Jumalan rauhaa, rakkaat ystävät!
Rouva Reiko Kameyaman tie
Monella japanilaisella, joka hakeutuu kristillisen kirkon pariin, on jokin hiertävä ongelma, johon hän etsii vastausta. Poikkeusta ei tee myöskään Reiko Kameyama. Hänet tapasimme Mikko Goes to Heaven konsertissa Hiruzenin luterilaisessa kirkossa 20.5. Hän piti todistuspuheenvuoron, joka on alla. Se kertoo myös siitä, miten erilaiset harhaopit pitävät jäseniään rautaisissa kahleissa. Varsinkin Koreasta levinnyt moonilaisuus (Maailman yhdistämiskirkko) on aiheuttanut rikollisilla menetelmillään ja joukkohäillään merkittävän yhteiskunnallisen ongelman maassa.
Vuoden 1995 elokuun 8. päivänä sain puhelun tyttäreltäni, joka työskenteli Tokiossa: ”Tämän kuun 23. päivä lähden Souliin osallistuakseni avioliiton yhteisvihkimiseen. Olen pahoillani, mutta lähettäisittekö minulle välittömästi onnittelurahaa 11 000 euroa, matkaa ja muita menoja varten 2 500 euroa eli yhteensä 13 500 euroa.” Siitä alkoi minun ja mieheni tuskien taival. Putosimme kuin pimeyden kuiluun, joka täytti sydämemme pelolla. Olimme toki televisiosta nähneet vanhempien itkevän moonilaisuuden (Maailman yhdistämiskirkon) pauloihin joutuneiden lastensa vuoksi, mutta emme osanneet kuvitellakaan, että joutuisimme itse kokemaan samaa,.
Tutustuimme pastoriin, joka oli erikoistunut taivuttamaan moonilaisuuteen sotkeutuneita, ja ryhdyimme tekemän valmisteluja. Ensimmäinen yritys tyttäremme kohdalla epäonnistui ja valmistauduimme toiseen yritykseen. Mutta toisellakin kerralla tyttäremme karkasi pois.
Tuntui siltä, että olimme sortumassa epätoivoon. Päivin ja öin silmieni edessä kulki kuin filmi, missä olin putoamassa syvemmälle ja syvemmälle pimeyteen. Silloin muistui mieleeni, mitä moonilaisuudesta vieroittavan seuran äitien osaston varajohtaja oli toistuvasti sanonut: ”Rukoilkaa Jumalalta apua!” Siksi menin Hiruzenin luterilaisen kirkon ylläpitämän Valo -lastentarhan johtajan luo ja pyysin häntä opettamaan minua rukoilemaan. Johtajattaren nimi oli Liv Bakke. Siitä aloin opiskella Raamattua ja osallistumaan kirkon jumalanpalveluksiin.
Siitä kolmisen vuotta myöhemmin laulaessamme virttä 525 ”Ei ole muuta lohduttajaa kuin armollinen Herra” koin Herran armoa noista sanoista ja silmistäni alkoivat valua kyyneleet aivan valtoimenaan. Nousin jumalanpalveluksen jälkeen pastori Shukunon eteen ja pyysin, että minut kastettaisiin. Tuota virttä laulaessani sain kohdata Jeesuksen. Kysymys ei ollut minun omista ajatuksistani, vaan minua liikutettiin aivan kuin itsestään. Minut kastettiin 26.12.1999.
Suhteessa tyttäreeni ei tapahtunut edistystä eikä taantumista, ajatuksemme eivät kohdanneet toisiaan. Vuoden 1997 helmikuun 24. päivä hän lähti Etelä-Koreaan. Siellä hän sanoi opiskelevansa puoli vuotta korealaista kulttuuria ja keittotaitoa ja väitti työllään hankkineensa rahat naimisiin menoa varten, koska vanhemmilta ei niitä saanut. Mutta sen jälkeen kun hän oli lähtenyt Tokiosta, meille alkoi päivittäin tulla soittoja ja vaatimuksia maksaa eräälle finanssilaitokselle suuri velka, jonka hän oli jättänyt jälkeensä. Meitä peloteltiin ja uhkailtiin lähes samaan tapaan kuin järjestäytynyt rikollisuus tekee. Kun pyysimme asiassa neuvoa seurakuntamme pastorilta, hän kielsi meitä maksamasta summaa varoittaen, että jos maksaisimme, kohta meille tulisi toinen vielä suurempi vaatimus, sillä juuri siihen moonilaisuus pyrki.
