieni sijaisena. Nytkin Hän on vierelläni ja rakkaudessaan johtaa ja varjelee askeleeni. Opin myös hyväksymään itseni Hänen rakkautensa kohteena. Opin myös Häneltä rakastamaan lähimmäisiäni.
Siitä on nyt kulunut 27 vuotta. Noihin vuosiin on sisältynyt monenlaista. Kahdeksan vuotta sitten isäni sairastui nopeasti leviävään maksasyöpään. Koko sairautensa tuskallisen vuoden hän vuoteellaan kuunteli Kasvun Talon -uskonnon opetuskasetteja, mutta vähä vähältä isäni kasvoilta katosi valoisuus. Lopulta kutsuin sinä päivänä, jona hän kuoli, kristillisen kirkon pastorin mukanani sairaalaan häntä katsomaan. Vaikka isäni ei ollut kirkon jäsen, hän oli monella käytännöllisellä tavalla auttanut seurakuntaa. Siitä pastori kiitti isääni, lauloi hänelle virsiä, rukoili ja sanoi lopuksi: ”Et ole herra Watanabe yksin. Jumala on koko ajan vierelläsi. Kuoleman hetkelläkin Jeesus on vierelläsi.” Siitä muutaman tunnin kuluttua isäni henkäisi viimeisen kerran. Viime sanoiksi hän sai sanotuksi: ”Jeesus on.” Tajusin, että kuoleman hetkellä isä sai kohdata Jeesuksen.
Minulla on taipumus helposti uskoa se, mitä muut minulle sanovat ja siksi minua on monesti petkutettu ja monenlaisia epäonnistumisia on matkaan sisältynyt. Koska omaa ymmärtämättömyyttäni olen vaikeuksiin joutunut, en kysele, kenen syytä tämä oli tai mikä meni vikaan, vaan pyrin tunnustamaan vastuuni.
Sananlaskut 14:15,16 sanoo näin:
Yksinkertainen uskoo joka sanan, mutta järkevä tarkkaa askeleitaan. Viisas pelkää ja karttaa pahaa, mutta tyhmä on ylimielinen ja luottavainen.
Suurimmat epäonnistumiseni liittyvät kahteen avioliittooni, joista toinen päättyi mieheni väkivaltaisuuden ja toinen mieheni huumeiden käytön vuoksi. Koska olen tällainen, voin milloin tahansa joutua pahan pauloihin, ellei Jumala varjelisi askeleitani.
Kuusi vuotta sitten Suomessa käydessäni Lea Pihkala opetti minulle sanattoman kirjan värejä. Siinä on musta, punainen ja valkoinen. Niitä näyttäen hän selitti, että Jeesuksen ristillä vuotanut punainen veri puhdistaa minun pikimustan syntisen sydämeni lumivalkeaksi. Japaniin palattuani opettelin joka aamu rukoilemaan perheeni ja läheisten ihmisten puolesta heidät nimeltä mainiten. Kiitän ensiksi, että Jeesuksen vuodattama punainen veri puhdistaa tänäänkin mustan sydämeni vitivalkoiseksi. Pyydän sitten siunausta ja varjelusta, sitä että Hän kirkastaisi minulle kasvonsa antaisi minulle uuden armon, kääntäisi kasvonsa minun puoleeni ja antaisi minulle rauhan. Tätä pyydän Jeesuksen nimessä. Sen jälkeen toistan saman rukouksen poikieni ja tyttäreni ja kaikkien läheisteni puolesta.
Ellen näin saisi rukoillen päivittäin Herran varjelusta, armoa, rakkautta ja puhdistusta osakseni, minulla ei olisi rohkeutta ja toivoa elää.
Valitusvirret 3:23,24 sanoo näin:
Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan."
