Jorma ja Lea Pihkalan ystäväkirje 3/2023

Jouluna 2023

Siunattua Joulua ja Armon Vuotta 2024, rakkaat ystävät!

Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, valittuni, johon sieluni on mieltynyt. Olen laskenut Henkeni hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansakuntien keskuuteen. Hän ei huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja heikosti palavaa kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän toteuttaa oikeutta uskollisesti. (Jes. 42:1-3)
Lokakuinen matkani Japaniin oli monella tavalla siunattu. Sain tavata suuren joukon ystäviä ja sain monenlaista huolenpitoa osakseni. Japanilaiseen tapaan sain myös kasapäin lahjoja tuliaisiksi Suomeen. Niiden joukossa oli Yoshiaki Katsu-ura nimisen miehen todistuskokoelma. Haluan jakaa hänen kertomuksensa siitä, miten hänestä tuli kristitty.

HAT Kobeb seurakuntaa

Yoshiaki Katsu-ura syntyi vuonna 1955 ja kasvoi Tokushiman läänissä. Kaksikymmentävuotiaana hän sairastui ja hoitovirheen seurauksena halvaantui täysin kaulasta alas ja joutui käyttämään hengityskonetta 36 vuotta siihen asti, kunnes Herra kutsui hänet luokseen vuonna 2021 66-vuotiaana. Sairaalassa hän käytti erikoisvarusteista tietokonetta ja laati yli kymmeneen tuhanteen hengelliseen lauluun ja virteen säestysnuotit. Alla on hänen todistuksensa vuodelta 2005.

Koska Jeesus elää, en pelkää huomista
Koska Jeesus elää, pelkoni häviää
Koska Jeesus elää, elämä on suurenmoista
nyt kun saan uskoa kaiken Hänen varaansa.

Nyt tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun jouduin Tokushiman Yliopistolliseen sairaalaan. Olen ollut sidottuna hengityskoneeseen kaikki nämä vuodet. Silloin tällöin uutisoidaan onnettomuuksista, kun laite lakkaa toimimasta. Siinä mielessä me niiden käyttäjät elämme aina ikään kuin elämän ja kuoleman rajalla. Minullakin oli hiljattain vaarallinen tilanne, kun vieraillessani ulkona happipullo pääsi loppumaan ja olin aivan tukehtumaisillani.

HAT Koben raamattupiiri

Jakson alkuosa erosi loppuosasta niin, että ensimmäisen 10 vuoden aikana en tuntenut vielä Raamattua toisin kuin jälkimmäisenä. Alun 10 vuoden ajan minulla ei ollut mitään tekemistä. Katselin vain piittaamattomasti televisiota tai sanomalehtiä. Kyllästyneenä ajattelin päivät päästään vain kuolemaa. Elin aivan kirjaimellisesti kuin olisin ollut kuollut. Henkitorviavanteesta johtuen en pystynyt puhumaan, joten olin aina hiljaa, enkä pystynyt kommunikoimaan kenenkään kanssa, en edes perheeni kanssa. Sisälläni myrskysi. Minulla ei ollut paljon ystäviä, joskus kukaan ei käynyt luonani puoleen vuoteen. Minulla ei ollut tavoitteita eikä tiedonhalua; en halunnut lukea kirjoja, oppia mitään tai etsiä asioita, jotka olisivat auttaneet minua. Olin tylsistynyt ja yksin, mutta en voinut paeta mihinkään vuoteeseen sidottuna. En voinut edes ilmaista kuinka yksinäinen olin, koska ääni ei kulkenut. Minä olin aivan kuin elävältä kuollut.

Seuraavien kymmenen vuoden aikana elämäni muuttui dramaattisesti. On selvää, että ihmisen ajattelutapa muuttuu kymmenen vuoden sairaalahoidon seurauksena. Tajusin, etten voisi jatkaa enää näin. Kovin kauan, kokonaiset kymmenen vuotta kesti ennen kuin hyväksyin vammani. Kerron nyt, mistä se johtui.