Puoli vuotta Koreaan lähtönsä jälkeen tyttäremme meni moonilaisten yhteisvihkimisessä naimisiin erään maanviljelijän vanhimman pojan kanssa. Avioliitto sujui sopuisasti ja heille syntyi kaksi poikaa. Kun heidän toinen poikansa oli täyttänyt vuoden, menin Koreaan, missä eräs korealainen pastori vei minut tyttäreni luo. Köyhä talo sijaitsi vuorten keskellä kivikkoisten teiden takana.
Vuoden 2005 marraskuussa tyttäreni mies kuoli äkisti jouduttuaan maatalous koneen silpomaksi. Tyttäreni kieltäytyi jyrkästi palaamasta Japaniin ja jatkaa yksin maatilan pitoa. Miehen vanhemmat ovat nyt 87 ja 82 -vuotiaat ja tyttäreni pojista vanhempi on 8. ja nuorempi 5. luokalla peruskoulua.
Vuoden 2010 tammikuun 1. päivänä poikamme teki itsemurhan. Pojallani oli ollut erilaisia murheita, mutta en osannut kuvitellakaan, että hän päätyisi itsemurhaan. Tuolloin pojallani oli kolme lasta, vanhin poika oli 6. luokalla, toinen poika 2. luokalla ja tytär lastentarhassa. Poikani kuolema tuottama tuska erosi tyttäreni aiheuttamasta toivottomuuden tunnosta, se oli sanomatonta surua, pohjatonta pelkoa, ikään kuin sisintä repivää, sydämen lävistävää kipua. En kestänyt yksin oloa, joten tarrauduin mieheeni.
Tammikuun 7. päivän aamuna navetassa lypsyllä huomasin yhtäkkiä hyräileväni virttä 436 ”Ristillä on pelastus”. Samassa sieluni silmien eteen avautui verenpunainen näky Jeesuksesta ristillä. Sitten näin niin kuin Raamatussa kerrotaan, miten temppelin väliverho repesi keskeltä auki. Siinä samassa palasin takaisin arkitodellisuuteen. Mutta sydämeni täytti ihmeellinen rauha. Sydämeni pimeyteen avautui sinitaivas ja siihen asti kokemani pelko ja tuska pyyhkäistiin pois. Sen jälkeen jatkoin laulamalla virren 475 ”Taivaallinen ilo, ylimaallinen rakkaus”. Silloin soi puhelin. Soittaja oli sielunhoitoterapeutti. Kerroin hänelle juuri kokemani ihmeellisen asian. Hän lohdutti minua sanoen: ”Rouva Kameyama, se oli Jeesuksen teko. Pojastasi on tullut maahan kätketty siemen.”
Tämä oli toinen kerta, kun sain kohdata Jeesuksen. Nytkin muistan sen ikään kuin pääni sisäisenä filminä. Jeesuksen rakkaus teki mahdolliseksi sen, että saatoin jatkaa elämää iloisella mielellä ilman masennusta.
Poikani kuolema aiheutti sen, että tyttäreni, jonka en enää koskaan kuvitellut palaavan kotiimme, tuli kahden poikansa kanssa poikamme haudalle. Hän oli nimittäin sanonut: ”Vaikka isä tai äiti kuolisikin, en missään tapauksessa tule enää milloinkaan Hiruzeniin.” Nyt hän siis kuitenkin palasi.
Myös mieheni sydämessä tapahtui muutos. Hän ei siihen asti ollut halunnut puhua tyttäremme kanssa eikä lukea mitään häneltä tullutta kirjettä, mutta nyt hän meni Yonagon lentokentälle tytärtämme vastaan ja kotiin palatessa oli jo lämpimissä väleissä tyttäremme lasten kanssa. Hänen kylmä sydämensä lämpeni ja hän kykeni juttelemaan myös tyttäremme kanssa. Sitä katsellessani mieleeni muistui isän sanat tuhlaajapojalle Luukkaan evankeliumin 15. luvun jakeessa 32: ”Mutta pitihän nyt iloita ja riemuita, koska tämä sinun veljesi, joka oli kuollut, heräsi eloon. Hän oli kadonnut mutta on nyt löytynyt!"
Tyttäremme on sen jälkeen tullut käymään kotona myös vuonna 2010 ja 2011. Koen, että välimme tyttäreen ovat pikku hiljaa lähentyneet. En enää kuvittele voivani muuttaa tytärtäni. Olen jättänyt hänet Jumalan käsiin ja rukoilen jatkuvasti hänen puolestaan.
Tällaiselle palasiksi murretulle, avuttomalle ja heikolle minulle antaa elämän yksin ja vain Herran armo. Kiitetty olkoon Herran nimi. Aamen.