Neljä vuotta sitten Jumala onnekseni teki sen, että oikea jalkani alkoi heiketä. Kysymys on lonkkanivelen synnynnäisestä väärästä muodosta, josta tietämättömänä olen 42 vuotta harrastanut kaikenlaista urheilua. Olen muun muassa 100 kilon painoilla harrastanut kyykkyyn menoa. Nyt riittää puolen tunnin kävely kolmen kilon kanssa tekemään toisen jalan niin kipeäksi, että joudun nilkuttamaan eteenpäin. Oikean jalan heikkouden vuoksi elämäni on tullut rajoittuneemmaksi, mutta juuri siksi olen alkanut helpommin ymmärtämään, mitä minun kannattaa elämässäni tehdä.
Siksi annan kodissani musiikin opetusta ja kirkossa laulan negrospirituaaleja.
Tapahtumia
Talvikauden on MGtH (Mikko Goes to Heaven) bändi tehnyt valmisteluja viidettä Japanin kierrostaan varten. Uusi japaninkielinen CD on valmistunut, uudet T-paidat on painettu, julisteet laadittu. Managerina minun osuuteni on ollut konserttipaikkojen sopiminen Japanissa toimivien seurakuntien kanssa. Konsertteja pidetään runsaan kahden viikon aikana 22 eri paikassa. Niistä kaksi on lastentarhoissa ja kaksi ala-asteella ja lukiossa. Minä lähden kuuden hengen bändin tulkiksi ja auton kuljettajaksi ja tutustumaan hiukan Awajin seurakunnan työhön ennen Daniel ja Mari Nummelan perheen kotimaanjaksolle palaamista. Viivyn 15.5.-10.6. välisen jakson Japanissa. Varsinainen seitsemän kuukauden jaksoni Awajin seurakunnassa alkaa 28.8. Lea tulee äitinsä hoidon vuoksi vain puoleksitoista kuukaudeksi mukaani. Bändin kiertueesta voitte lukea tarkemmin kotisivulta:
http://www.mgth.fi
Kiitos- ja rukousaiheita
- Awajin seurakunnassa iloittiin pääsiäisenä Ishiwaka- pariskunnan kastejuhlaa.
- Nishinomiyassa oli myös pääsiäisenä erään naisen kaste ja 13.4. lapsikaste.
- Länsi-Japanin laajalla alueella oli 13.4. paikallista aikaa 5:33 voimakas maanjäristys, jonka voimakkuus oli 6,3. Sen keskus oli hyvin lähellä Awajin kirkkoa. Parin seurakuntalaisen kodeissa joudutaan tekemään seinäremontti vaurioiden vuoksi. Kirkko ja Nummelan koti selvisivät muutamien astioiden särkymisellä.
- HAT Koben seurakunnasta jätän esirukouksiinne Ikuko Oohira (47) nimisen naisen, joka tammikuussa eräässä Raamattukoulun tilaisuudessa katkaisi kätensä ja siitä kehittyi hankala hermokipu, joka ei ota parantuakseen.
- Kiitos Jorman onnistuneesta kaihileikkauksesta ja Lealla maaliskuussa polven tähystysleikkauksesta.
Lea jatkaa
Olemme jo pitkälle keväässä ja talvi alkaa hitaasti taittua. Pakkasia on riittänyt. Näin ensimmäiset sinivuokot lämpöisen kivijalan reunassa. Metsässä mustarastas huhuili ihanalla äänellä kuin paras huilisti.
Pääsiäisen aikaan tuli veisattua monta pääsiäisvirttä. Numero 70 pani mielen taas hiljaiseksi.
1. Kun katson ristin ihmettä,niin pääni painuu häpeillen. Jo murtuu mieli ylpeä ja suuruus, valta ihmisen.
2. En tahdo muusta kerskata kuin kuolemasta Kristuksen. Muu rikkaus sen rinnalla vain rihkaman on arvoinen.
Muutkin säkeistöt ovat hyviä.
Japanissa Palmujen perhe sekä Savoset ovat tehneet uutteraa työtä ilosanoman viemisessä japanilaisille. Työ on hidasta. Kärsivällisyyttä tarvitaan ja paljon Jumalan armoa.
Sydämellinen kiitos tuestasi Japanin työlle!
Herra siunatkoon Sinua!
Jorma ja Lea Pihkala