Aon seurakunnan rukouspiiri

Halusin kirjoittaa kirjeitä. Etsin siksi tietokoneen, jota voisin käyttää. Koska olen täysin halvaantunut kaulasta alaspäin, vaati jonkin verran vaivaa löytää minulle sopiva laite, mutta onnistuin hankkimaan sellaisen. Satuin huomaamaan, että voisin lukea Raamattua käyttämällä tietokoneeni CD-ROM-asemaa. Siihen aikaan ei ollut vielä paljon ohjelmistoja saatavilla. Halusin lukea kaikenlaista, mutta ainoa saatavilla oleva CD-ROM, jota laitteeni tuki, oli Raamattu. Aloin aivan ahmien lukea Raamattua aina kuin se oli mahdollista. En tiennyt, miten Vanha testamentti ja Uusi testamentti eroavat toisistaan, puhumattakaan erosta katolilaisuuden ja protestanttisuuden välillä. Itse asiassa olin onnekas, koska en tiennyt kristinuskosta mitään. Pidin Raamattua vain kirjallisena teoksena ja Jeesusta Kristusta oli kristinuskon perustajana.

Eräänä päivänä tutustuin kristittyyn rouvaan, jonka mies oli hoidossa täällä sairaalassa. Edelleen naiseen, joka oli Tokushiman Seisho Kirisuto yhteisön (protestanttisen ei-kirkkoliikkeen seurakunnan) jäsen, esitteli minut sen vastuunkantajalle.

Vaikka menetin paljon vammautumalla, sain myös paljon. En voi luetella kaikkia tässä, mutta tärkeintä olivat monet ystäväni. Yksi Jeesuksen omakseen kutsuma ystävä esitteli minut jälleen toiselle ystävälleen ja hän edelleen seuraavalle.

Kun kuulin erilaisia elämäntarinoita näiltä ihmisiltä, käsitykseni kristinuskosta alkoi muuttua. Jeesus kuoli ristillä minun raskaiden syntieni tähden. Jeesus voitti kuoleman ruumiillisella ylösnousemuksellaan. Tämän elämän päätyttyä kristityt muutetaan Kristuksen täydellisen kuvan kaltaisiksi ja he saavat iankaikkisen elämän. Evankeliumi Jeesuksen pelastusteoista välittyi minulle.

Ymmärsin, että myös minun kaltaiseni vakavasti vammaiset ihmiset ovat poikkeuksetta Jumalan rakastamia ja ettei meidän siksi pitäisi elää masentuneina. Ennen olin ajatellut, etten ole elämisen arvoinen, mutta nyt näkemykseni on täysin päinvastaiseksi. Ennen luulin, että sairauteni oli vain huonoa onnea, mutta nyt tiedän, että Jumala näki sen minulle välttämättömäksi. Tulin ymmärtämään, että Jumalan suunnitelma edellytti minun sairastumistani ja vammautumistani. En tässä ajassa vielä ymmärrä syytä täysin, mutta kun pääsen kirkkauden valtakuntaan ja tapaan Jeesuksen, tajuan vihdoin: "Ai niinkö siinä pitikin käydä." Tuo toivo tarjoaa meille voiman elää nyt tässä maailmassa.

Tästä syystä haluan pitää elämäni keskipisteenä Jeesusta, ja tahdon tehdä asioita, jotka miellyttävät Jumalaa. Vilpitön haluni on nyt tarrautua Jeesukseen ja tuntea Häntä yhä syvemmin.

Kita-Suzurandain seurakuntaa

Se, että olen nyt syöttänyt hengellisiä lauluja tietokoneelleni yli kahdeksan vuoden ajan, on osa pyrkiessäni kohti tätä tavoitetta. Ei niin, että olisin jotenkin lahjakas tai osaava. Luulen, että tällä Jumala haluaa osoittaa, että Hän voi käyttää mitä tahansa suunnitelmiensa toteuttamiseen. Jumala on ihmeellinen antaessaan minulle tämän tehtävän. Jumalan hyviin ajatuksiin kuuluu myös se, että jopa minun kaltaiseni pieni ja heikko ihminen käyttäisi jäljellä olevat ruumiin toiminnat Hänen kunniakseen. Kyse ei ole siitä, että uskoni olisi jotenkin vahva, vaan vain siitä, uskonko Jeesuksen saarnaamaan evankeliumiin vai en.

Tästä eteenkinpäin minun ja meidän elämäämme tulevat varjostamaan monet huolet, ahdistukset, vaikeudet ja edessä olevat koettelemukset. Kaiken sellaisenkin keskellä toivon voivani viettää päiväni rukoillen monien uskovien ystävieni kanssa.