Hanna Gospel
Itä-Fukuyaman seurakunnan Hanna Gospel kuoron seitsemän jäsentä saapui huhtikuun lopulla kymmeneksi päiväksi konserttikiertueelle ja jatkoi sitten Norjaan. Kymmenessä eri tilaisuudessa he lauloivat ja kuoron johtaja Mitsuko Watanabe kertoi tiestään Herran omaksi ja elämästään kristittyinä.
Ananin seurakunnan pastori Yoshihiro Kooriki saapui pari päivää ennen kuoroa Suomeen tarkoituksenaan kiittää suomalaisia tukijoitaan. Mutta yllättäen Ryttylässä auto töytäisi hänet ojaan ja hän sai niskaansa venähdyksen. Hän joutui välittömästi palaamaan Japaniin saamaan hoitoa.
Tätä kirjoittaessani hän on jälleen joutunut kuukauden kuntoutusjaksolle sairaalaan, koska niskasta aiheutuneet vaivat eivät ota laantuakseen. Muistetaan häntä rukouksin.
Lean kunniamerkki
Äitienpäivänä Lea sai Helsingissä Säätytalolla äitienpäivän kunniamerkin. Sitä oli anonut Suomen ev.lut. Kansanlähetys Helsingin Kansanlähetyksen Niilo Lampelan aloitteesta. Olemme hyvin iloiset tästä huomionosoituksesta. Tilaisuudessa Lea oli kimonossa ja halusi edustaa sitä työtä, johon hänen lähettäjänsä olivat vuosikymmeniksi sitoutuneet.
MGtH viides Japanin kierros
Mikko Goes to Heaven bändin kanssa sain kiertää autonkuljettajana ja tulkkina pari viikkoa Länsi-Japanin eri kirkoissa ja kouluissa. Parin viikon kierrokseen mahtui 23 konserttia, joista suurin osa pidettiin kirkoissa. Mukaan mahtui pari isommassa salissa pidettyä konserttia, kaksi lastentarhakeikkaa, alakoulun ja lukion tilaisuudet ja vierailu Shimanen yliopistolla. Kaikkiaan konsertteihin osallistui noin 1600 henkeä, joista muutamat ovat sen jälkeen alkaneet käydä kirkkojen jumalanpalveluksissakin. Jokaisessa konsertissa oli ensikertaa kirkkoon uskaltautuneita, mistä iloitsimme.
Bändin omaa uutta japaninkielistä CD:tä ja Elina ja Harri Huovisen aiempaa CD:tä saatiin myydyksi noin 500 kappaletta. Saimme kuulla myös, miten aiemmat CD:t olivat rohkaisseet eri ihmisiä. Kiertue oli bändiläisten vapaaehtoistyötä ja konsertista koitui lähes 2500 euron tuotto Awajin seurakunnan kirkkorakennusprojektiin Sumotossa.
Tutustumista Awajin seurakunnan toimintaan
Kiertueen jälkeen jäin viikoksi tutustumaan Awajin seurakunnan toimintaan ja ihmisiin. Daniel ja Mari Nummela opastivat minua ja sain hyvän kuvan syksyn ja talven haasteista. Nummelat palasivat 3.7. kotimaanjaksolle. He palaavat ensi vuoden maaliskuun puolessa välissä takaisin jatkamaan työtä. Heidän tuuraajanaan lähden 28.8. Awajille Sumoton kaupunkiin ja palaan 31.3.2014 Suomeen, jos Herra suo ja elän. Seurakunnalle tämä jakso merkitsee kirkkorakennuksen toteutusta. Perusteellisten suunnitelmien jälkeen 30.6. solmittiin urakoitsijan kanssa sopimus ja kirkkorakennuksen pitäisi olla valmis ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä. Iloitsen siitä, että seurakunnassa on rakentamisen ammattilaisia, joten projektin etenemisen valvontaan saan asiantukevaa tukea.
Awajin seurakunnassa käy tätä nykyä myös useita etsiviä ihmisiä ja haluankin jättää heidät erityiseksi esirukouskohteeksenne.
Kansanlähetyspäivät
Kankaanpään Kansanlähetyspäivillä Lea ja minut siunattiin tälle lyhyelle vapaaehtoistyöjaksolle. Lea ei tosin pääse mukaan kuin marras-joulukuuksi, koska hänen 96 -vuotias äitinsä tarvitsee päivittäistä hoitoa. Tämän Valerie äidin 96-vuotisjuhlaa 5.5. juhlisti myös Hanna Gospel kuoro. Iloitsimme Kansanlähetyspäivien selkeästä sanomasta tänä aikana, jona lähetystyö on ollut myrskyn silmässä maassamme ja kirkossamme. Monia rakkaita ystäviä saimme siellä myös tavata.
Sydämellinen kiitos tuestasi Japanin työlle!
Herra siunatkoon Sinua!
Jorma ja Lea Pihkala