"Alastomana minä tulin äitini kohdusta ja alastomana sinne palaan. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!" (Job 1:21)

Koben raamatukoulun oppilaita

Espoon Kotikirkko
Espoon Kotikirkossa olen edelleen saanut toimia kuukausittain saarnaajana. Tällä kertaa käyn läpi Tessalonikalaiskirjeitä. Ensi vuoden keväällä seurakunta aloittaa Itä-Helsingissä uuden seurakuntaistutuksen ja minut on Lean kanssa kutsuttu sitä tukemaan. Olemme lupautuneet sitoutua projektiin vuodeksi, jos vain Herra antaa meille elonpäiviä.

Yoshinogawan seurakuntalaisia

Japanin matka
Lokakuisen matkan Japaniin tein yksin, koska ohjelma oli liian tiukka Lealle. Sain tavata monia rakkaita ystäviä ja sanoa jäähyväiset heille, sillä luulen, että matka oli minulle viimeinen tuohon maahan, jossa saimme 30 vuotta palvella Herraa. Monenlaisia tunteita tuli näin ollen pintaan. Edellisestä kerrasta oli kulunut jo 5 vuotta ja sen aikana useampikin ystäväni oli saanut iäisyyskutsun. Sain tavata yli 150 ystävää ja julistaa lohdutuksen evankeliumia ja Jeesuksen paluun sanomaa jumalanpalveluksissa, kotikokouksissa, Raamattukoululla ja henkilökohtaisissa tapaamisissa.

Tokiossa tapasin sinne kesällä muuttaneen toisen poikamme perheen, jonka lapset käyvät kansainvälistä kristillistä koulua englannin kielellä. Kobessa Asako ja Lauri Palmu aloittivat kesällä uuden työkautensa tällä kertaa Kita-Suzurandain seurakunnassa.

Yllättäviäkin tapaamisia oli kuten vuosina 1975-76 Kitajimassa päivittäin luonamme käynyt vanhempiensa laiminlyömä 4-vuotias Mami-tyttö. Nyt 50 vuotta myöhemmin tapasin hänet. Hän kertoi itse työryhmänsä kanssa huolehtivansa nyt laiminlyödyistä lapsista, koska oli itse pienenä saanut hoitoa meiltä.

Muu julistustyö
Syksyn mittaan olemme jonkin verran kiertäneet joillakin paikkakunnilla sanaa julistamassa. Niitä olivat muun muassa Hämeenlinna, Lohja, Lahti. Radio Deitä varten on ollut myös muutamia äänityksiä ja muutama luento Kansanlähetysopistolla. Ryttylän koululla Donkkis Big Night toiminta alakoulun 1.-6. luokkalaisille on yhä tavoittanut ilahduttavan paljon lapsia.

Ananin seurakuntaa

Perhe kuulumisia
Lean kanssa olemme saaneet olla koko syksyn ikäämme nähden hyvässä kunnossa. Tosin marraskuussa ja joulukuussa hänellä on ollut kaksi pientä päiväkirurgista korjausleikkausta, jotka ovat hiukan rajoittaneet hänen menojaan. Oman huolen ovat Kansanlähetyksen muutosneuvottelut tuoneet myös perhekuntaamme, kun Anssi Savosen työ kotimaan aluekoordinaattorina päättyi. Muidenkin irtisanottujen osa on murheenamme.

Rukouksenamme on myös se, että Raamatun sanasta kiinni pitävät järjestöt saisivat lisää tukijoita nykyisessä pimenevässä ajassamme ja että Herra voisi vielä antaa herätyksen armon kansallemme, joka on kääntänyt selkänsä Herralle.

Itä-Fukuyaman seurakuntaa

Kiitos ystävyydestäsi ja esirukouksistasi!

Herran runsasta siunausta joulunaikaasi ja tulevaan vuoteesi 2024!

Jorma ja Lea Pihkala
Punkankuja 6 as 4
12310 Ryttylä
Puh. Jorma 045 185 7511
　　　Lea 045 329 7775
jorma@pihkala.net
http://www.pihkala.net
Skype: Jorma: jormapihkala
　　　 Lea: jormapihkala8854
http://www.pihkala.net